Paikallisuutiset

Kokkolan Rautatientorin rakentaminen on vähintään kymmenen vuoden hanke: Sadan miljoonan euron korttelihanke odottaa KHO:n ratkaisua valitukseen

Ensimmäisiä rakennuksia voidaan päästä rakentamaan hyvällä säkällä ja suotuisilla tuulilla 1–1,5 vuoden päästä.

Kokkolan Rautatientorin ja linja-autoaseman ympäristön rakentamissuunnitelmat ovat tällä hetkellä jäissä, alueen asemakaavasta tehtyjen valitusten takia. Kokkolan kaupunginvaltuuston toissasyksynä hyväksymä asemakaava poiki kaksi muutosvaatimusta hallinto-oikeuteen.

Vaasan hallinto-oikeus totesi kuitenkin ratkaisussaan viime huhtikuussa, että aihetta asemakaavasta tulleiden valitusten tarkempaan tutkimiseen ei ole. Hallinto-oikeuden mukaan kaupungilla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti oikeus laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja, kunhan laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät.

Asiassa haettiin sen jälkeen jatkovalituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Keskimääräinen käsittelyaika KHO:ssa on tällä hetkellä 7,9 kuukautta, joten on mahdollista että ratkaisu asiaan tulee jo aivan lähiaikoina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lokakuu 2019. Kokkolan rautatientorin suunnitelmat nytkähtävät eteenpäin ehkä vielä tämän vuoden puolella.
Lokakuu 2019. Kokkolan rautatientorin suunnitelmat nytkähtävät eteenpäin ehkä vielä tämän vuoden puolella. Kuva: Jukka Lehojärvi
Näin keskeisellä paikalla olevan tontin myynnillä saadaan kaupungille päinvastoin tuloa. Jouni Laitinen kaupunkisuunnittelupäällikkö

Kokkolan kaupunki on sopinut alueen toteuttamis- ja suunnittelukilpailun voittaneen Lujatalon kanssa, että asiaan palataan vasta Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistua asian. Lujatalon kumppaneinaan rakennusprojektissa ovat NSA Yhtiöt ja WasaCon Kokkola.

Ajan kanssa Rautatienkadun, Kustaa Aadolfin kadun, Tehtaankadun ja Itäisen Kirkkokadun välinen kortteli voi näyttää vaikkapa tällaiselta.
Ajan kanssa Rautatienkadun, Kustaa Aadolfin kadun, Tehtaankadun ja Itäisen Kirkkokadun välinen kortteli voi näyttää vaikkapa tällaiselta. Kuva: Havainnekuva/Lujatalot Oy

– Odottelemme nyt päätöstä kaikessa rauhassa ja kun se aikanaan tulee, istumme alas ja katsomme, missä järjestyksessä valmistelut jatkuvat. Tässä kokonaisuudessa on vielä paljon sovittavia asioita, kaupunkisuunnittelupäällikköJouni Laitinen kertoo.

Alustavat suunnitelmat sitovat osaltaan rakentamista, mutta täysin havainnekuvan kaltaista lopputulosta tuskin nähdään koskaan.

– Kaava on kuitenkin suhteellisen väljä. Näin suuressa hankkeessa pitkän aikavälin toteutus voi olla jopa 15 vuotta, joten kaikkea ei edes voi vielä tässä vaiheessa lyödä lopullisesti lukkoon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lokakuu 2011. Kokkolan Rautatientorilla on ollut jo vuosia yksi keskustan suurimmista parkkipaikoista.
Lokakuu 2011. Kokkolan Rautatientorilla on ollut jo vuosia yksi keskustan suurimmista parkkipaikoista. Kuva: Jukka Lehojärvi

Rautatientorin kaavamuutosalueen kokonaispinta-ala on noin 2,6 hehtaaria. Rakentamisen isot linjat, kuten rakennusoikeuden määrä ja rakennusten maksimikorkeudet, on määritelty asemakaavassa. Umpikortteliksi rakennettavaan kokonaisuuteen ei saa muodostua yli 30 metrin pituisia yksitoikkoisia julkisivuosuuksia.

Tällä hetkellä Lujatalon DoReMi-suunnitelma pitää sisällään kymmenkunta asuinkerrostaloa, tapahtumakeskuksen, hotellin sekä korttelin sisäpihalla sijaitsevan pyöreän parkkitalon.

Kortteliin on tarkoitus rakentaa noin 230 asuntoa yhteensä 300 asukkaalle, kokonaisuudessaan puhutaan 32 000 kerrosneliöstä. Kaavan mukaan kortteliin pitää rakentaa asuntoja vähintään 50 prosenttia ja liiketiloja viisi prosenttia. Niitä on tarkoitus rakentaa etenkin asuinkerrostalojen katutasoon.

Alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna korkeimman asuinkerrostalon ylimpiä kerroksia on karsittu, hotellirakennuksen kattoa viistottu ja parkkitalon kulmia pyöristetty.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kolmikerroksisessa parkkitalossa on kaikkiaan 445 autopaikkaa, ja se on tarkoitettu kaikkien alueella asuvien ja liikehuoneistojen asiakkaiden pysäköintiin, Laitinen kertoo.

Alikulku parkkitaloon on piirretty Itäiselle Kirkkokadulle.

Korttelihankkeen toteuttaminen tulee arviolta maksamaan sata miljoonaa euroa.

– Ennemmin ehkä vähän sen alle, mutta sellaista lukua me olemme käyttäneet kustannusarvioissa.

Joulukuu 2015. Kokkolan linja-autoaseman laiturit Rautatienkadulle, rautatieaseman suuntaan kuvattuna.
Joulukuu 2015. Kokkolan linja-autoaseman laiturit Rautatienkadulle, rautatieaseman suuntaan kuvattuna. Kuva: Jukka Lehojärvi

Kaupungin maksettavaksi kyseinen summa ei lankea.

– Infran, esimerkiksi liittymäteiden, rakentamisesta tulee jonkin verran kustannuksia, mutta muuten näin keskeisellä paikalla olevan tontin myynnillä saadaan kaupungille päinvastoin tuloa.

Suunnitelmasta koituu kustannuksia Kokkolan kaupungille käytännössä vain siinä tapauksessa, jos se lähtee tavalla tai toisella mukaan kortteliin suunnitellun tapahtumakeskuksen rakentamiseen.

– Sellaisesta päätös on tietysti tehtävä erikseen – joskus tulevaisuudessa, Laitinen toteaa.

Fakta

Asemakaavan oikeuskäsittely

Kaupunginvaltuusto hyväksyy kokouksessaan 25.9.2017 Rautatientorin asemakaavaehdotuksen. Päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.

Vaasan hallinto-oikeus hylkää huhtikuussa 2019 asemakaavasta tehdyt valitukset.

Asian käsittelyä jatketaan Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä