Paikallisuutiset

Ensimmäinen sähkötaksi saapuu Kokkolaan: Sara Hagström aloittaa liikennöinnin ensi viikolla

PEDERSÖRE

PedersöreläinenSara Hagstöm suoritti taksinkuljettajan ajoluvan viime kesänä ja hankki ensimmäiseksi autokseen sähköauton. Hän uskoo olevansa ensimmäinen sähkötaksin kuljettaja pohjalaismaakunnissa.

– Hybridejä on jo takseina Pohjanmaalla, mutta ei tiettävästi täyssähköautoja, sanoo Hagström.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen ensimmäinen sähkötaksi aloitti liikennöinnin jo kymmenen vuotta sitten Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tuolloin sähkötaksi pystyi ajamaan yhdellä latauksella noin 160 kilometrin matkan.

Lataaminen tapahtuu yön yli kotona tai latauspisteissä lounastauoilla. Taksiyrittäjä Sara Hagström

Sähkötaksi ei ole enää kummajainen taksien joukossa, vaan jo useampi taksifirma on hankkinut kalustoonsa sähköisen menopelin Etelä-Suomessa. Pohjanmaan lakeuksilla niitä ei ole näkynyt.

Pedersören Edsevössä asuva 38-vuotias perheenäiti aikoo toimia taksikuskina Pietarsaaren ja Kokkolan seuduilla.

Ammattiautoilija on päässyt sähköauton kanssa tutuksi, sillä Hagströmin perheellä on ollut sähköauto yksityiskäytössä. Sähköautoilusta hänellä on vain myönteistä sanottavaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Bensamoottoriin ei ole paluuta, kun kerran on päässyt sähköauton rattiin. Sähkötaksilla pääsee myös erottautumaan muista takseista, mutta se ei ole ainoa syy valintaani. Ympäristöäkin pitää ajatella, sanoo Hagström.

Autoksi valikoitui Nissan Leaf, jonka 62 KWh:n akun yhdistetty toimintamatka on maantiellä noin 400 kilometriä. Kaupunkiajossa toimintamatka nousee noin 530 kilometriin, koska auto ottaa jarrutuksista lisäenergiaa. Hagström ei pelkää, että sähkö loppuu matkan aikana kesken.

– Lataaminen tapahtuu yön yli kotona tai latauspisteissä lounastauoilla, kun olen tien päällä Pietarsaaressa ja Kokkolassa, hän suunnittelee.

Hagströmin sähkötaksi vaatii vielä mittarin asennuksen ja katsastuksen. Sen jälkeen auton on valmis taksikäyttöön. Ensimmäiset asiakkaat tulevat kyytiin ensi viikolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen teille alkaa ilmestyä sähkömoottorilla liikkuvia henkilöautoja nopeutuvaa tahtia, ennustaa VTT:n valtioneuvostolle tekemä selvitys.

Sähköauton ostajien on kuitenkin syytä varautua pitkiin odotusaikoihin. Hagströmille luvattiin auto aluksi puolen vuoden kuluttua, mutta Kokkolan Käyttöauto pystyi toimittamaan sen odotettua nopeammin.

Erityisesti pienten taajama-ajoon tarkoitettujen sähköautojen ostajat joutuvat odottamaan. Pienten sähköautojen suosion syynä on se, että niiden hinnat lähestyvät jo vastaavien bensiiniautojen hintoja,

Esimerkiksi Seat Mii Electricin hinta on halvimmillaan noin 20 000 euroa, mutta kun hinnasta vähennetään valtion sähköauton 2 000 euron hankintatuki ja Seatin oma kampanjatuki, jää auton hinnaksi vajaa 16 000 euroa.

Seat Mii on mennyt niin hyvin kaupaksi, että niiden toimitukset menevät vuoteen 2021. Myös Miin sisarmalli VW e-Up! myi Suomessa niin vauhdikkaasti, että ostajat joutuvat odottamaan pitkän tovin.

– Yritämme saada niitä lisää, mutta se riippuu monesta tekijästä, sanoo VW:n henkilöautomyynnin vastaavaJukka Kumpulainen Kokkolan Pörhöstä.

VW e-Upin myyntihinta putoaa noin 17 500 euroon, kun listahinnasta vähennetään valtion hankintatuki ja Volkswagenin kampanjatuki.

– Suosion ymmärtää, kun vertaa e-upin hintaa vuosi sitten. Tuolloin sen hinta oli 30 000 euroa, eli sen hinta on lähes puolittunut, sanoo Kumpulainen.

Miille ja e-Upille luvataan kaupungissa 360 kilometrin ja maantiellä 260 kilometrin toimintasäde.

KokkolalainenTom Niemi hankki ensimmäiseksi sähköautokseen Teslan S-mallin viime kesänä.

Sähköautoilu vei mennessään, joten hän päätti hankkia joko Seat Miin tai VW e-Upin perheen kakkosautoksi.

– Olin liian hidas reagoimaan. Koko erä oli jo myyty, toteaa Niemi.

Nyt hän odottaa, että maahantuoja saisi uuden autoerän Suomeen. Hän on tehnyt Teslallaan pitkiäkin ajomatkoja, eikä sähkönsaannin kanssa ole ollut ongelmia.

– Helsinkiin olen ajanut kahden pysähdyksen taktiikalla. Latauspaikoilla ei ole ollut jonoja. Tilanne saattaa muuttua kun Suomen autokanta sähköistyy. Toisaalta latauspisteitä tulee koko ajan lisää, sanoo Niemi.

Niemen laskelmien mukaan sähköautolla syntyy säästöä jokaisella kilometrillä.

– Kun minulla aikaisemmin meni sadalla kilometrillä bensiiniin kymmenen euroa, nyt menee samalla matkalla alle kaksi euroa sähköön, hän vertaa.

Kommentti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä