maanantai 16.9.2019 | 15:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Lukijan mielipide: Laiskuus huipussaan – Toiset soutavat ja toiset keikuttavat

Kalle Lehtonen YLIVIESKA Keskipohjanmaa
Ke 11.9.2019 klo 16:15

On syytetty kansalaisia laiskuudesta, niiden ryhmien taholta jotka eivät viitsi antaa täyttä työpanostaan ennen kuin saavat monikymmenkertaisen palkan mitä tavallinen duunari. Duunarin pitäisi venyä vielä aina vain parempiin suorituksiin peruspalkalla.

Kummallakaan porukalla ei ole minkäänlaista vastuuta yrityksen menestymisestä muuta kuin työpaikan menettäminen. Palkkajohtajien sopimuksissa on yleensä pykälä, jonka perusteella hän saa potkuista väskyllisen rahaa mukaansa Duunari saa samassa tilanteessa irtisanomisajan palkan, jos sitäkään. On kerta kaikkiaan häpeä että toimitaan näin. Palkitaan vain johtoporrasta, jos saadaan duunarit tekemään työtä halvemmalla ja ahkerammin.

Postin johtajien toiminta murentaa tehokkaasti sanontaa ”soudamme yhteistä venettä”. Näyttää valitettavasti, että toiset soutavat ja toiset keikuttavat.

Ihmetyttää miten useita porukoita käy postilaatikolla, on selvää, että laatikolla käyneistä osa käy puoli-ilmaiseksi muun työnsä ohella tai on eläkkeellä. Jos näihin jakajiin verrataan kokopäivän jakoa tekeviin, niin ollaan hakoteillä. Tietysti on vaihtoehto, jossa kaikki postinjakotyöt annetaan niille, jotka on suorastaan pakotettu toimeentulonsa kannalta ottamaan muutaman tunnin lisätyö.

Nyt hoitavat mainosjakelua myös nuoret, jotka saavat vähän taskurahaa, kun muut elämisen kulut hoitavat vanhemmat. Eihän tällaista työtä voi sanoa ammatiksi. Jos tekee normaalia työaikaa, niin sillä palkalla pitää tulla toimeen. Jos tällaiseen järjestelyyn mennään, niin postin jako on ns. ”kissanhännän nokasa”.

Postin pitää tulla oikeasti kotiin, mainoksilla ei niin väliä, vaikka menee suoraan paperin keräykseen. Sitä ei huomaa kukaan ja ei valita, vaikka laatikossa ei mainoksia olisikaan.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »