Paikallisuutiset

Pietarsaaressa cocktail-baaria pyörittävä Sunny Sharma on joutunut odottamaan Intiasta palkkaamansa kokin työlupahakemuksen käsittelyä jo kahdeksan kuukautta – Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristina Stenmanin mukaan Pietarsaaren seutu tarvitse työperäistä maahanmuuttoa

Pietarsaaressa sijaitsevan cocktail-baari Delhi Housen ravintoloitsijaSunny Sharma kertoo odottaneensa heille työntekijäksi tulossa olevan intialaisen kokin työlupaa joulukuusta lähtien. Viranomaisten Sharmalle lupaamat määräajat työlupahakemuksen käsittelemiseksi ovat kuitenkin jatkuvasti venyneet eikä kokki ole voinut aloittaa työntekoa.

– Ottaisimme hänet töihin huomenna, jos hän saisi työluvan. Olen jo solminut työsopimuksen hänen kanssaan.

Jos kokki saisi työluvan, Sharma voisi toteuttaa pyrkimyksensä laajentaa Delhi Housen toimintaa myös ruokapuolelle. Suunnitelmissa olisi, että kokki alkaisi valmistaa Delhi Housessa intialaista ruokaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt Sharma kuitenkin pelkää, että kokki saattaa mennä muualle töihin, mikäli työlupaprosessi kestää vielä kauan.

Toive on, että parin, kolmen kuukauden sisällä päästäisiin eteenpäin työlupahakuprosessien käsittelyissä. Kristina Stenman kaupunginjohtaja, Pietarsaari

– Jos se tapahtuu, olen kusessa. En tiedä, kannattaako minun ottaa sitä taloudellista riskiä, että jatkaisin tämän pitämistä ilman ruokapuolta.

Sunny Sharmanin mukaan ravintoloitsijan kannalta vuoden paras aika on ohi.
Sunny Sharmanin mukaan ravintoloitsijan kannalta vuoden paras aika on ohi. Kuva: Antti Varonen

Pietarsaaren seudulla työlle kaivataan tekijöitä myös muualla. Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan Pietarsaaressa oli kesäkuussa 142 avointa työpaikkaa.

Sen sijaan Pietarsaaren kehittämisyhtiö Concordian huhtikuussa julkaiseman työvoimatilannetta kartoittavan Attract! -selvityksen mukaan Pietarsaaressa oli työvoimatarvetta jopa 637 henkilölle. Pietarsaaren kaupunginjohtajaKristina Stenman sanoo, että tästä tarpeesta 300–400 on itse Pietarsaaressa. Lukueroja ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen ja Concordian välillä Stenman selittää tilastointitapojen eroilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– ELY tilastoi ne työpaikat, jotka ovat avoimia, ja jotka on laitettu TE-toimiston sivuille. Selvityksessä ollaan vähän eri vaiheessa rekrytointia. Se on eri juttu, kun kysyt työnantajalta, että mikä on heidän tarve.

Pietarsaaren seudun avoimet työpaikat ovat tarjolla hyvin usealla eri sektorilla. Eniten tekijöitä tarvitaan teollisuus-, rakennus-, sosiaali- ja terveys- sekä kiinteistöpalvelualalle.

Piinaavan työvoimapulan lääkkeiksi Pietarsaari on seudun kuntien kanssa tehnyt monia eri toimenpiteitä.Yhdeksi näistä Stenman nostaa työperäisen maahanmuuton lisäämisen.Hänen mukaan maahanmuuttajien työllistäminen avoimiin työpaikkoihin on tärkeää myös yhteiskunnan rahoituksen kannalta, sillä väestön ikääntymisen ja syntyvyyden laskun vuoksi suomenkielisiä veronmaksajia tulee jatkossa olemaan yhä vähemmän.

– Tilanne on huolestuttava elinkeinoelämän näkökulmasta, Stenman painottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän kertoo, että tähän mennessä maahanmuuttajaväestö on työllistynyt muun muassa maatalouden, elintarvikkeiden jalostuksen ja turkistarhauksen parissa.

– Maahanmuuttajat työllistyvät täällä ihan kivasti. Meidän yrityksissä on satoja maahanmuuttajia.

Stenman kuitenkin toivoo, että maahanmuuttajien mahdollisuuksia työllistyä Pietarsaaren seudun yrityksiin avattaisiin vielä enemmän. Yksi tapa edistää tätä olisi se, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien työnhakijoiden työlupahakemusten käsittelyä nopeutettaisiin.

– Pitäisi joko helpottaa prosessia tai sitten lisätä resursseja systeemiin, että voitaisiin tehdä päätöksiä nopeammin. Toive on, että parin, kolmen kuukauden sisällä päästäisiin eteenpäin työlupahakuprosessien käsittelyissä.

Toiseksi maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksia parantavaksi toimenpiteeksi Stenman nostaa ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisen joko kokonaan tai ainakin osittain.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että voitaisiin kokeilla sitä, että saatavuusharkinta otettaisiin pois. En kuitenkaan usko, että näin tapahtuu. Saatavuusharkinnasta voidaan silti vapauttaa aloja. Meillä on aika pitkä lista siitä, mitkä alat on jo vapautettu.

Kommentti

Fakta

Ulkomaisen työvoiman sääntely

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen töihin tulevat tarvitsevat pääsääntöisesti työntekijän oleskeluluvan.

Ulkomaista työvoimaa koskeva saatavuusharkinta tarkoittaa sitä, että kun yritys haluaa palkata suorittavan tason työntekijän Euroopan unionin tai ETA-maiden ulkopuolelta, viranomaiset selvittävät ensin, että löytyykö Suomesta jo tämän alan osaajia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä