Paikallisuutiset

Takkusen valimossa tapahtuu – Kun vanhaan Zetoriin tarvittiin osia, alavieskalainen Raimo Takkunen päätti opetella valamaan – Pronssisen Nuohooja-patsaan hän valoi nuohoojaliiton tilauksesta

Käkikellot ja muut kellot kertovat ajan kulusta alavieskalaisenRaimo Takkusen kodin seinillä. Mies keräilee vanhoja koneita ja laitteita, mutta parhaiten hänet tunnetaan ZetorWeljien puheenjohtajana.

Moni on istunut Takkusen vihreän tsekkiläisen Zetorin kyydissä ihmetellen menopelin omituista papatusta. Mikään muu traktori ei pidä samanlaista ääntä.

Ääni johtuu Zetorin rakenteesta. 70 vuotta sitten tsekit päättivät rakentaa pieniruokaisen moottorin, jossa on paljon tehoa. Liikevoima syntyy vauhtipyörästä, joka pyörittää moottoria 148 kilon massallaan.

– Normaalisti moottoreissa männät liikkuvat eri tahtiin. Mutta Zetorissa molemmat männät lyövät peräkanaa, ja saadaan aikaan tuplaisku vauhdille, Takkunen selittää papatuksen syntyä.

Kun nopeus on 33 kilometriä tunnissa, niin mennään reilua mopovauhtia. Tunnissa ehtii aika pitkälle.

Hän omistaa tällä hetkellä kaksi A-mallin Zetoria. Yleisökuljetuksista tuttu vihreä traktori on vuosimallia 1956. Viime talvena Takkunen kunnostutti ja maalautti omistamansa vuosimallia 1953 olevan traktorin.

– Löysin vanhan Pellervo-lehden, jossa kerrottiin, että Lieksaan saapui ferrarinpunainen Zetor. Minun Zetorini oli ruskea eikä mielestäni hyvä väriltään, joten päätin maalauttaa sen ferrarinpunaiseksi, Takkunen kertoo.

Traktori on nyt sisäänajovaiheessa. Takkunen ei aja sillä yleisökuljetuksia ennen kuin moottorin sylinterit ja muut osat ovat hioutuneet sopiviksi. A-mallin Zetoreissa on nopea vaihdelaatikko ja matala etuakseli, joten ne sopivat hyvin maantieajoon.

Takkusella on ollut myös maatalouskäyttöön soveltuva K-mallin Zetor, jossa on korkea akseli. Ensimmäisen Zetorinsa hän osti jo vuonna 1978 Etelä-Pohjanmaalta. Silloin vanhoja tsekkitraktoreita olisi saanut halvalla, sillä isännät vaihtoivat niitä tehokkaampiin traktoreihin ja vanhat Zetorit lyötiin raudaksi.

ZetorWeljet perustettiin Alavieskassa vuonna 2004 temmesläisten Zetor-kuskien aloitettua Zetor-villityksen, jolle ei näy loppua. Takkuselta menee jokainen kesäviikonloppu yleisökyydityksissä erilaisissa kesätapahtumissa.

– Zetorit kiinnostavat aina vain yleisöä. Erikoinen ääni ja erikoisen näköinen traktori kiinnostaa, Takkunen tietää.

Heinäkuussa Alavieskan, Sievin ja Raahen Zetor-kuljettajat ajoivat Tuuriin kauppakeskuksen ja sen omistajan Vesa Keskisen syntymäpäiville. Ajomatkasta tuli sopivan mittainen, kun kuskit pysähtyivät mennen tullen yöksi Kaustisella.

– Kesällä kun on lämmin ilma, ei tule ongelmia, vaikka ajetaan satoja kilometrejä. Kun nopeus on 33 kilometriä tunnissa, niin mennään reilua mopovauhtia. Tunnissa ehtii aika pitkälle, Takkunen tunnelmoi.

Zetor on helppo ajettava ja siinä on jousitettu vieteri-istuin. Aina kahden tunnin ajon jälkeen on sopiva hetki jaloitella. Tuurin reissulla oli mukana huoltoauto ja vain kerran tarvitsi pysähtyä korjaushommiin, kun yhdestä traktorista jouduttiin vaihtamaan vesipumppu.

Vesa Keskisen he olivat tavanneet aiemmin suunnittelupalaverissa.

– Vesa Keskinen pyörähti Ferrarilla siinä, mutta hän on kiireinen mies. Nähtiin, että autolla ajoi ohitse mutta ei päästy puhuttelemaan.

Pisin matka, jonka Raimo Takkunen on ajanut Zetorilla, on 1 043 kilometriä Kemijärvelle Papatuspäiville. Ensi kesäksi on suunnitteilla matka Raatteentielle yhdessä Raahen seudun Zetoristien kansa.

– Saadaan ajaa tie päästä päähän ja käydä Venäjän rajalla. Katsotaan, mihin asti he meidät päästävät.

Takkusen kalenteriin on vielä merkitty syyskuulle Tyngän maalaismarkkinat. Sitten vähitellen kausi on paketissa ja konemies voi keskittyä muihin hommiin.

Hallissa on liotuksessa pari jumissa olevaa maamoottoria odottamassa sopivaa hetkeä.

– Sitten kun alkaa tulla talvi ja räntää, moottoreiden ja Zetorien kanssa kuluu taas aikaa. Pysyy virkeänä, kun on monenlaista toimintaa.

Aikaa kuluu myös valimossa, jossa Takkunen valaa vanhojen moottoripyörien ja autojen osia ja merkkejä. Valamista hän on oppinut jalasjärveläisen Aatto Ojalan kurssilla sekä kokeilemalla itse. Suurin onnistumisen hetki oli höyrykoneen osien valaminen kaverin kokoamaan laitteeseen, joka myös toimii.

– Valamisen taito opetellaan vain epäonnistumisen kautta. Kun tarpeeksi kauan epäonnistuu, tajuaa, miten pitää tehdä. Niin ne ovat ihmiset ennenkin munanneet, kun ei ole ollut mitään tietoa.

Kirjoista löytyvät perustiedot, mutta on monia muuttujia ja tekijöitä, jotka vaikuttavat loputulokseen.

– Minulla on rutinoitunut systeemi, jossa onnistumisen prosentti on 80, kun se ennen oli toisinpäin.

Taas puhuu tietotaito ja kokemus.

– Meitä eläkeläisten työporukkaa yritetään pitää työelämässä mahdollisimman kauan. On hyötyä firmoille, kun ei tartte summassa yrittää tietää, miten tehdään.

Tämän tietää mies, jolla tuli tänä kesänä täyteen 46 vuotta asfalttihommissa. Vuonna 1953 syntynyt Takkunen on jo eläkeläinen, mutta kunto on kova ja mielenkiintoa työhön riittää.

– En vaan malttanut jäädä pois. Tuttua työporukkaa on mukava käydä jelppaamassa. Ei ole painetta siitä, että on lähdettävä töihin joka aamu.

Levitysporukkaan kuuluu seitsemän miestä, ja he tekevät asfaltointeja alueen kyläteille, kirkonkylien teille sekä pihoihin. Takkunen on perämies, joka säätelee levityskoneen leveyttä ja vahvuutta seuraten, kuinka vahvaa kerrosta levityskone tekee.

Levitysporukka tekee nopeita päivän hommia ja vaihtavat sen jälkeen seuraavaan kohteeseen. Aina tulee uusia haasteita.

– Ei ole yksitoikkoista, ja työn tuloksen näkee heti. Aina yritetään tehdä mahdollisimman hyvä ja kerralla kuntoon.

Haastattelua edeltävänä yön Takkunen vietti tekemällä asfalttia Jokerin risteyksessä Ylivieskassa. Mitäpä muutakaan, sillä pikipojat lepäävät vasta lumilla.

Mutta ei Raimo Takkunen. Hän on päättänyt ryhtyä hoitamaan omistamiaan metsiä toden teolla. Hän opiskelee metsäalan perustutkintoa Kannuksessa ja suosittelee ilmaisia opintoja kaikille metsänomistajille.

– Metsiä pitäisi hoitaa kunnolla. Se työ ei lopu koskaan. Minulle passaa hyvin hoitaa metsiä talvet ja olla kesät pikipoikana.