Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Olen syksyn aikana kuullut kaksi loistavaa opiskelijan juhlapuhetta. Molemmissa puheissa kiteytyi yliopistojen tärkein tehtävä, tarjota mahdollisuus opiskella, taustasta riippumatta. Toisen puheen piti syrjäseudulla syntynyt nuori opiskelija. Toinen puhuja oli pienellä paikkakunnalla asuva, jo työelämässä oleva henkilö, jolle ajasta ja paikasta riippumattomat opinnot tarjosivat kanavan suorittaa puuttuva tutkinto. Tasavertaisen koulutuksen merkitys sekä tasa-arvolle että Suomen osaamiselle on noussut puheenaiheeksi myös uuden pääministerimme ja hallituksen myötä. Aihe on tärkeä ja edelleen tarpeellinen.

Jatkuva oppiminen on käsite, joka vastaa elinikäisen oppimisen ideologiaa. Se on myös Suomen korkeakoulujen visioon 2030 ja maan hallitusohjelmaan kirjattu uudistus, jonka tavoitteena on lisätä ja uudistaa osaamista työuran eri vaiheissa. Jatkuvan oppimisen konsepti kutsuu yksilöt ja työnantajat mukaan. Parhaimmillaan uudistus toimii, jos työnantajat, potentiaaliset opiskelijat ja koulutuksen tarjoajat rakentavat kokonaisuuden yhdessä. Entistä joustavampien opintokokonaisuuksien, moduulien ja opintopolkujen rakentamista on helpotettu lainsäädännöllisesti. Tutkintojen osia voi tarjota täydennyskoulutuksen tapaan. Kokonaisia tutkintoja voi järjestää myös tilauskoulutuksena yhteisöille tai yrityksille, luonnollisesti normaaleja opiskelijavalintakriteereitä noudattaen. Tässä tavoitteena on tuoda nopeasti helpotusta osaajapulasta kärsiville aloille.

Olen enemmän kuin iloinen, että Suomen yliopistokeskuksissa joustavat opintopolut ovat olleet perustyötämme jo pitkään ja avoimen yliopiston väylät vetävät. Työelämän murrokset näkyvät meillä Kokkolassa nopeasti. Ammatinvaihtajia on yhä enemmän, ja hyvin monella maisteriopintoihin tulevalla aikuisopiskelijalla on jo toinen samantasoinen tutkinto. Uskon jatkuvan oppimisen uudistuksen tuovan meille uusiakin keinoja opintojen joustavoittamiseen ja monipuolistamiseen entisestään.

Valtakunnallinen uudistus on vielä kesken. Suomen yliopistokeskukset nostivat lausunnossaan ensi vuoden budjetista esille alueellisesti tasavertaiset koulutusmahdollisuudet. Jatkuvan oppimisen konseptiin sisäänrakennettu ajatus työnantajien panoksesta haastaa alueet. PK-yritysten ja julkisen sektorin resurssit koulutuksen ostamiseen ovat rajalliset, erityisesti pienillä paikkakunnilla tilaavaa yrityskantaa on vähän. Yksittäisten koulutusorganisaatioiden tarjonta on niin ikään rajallinen. Koulutusta on pystyttävä tarjoamaan yhä enemmän verkostoissa, erikoistuen ja hyvällä työnjaolla niin, että koulutusmahdollisuudet taataan koko Suomeen. Hyvä asia onkin, että ensi vuoden budjettiin saadaan lisää rahoitusinstrumentteja jatkuvaan oppimiseen.

Toinen näkökulma liittyy osaamiseen, kelpoisuuksiin, tutkintoihin. Teollisuuden työnantajat korostavat osaamista tutkinnon sijaan. Sosiaali- ja kasvatusaloilla taas on hyvästä syystä tiukat kelpoisuusvaatimukset, jotka perustuvat joko tutkintoon tai vaadittaviin opintoihin. Opiskelijalle itselleen tutkinnolla on arvo, se on merkki kokonaisuuden suorittamisesta ja pohja jatkolle. Jatkuvan oppimisen moninaisuudessa on huolehdittava, että joustavuus, modulointi ja ristiinopiskelu muodostavat opiskelijaa palvelevia ehjiä kokonaisuuksia.

Kukitamme yliopistokeskuksessa aina marraskuun lopussa vuoden varrella valmistuneet eri alojen maisterit. Monet heistä palaavat jatkamaan opintoja jossakin muodossa. Joka vuosi viestini on sama: Tervetuloa takaisin, ovet ovat teille avoinna, mutta vasta joulun jälkeen. Ensin levätään.

Tanja Risikko

Johtaja,Kokkolan yliopistokeskus Chydenius