perjantai 13.12.2019 | 00:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pääkirjoitus: Kotiin murtautujat eivät lomaile – Omakotitaloihin kohdistuva murtosarja käynnissä

Tapani Postila Keskipohjanmaa
Pe 15.11.2019 klo 20:30

Vaikka joulu tulee ja lomat lähestyvät, niin kannattaa muistaa myös murtomiesten ahkeroivan mieluusti juuri tuolloin. Poliisi antoi viikon alussa valtakunnallisen tiedotteen, jossa viranomainen varoitti ja kehotti valppauteen asuntomurtojen vuoksi. Poliisi tutkii sarjamurtojen sarjaa, jossa tuoreeltaan ainakin reilussa parissakymmenessä asunnossa on pitkäkyntiset vierailleet. Murtoja tehtailevat ovat iskeneet erityisesti omakotitaloihin, jotka ovat olleet tyhjiä esimerkiksi lomareissun vuoksi.

Tämä viimeisin murtoaalto käynnistyi lokakuun lopussa ja poliisi epäilee varkaiden olevan edelleen asuntoja saalistamassa. Tutkinta on keskitetty Itä-Suomen poliisilaitokselle ja rikoskomisario Juha Korhonen totesi Savon Sanomien haastattelussa, että sarjamaisten asuntomurtojen takana epäillään olevan ulkomaalaiset ammattilaiset. Poliisin toivelistalla on, että tekijöistä tai heidän käytössään olevista ajoneuvoista saataisiin yleisöhavaintoja. Mahdollisesti asuntomurrot voivat liittyä elo-syyskuussa tapahtuneeseen murtosarjaan Itä-Suomessa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa.

Kokkolassa vuosi sitten syksyllä murtauduttiin moniin omakotitaloihin. Törkeitä varkauksia tehtiin ja kirveen kanssakin mentiin läpi asukkaista tyhjään kotiin. Alueella liikkui tuolloin useita ulkomaalaisia ryhmiä, joiden epäiltiin tehtailevan asuntomurtoja.

Ammatikseen asuntoihin murtautujat etsivät tietysti helppoja kohteita. Murtorikoksiin mieltyneet urakkatyöläiset haluavat nopeasti sisään, arvotavarat mukaansa ja nopeasti ulos.

Asuntoihin tunkeutujien työtä voi aina vaikeuttaa ja oman kodin turvallisuutta lisätä. Hyvä keino on pitää lomalla ollessakin koti asutun näköisenä. Naapurin kanssa voi sopia, vaikka lumitöiden tekemisestä, postilaatikon tyhjennyksestä ja vieraiden kulkijoiden silmälläpidosta. Naapurin lomaillessa voi vastavuoroisesti katsoa naapurin kodin perään. Asunnon lukitus on hyvä pitää mahdollisimman jämäkkänä, piha hyvin valaistuna ja hälytysjärjestelmääkin voi harkita.

Poliisin toivelistalla on, että tekijöistä tai heidän käytössään olevista ajoneuvoista saataisiin yleisöhavaintoja.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »