lauantai 4.7.2020 | 21:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sodan muistot elävät vielä kirkkaina mielessä: " Isä otti meitä jokaista kädestä kiinni vuorollaan" – Kotirintamatarinoiden taltioimisella on jo kova kiire

"Isän lähdettyä minä juoksin heinälatoon itkemään", muistelee lohtajalainen Pirkko Palola rakkaan lähdöstä sodan syövereihin

Maija Myllymäki
Su 20.10.2019 klo 19:15

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

LOHTAJA

Suomessa sota-aikana kotirintamalla eläneiden ihmisten tarinoiden ja muistojen tallentamisella on kiire. Sunnuntaina Lohtaja-talolla Lohtajan Kotiseutuyhdistyksen Sunnuntaitreffeillä Keski-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin perinneasiamies Aaro Marjakangas kertoi Keski-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin käynnistäneen kotirintamatiedon keruutyön.

– Keskipohjalaiset sotaveteraanit ovat koonneet omien kotipitäjiensä veteraanikirjoihin miesten ja lottien sotatien, mutta seitsemän sotavuoden ajalta kotikylien tarinat ovat jääneet hyvin vähäisiksi.

Koko valtakunnan kattavassa kotirintamatiedon keruutyössä Keski-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri vastaa tiedonkeruusta Lestijoki-, Kalajoki- ja Perhonjokilaakson alueilla. Tietoa halutaan kerätä koko maakunnasta ja kaikista pitäjistä. Työ on aloitettu Lohtajalla yhteistyössä paikallisen kotiseutuyhdistyksen kanssa.

– Tavoitteena on, että talven aikana eri pitäjiin saadaan muodostettua paikallisista ihmisistä koostuvia perinnetoimikuntia, jotka kaikki vastaavat tiedonkeruusta omissa pitäjissään.

Marjakangas toteaa, että paljon aikaa tiedonkeruuseen ei ole, sillä sota-aikana eläneet ovat iäkkäitä ihmisiä.

– Meillä ei olekaan nyt aikaa miettiä tarkoin sitä, millä tavoin tiedonkeruuta lähdetään toteuttamaan, vaan tärkeintä on, että tavoitamme mahdollisimman monta sota-aikana kotirintamalla elänyttä ihmistä.

Sodan aikana eläneiden tarinoita ja muistoja tullaan kirjoittamaan muistiin, ja muistelijoiden äänet tallentamaan. Marjakangas sanoo, että haastatteluista saadut aineistoit voitaisiin sijoittaa muun muassa kirjastoihin, joissa niitä olisi nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollista käydä niihin tutustumassa.

– Myös esimerkiksi koulut voisivat oppitunnilla perehtyä Suomen sodan aikaiseen historiaan aineistoja hyödyntäen. Uskon, että historia saattaa oppilaitakin kiinnostaa ihan toisella tavalla, kun he kuulevat, millaista elämä sota-aikana on ollut juuri heidän kylässään tai kotikunnassaan.

Lohtajalla kotiseuduyhdistyksen Sunnuntaitreffeillä omista sota-ajan kokemuksistaan kotirintamalla kertoi lohtajalainen Pirkko Palola, 84. Hän oli vasta neljävuotias, kun isä joutui hyvästelemään kaikki perheen seitsemän lasta.

– Isä otti meitä jokaista kädestä kiinni vuorollaan. Isän lähdettyä minä juoksin heinälatoon itkemään. Se hetki on säilynyt kirkkaana mielessäni aina näihin päiviin asti.

Lohtajalla asuvalla perheellä oli oma maatila: lehmiä, sikoja, lampaita sekä kasvi- ja viljelysmaat. Isän lähdettyä oli maataloustöiden tekemistä jatkettava naisvoimin. Palolan äiti ja täti tekivät raskaimmat maataloustyöt, lapset kevyemmät. Maatilan hoitamisessa perhettä auttoivat myös naapurit.

– Se oli semmoista yhteisöllisyyttä. Silloin kaikki auttoivat toisiaan eikä ketään jätetty yksin. Perunamaalle ja pelloille lähtivät apuun niin vanhukset kuin lapsetkin. Yhdessä ne työt tehtiin.

Kun ruoasta oli pulaa, oli omavaraisuus sota-ajasta selviämisen kannalta äärimmäisen tärkeää.

– Se oli selvää, että esimerkiksi kaupungissa asuvilla ihmisillä oli ruoasta enemmän puutetta kuin meillä maalla. Olihan se ruoka vaatimatonta; perunaa, puuroa ja semmoista, mutta ei sitä osannut ajatella, että jostain olisi puutetta, kun ei parempaakaan ollut nähnyt.

Sota-aikana myös Palolan kodin läheltä lensi pommikoneita, ja hän muistelee, että pommeja Lohtajan alueelle tiputettiin ainakin kaksi. Hän kuitenkin sanoo, etteivät sota-aikana pelot tai huolet omasta ja perheen tulevaisuudesta häntä isommin painaneet.

– Naapurin emäntiä kävi meillä usein kylässä ja he puhuivat sodasta. Se oli sitä heidän terapiaa. Aina kuitenkin, kun me lapset tulimme huoneeseen, puhe vaimeni. Ymmärsin, että jostain sellaisesta puhuttiin, jota ei meidän lasten haluttu kuulevan. Lapsia suojeltiin ja pyrittiin luomaan sellainen tunne, että kyllä kaikki järjestyy ja kääntyy parhain päin.

Sodan päätyttyä eivät Palolankaan lähipiirissä kaikki miehet enää palanneet rintamalta kotiin. Palolan isä oli kuitenkin selvinnyt kaikista kolmesta sodasta.

– Muistan, että isän tullessa kotiin, hän oli aivan partainen. Äiti sanoikin meille lapsille, että isän syliin tai häntä vastaan ei mennä. Isä menee ihan ensimmäiseksi saunaan, Palola naurahtaa.

Sodan päätyttyä ja miesten saavuttua kotiin, alkoi jälleenrakentamisen aika.

– Naisetkin joutuivat tekemään paljon raskasta työtä. Kaikki kun tehtiin silloin hevospelillä ja käsityönä.

Palola kertookin toivovansa, että perimätieto siitä, mitä Suomen itsenäisyyden eteen on sota-aikana rintamalla ja kotirintamalla yhdessä tehty, tavoittaisi myös tulevat sukupolvet.

– Kun vain mieli säilyisi kautta sukupolvien sellaisena, että Suomen itsenäisyyttä ja menneiden sukupolvien tekemää työtä osattaisiin arvostaa.

– Mutta ei sitä suruunkaan saa rypemään jäädä, vaan menneisyyttä arvostaen on mentävä eteenpäin kohti uutta ja tulevaa.

Kun ruoasta oli pulaa, oli omavaraisuus sota-ajasta selviämisen kannalta äärimmäisen tärkeää.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »