Paikallisuutiset

Satavuotias Kokkolan Jymy on ollut Eila Pohjosen rakkaana kotiseurana jo 74 vuotta – "Yleisseurana toimiminen on rikkaus", toteaa puheenjohtaja Pirjo Urpilainen

Voimistelu- ja urheiluseura Kokkolan Jymy on koko satavuotisen toimintansa ajan ollut yleisseura. PuheenjohtajaPirjo Urpilainen vakuuttaa, että sillä tiellä halutaan pysyäkin.

Toiminta painottuu tällä hetkellä voimisteluun ja tanssiin, mutta myös voimanosto, salibandy, kuntonyrkkeily ja kendo vetävät harrastajia. Voimistelujaoston alaisuudessa toimii kuitenkin pääosa, noin 450 jäsentä seuran vajaasta 600 aktiivista.

– Nykyisin monet seurat erikoistuvat, mutta me haluamme säilyä yleisseurana. Se on mielestämme rikkaus. Monen lajin seuran pyörittäminen vaatii solidaarisuutta. Meillä talkootyötä tehdään yli jaostorajojen ja raha kerätään yhteiseen kassaan.

Toinen tärkeä asia Urpilaisen mielestä on jatkuvuus. Jymy on onnistunut kasvattajaseurana. Monet nuoret palaavat opintojen ja perheen perustamisen jälkeen kotiseuraan ohjaajaksi.

– Tällä hetkellä ohjaajistamme reilusti yli 90 prosenttia on seuran omia kasvatteja. Kokoontumisissamme Jymy-tuvalla lattia lainehtii leluja ja pienimmät ovat mukana vauvakaukaloissa. Se on iloinen asia.

Konkareistakin Pirjo Urpilainen iloitsee. Juuri edesmennyt Kirsti Niemi ehti ohjata yli 60 vuotta.

Eila Pohjonen on toiminut Jymyn riveissä jopa 74 vuotta niin jumpparina, ohjaajana, hallinnossa kuin taustatöissäkin. Hän on esiintynyt viimeksi valtakunnallisella areenalla TUL100 Teatterigaalassa Helsingin kaupunginteatterissa.

– Meitä ”Jymy-perheitä” on mukana useita. Sukupolvi toisensa jälkeen on kotiutunut seuraan eri tehtäviin, Eila Pohjonen toteaa.

Sisäänpäin lämpiävä seura ei silti ole.

– Jymyn ovet ovat avoinna kaikille ja uudet harrastajat ja tekijät otetaan avosylin vastaan. Eilan viesti on aina ollut nuoremmille, että pitää katsella laajemmalle ja erityisesti yhteistyön suuntaan, Urpilainen painottaa.

Vaikka Jymy on TUL:n seura, puoluepolitiikka ei Urpilaisen mukaan näy eikä kuulu toiminnassa.

– Yhteiskunnallisena vaikuttajana toki haluamme olla, mutta nimenomaan liikuntapoliittisesti. Kannustamme jäsenistöämmekin aktiivisuuteen eli puhumaan esimerkiksi lähiliikuntapaikkojen puolesta.

Vanha tullilaisuus näkyy tänä päivänä siinä, että kaikille annetaan mahdollisuus osallistua toimintaan varallisuudesta riippumatta.

– Meillä voi anoa vapaaoppilaspaikkaakin. Ja vaikka haluamme olla laadukas, emme ole eliittiseura.

Eila Pohjosen ja Pirjo Urpilaisen polut jymyläisyyteen ovat hyvin erilaiset. Halsuan Liedeksestä Kokkolaan nuorena muuttanut Eila Pohjonen, o.s. Liedes, haki yhteyttä muihin nuoriin ja huomasi Keskipohjanmaa-lehdessä ilmoituksen Kokkolan sosialidemokraattisen nuoriso-osaston vuosikokouksesta Kokkolan työväentalolla.

– Tunsin siinä joukossa heti olevani kuin kotonani. Yllättäen tulin valituksi puhekuoron johtajaksi – minulla ei ollut aavistustakaan, mitä puhekuoro tarkoitti, nauraa Pohjonen.

Kyse oli runonlausunnasta ja pian harjoituksissa Pohjonen veti myös lauluryhmiä. Erään harjoituksen aikana alakerran salissa Sara Kultala ohjasi voimisteluryhmää.

– Hän kyseli meitä viestijoukkueeseen, josta puuttui pari tyttöä. Ennen kuin huomasinkaan, olin mukana Jymyn urheilujoukossa ja jo seuraavana keväänä (1945) olin pikkutyttöjen ohjaajana.

Pohjonen muistaa lämmöllä, että hän pääsi heti alkuun Pajulahteen liiton ohjaajakoulutukseenkin. Ohjaajana hän jatkoi 1970-luvulle saakka, koreografioita hän teki sen jälkeenkin.

Hallinnollisissa tehtävissäkin hän oli alkuvuosista lähtien, johtokunnassa jo 1948.

– Kertyihän niitä vuosia, sihteerinäkin olin toistakymmentä vuotta.

Sadoissa ovat laskettavissa myös esiintymisasut, jotka ovat Eila Pohjosen käsistä lähteneet. Hän muistelee nauraen, että eräänkin kerran hän ompeli keittiössään ikkunan ääressä tyttöjen esiintymisasuja, kunnes näki bussin varjon aamuhämärissä.

– Ehtivät niin puvut kuin minäkin mukaan esiintymismatkalle.

Viime vuodet Jymyn teräsnainen on keskittynyt enemmän ideoimansa Sunnuntairyhmän harjoituksiin ja esiintymisiin. Ryhmä koostuu aikuisista naisista, jotka nimestään huolimatta harjoittelevat torstaisin.

– Sunnuntairyhmämme motto on: harjoittelemme huviksemme, esiinnymme iloksemme, kertoo Pohjonen.

Pirjo Urpilainen sanoo päätyneensä jymyläiseksi avioliiton kautta. Hänen appensa, Paavo Urpilainen on harrastanut nyrkkeilyä Jymyn väreissä ja Arvi Jormakan tallissa – samassa, josta nousi nyrkkeilymaineeseen Olli Mäki.

– Kun muutin Kokkolaan liikuntaan erikoistuneena luokanopettajana, minua pyydettiin heti mukaan ohjaajaksi. Silloin oli ohjaajista pulaa, kun Tuomiston Maria-Liisakin oli lähtenyt liikuntatieteelliseen opiskelemaan.

Pirjo Urpilaisen polku on kulkenut ohjaajasta hallinnollisiin tehtäviin – ensin hallitukseen, sitten varapuheenjohtajaksi ja nyt hän pitää puheenjohtajan nuijaa hallussaan.

Jymyn kokouksia pidettiin vuosikymmenet kodeissa ja Eila Pohjonen muistaa heidän autotallinsa olleen arkistojen säilytyspaikkana. Sitten Jymy sai vuokratilat ja vuosituhannen vaihteessa seura pystyi hankkimaan oman huoneiston Figarol-talosta.

Jymy-tuvaksi nimetty seuran kotipesä toimii kokoontumistilana niin virallisissa kokouksissa kuin vapaammissakin tilaisuuksissa. – On tänne majoitettukin seuran vieraita joskus, Pohjonen toteaa.

– Nyt tila käy välillä pieneksi, kun pidämme joukkueiltoja, sanoo Urpilainen.

Talous on kaikissa urheiluseuroissa ja muissakin yhdistyksissä murheenkryyni. Palkallista työvoimaa ei Jymykään ole voinut palkata, mutta talkoohenki elää.

– On meillä ollut vuosien mittaan tukityöllistettyjä ja harjoittelijoita. Kaikista on hyvät kokemukset.

Taloudellista turvaa toi pari vuosikymmentä KTU:n ja Reiman kanssa yhdessä pyöritetty Tähtibingo.

– Kunnathan eivät ole pitkään aikaan antaneet vuosiavustuksia, mutta ohjaaja-avustuksia saamme kaupungilta muiden urheiluseurojen tapaan.