tiistai 28.1.2020 | 21:50
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto: Neljä ihmistä hukkui lokakuussa

Joni Mäki-Petäjä Keskipohjanmaa
Pe 8.11.2019 klo 09:42

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan lokakuussa hukkui neljä ihmistä. Hukkuneista kaikki oli miehiä. Kolme hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tammi-lokakuun aikana on ennakkotilastojen mukaan hukkunut 80 ihmistä.

– Tällä hetkellä vesillä ja jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot jäät ja muuttuvat sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan joutuminen, erityisesti ilman pelastautumispukua, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Hypotermian ennaltaehkäisyssä ensisijainen tehtävä on vaarojen tiedostaminen ja turhien riskien välttäminen. Ilman oikeanlaisia suojavarusteita kylmässä vedessä on mahdollista pysyä hengissä vain muutamista minuuteista muutamiin tunteihin.

– Viileässä vedessä hypotermian vaara on lähellä ilman oikeanlaisia suojavarusteita. Mitä viileämpää vesi on, sitä nopeammin hypotermia kehittyy. Kaikilla vesillä liikkujilla on akuutin hypotermian vaara. Moni veden varaan joutuneista menehtyy, ennen kuin apu saadaan paikalle, sanoo Nieminen.

SUH:n ennakkotietojen mukaan on tänä vuonna hukkunut 80 ihmistä, joista 62 on miehiä, 13 naisia ja viidessä tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Lokakuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, yksi Itä-Suomessa sekä yksi Pohjois-Suomessa. Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna syyskuussa hukkui kuusi ihmistä ja tammi-lokakuussa 83 ihmistä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »