Paikallisuutiset

Puutiainen vei yksivuotiaan Isan terveyden – Lotta Iivonen-Takalon ja Toni Takalon perheen elämä muuttui kertaheitolla, kun perheen nuorimmainen sairastui puutiaisaivokuumeeseen ja epilepsiaan

Lotta Iivonen-Takalo jaToni Takalo viettivät tavallista lapsiperheen elämää kahden tyttärensä Rebekan ja Isan kanssa vielä viime kevääseen saakka. Molemmat lapset olivat kevään kotona äitinsä kanssa, kun esikoisella oli syksyllä edessä esikoulun aloittaminen.

Äitienpäivänä elämä kuitenkin kääntyi ainakin hetkellisesti päälaelleen, kun tuolloin reilun vuoden ikäinen Isa alkoi yllättäen saamaan väsymyskohtauksia ja outoja silmäoireita, joissa silmät näyttivät muljahtelevan ylöspäin. Myös tasapaino-oireita ilmeni, joiden aikana tyttö horjahteli tai jopa kaatui. Iivonen-Takalo kertoo, että oireet alkoivat ihan yhtäkkiä.

– Isa oli kyllä ollut hieman väsyneempi jo päivää ennen, mutta emme osanneet ajatella sen johtuvan mistään sen kummemmasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun Isa lopulta nukahti äitienpäivänä syliin havahtumatta mihinkään, soittivat vanhemmat Soiten lastenpäivystykseen kysyäkseen neuvoja.

– Sieltä sanottiin, että lopetetaanpa heti tämä puhelu, ja soitetaan teille ambulanssi. Kun pihalle saapui kaksi ambulanssia ja paloautoa, oli Isa jo herännyt. Minut valtasi kauhea häpeän tunne, kun ajattelin, että hän olikin vain nukkunut päiväunet, Iivonen-Takalo toteaa.

Ensihoitohenkilökunta huomasi kuitenkin, että Isa ei ollut ihan kunnossa. He tulkitsivat hänen olevan poissaoleva, ja päättivät, että tyttö lähtee tarkkailtavaksi.

– Ajattelin itsekin, että ei se nukahtaminen ihan täysin normaalia ollut, sillä hän on aina ollut hyvin herkkäuninen. Jos häntä on yrittänyt laskea sylistä sohvalle nukkumaan, on hän herännyt. Nyt hän ei edes herännyt pieneen nipistämiseen, Iivonen-Takalo toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kun Isaa vietiin ambulanssilla sairaalaa kohti, ilmaantuivat oireet jälleen. Sairaalassa tilanne otettiin tosissaan, ja maanantaina Isa pääsi aivojen EEG-tutkimukseen ja verikokeisiin. Niissä ei kuitenkaan havaittu poikkeavaa, joten perhe pääsi kotiin. Tunnin kotona olemisen jälkeen oireet ilmaantuivat kuitenkin taas, joten seuraavana päivänä oli magneettikuvan vuoro.

– Magneettikuvan tuloksen odottaminen oli kaikkein kauheinta. Olin aivan varma, että menetämme tuon tytön. Kuva oli onneksi puhdas, mutta selkäydinnäytteestä löytyi poikkeavaa - Isa oli sairastunut puutiaisaivokuumeeseen, jonka jälkitilana oli puhjennut epilepsia.

Iivonen-Takalo kertoo, että hän ei ollut huomannut puutiaisen puremaa, joskin pari viikkoa ennen oireiden alkamista Isan kädessä oli ollut outo haavauma.

– Ajattelin, että meidän kissat ovat purreet hänen käteensä pienen haavan. En osannut lainkaan ajatella sen liittyvän punkkeihin. Olen kyllä tiennyt, että täällä Isokylän alueella on punkkeja, mutta en ole yhtään osannut ajatella, että tämä olisi puutiaisaivokuumeen riskialuetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Iivonen-Takalo ei halua lietsoa punkkihysteriaa, ja empikin siksi pitkään ennen haastatteluun suostumistaan.

– Ajattelin kuitenkin lopulta, että aihe on tärkeä. Aina on puhuttu, että puutiaisaivokuumetta levittäviä punkkeja löytyy vain rannikolta ja saaristosta, joten ilmeisesti tätä asiaa on hyvä nostaa esille.

Isan epilepsialääkitys aloitettiin samana päivänä, kun diagnoosi selvisi. Oireet ovat pysyneet poissa, mutta väsymys kulkee mukana, ja säätelee perheen arkea.

– Päiväunien ja unirytmin kanssa saa olla todella tarkkana, sillä Isa on väsyneenä erittäin ärtynyt. Tänä kesänä emme ole paljoa kotoa poistuneet, isä Toni Takalo toteaa.

-Isa tietää, mistä naruista kannattaa vetää, joten hän on aika lailla meidän perheemme pää, toteaa Toni Takalo hymyillen.
-Isa tietää, mistä naruista kannattaa vetää, joten hän on aika lailla meidän perheemme pää, toteaa Toni Takalo hymyillen. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kesä on ollut perheelle henkisesti raskas. Iivonen-Takalo kertoo, että hänestä on tullut ylihysteerinen, eikä pysty kunnolla rentoutumaan. Hän kiittelee ystäviään ja miestään, joiden ansiosta tilanne on pysynyt kontrollissa.

– Varsinkin aluksi tarkkailin Isaa koko ajan. Menin melkein tolaltani, jos hän meni vaikkapa sohvalle lepäämään. Onneksi mieheni on pysynyt rauhallisena, ja osannut rauhoitella myös minua. Olen käynyt myös psykiatrian poliklinikalla juttelemassa, ja se on myös edistänyt omaa henkistä hyvinvointiani.

- Isa on menevä ja motorisesti kehittynyt tyttö. Ainakaan nyt ei ole viitteitä siitä, että puutiaisaivokuume estäisi hänen elävän ihan normaalia elämää jatkossa, äiti Lotta Iivonen-Takalo toteaa.
- Isa on menevä ja motorisesti kehittynyt tyttö. Ainakaan nyt ei ole viitteitä siitä, että puutiaisaivokuume estäisi hänen elävän ihan normaalia elämää jatkossa, äiti Lotta Iivonen-Takalo toteaa. Kuva: Clas-Olav Slotte

Pelontäyteisen kesän jälkeen pystyy perhe nyt vihdoin näkemään hieman valoa tunnelin päässä. Isa on omatahtoinen ja välkky pieni tyttö, joka kuuntelee ja oppii.

– Puremasta ja ensimmäisistä oireista on nyt neljä kuukautta, ja nyt alkaa olla jo ihan luottavainen mieli. Saattaa olla, että Isan epilepsia poistuu kokonaan hänen varttuessaan, mutta varmaksi emme voi tietää, Iivonen-Takalo toteaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä