lauantai 18.1.2020 | 16:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Kaj Stenvallin näyttely vihdoin Keski-Pohjanmaalle – Jukkolanmäen kesänäyttelyssä läpileikkaus taiteilijan 2000-luvun töistä

Tiina Ruotsala Keskipohjanmaa
Ke 15.1.2020 klo 06:30 [päivitetty ke 09:05]

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Räväkän alun eli Miina Äkkijyrkän jälkeen Lohtajan Jukkolanmäelle purjehtii Suomen Turusta seesteinen kuvataiteilija Kaj Stenvall. Ankkamaalausten suosiosta tunnetuksi tullut kuvataiteilija ei enää muutamaan vuoteen ole keskittynyt ankkoihin, vaan vaihtanut aihetta. Ukrainan kriisi sai Stenvallin pohtimaan uusia hahmoja. Hän haluaa ottaa teoksillaan kantaa ja ammentaa nykyajasta.

Syntyi maalaus Vladimir Putinista, joka paljain käsin pysäyttää panssarivaunun. Nykyään mukana on myös suomalainen päivänpolitiikka. Stenvall sanookin, että ensi kesänä Lohtajalla nähdään taideteoksia kaikilta kolmelta osa-alueelta sekä julisteita ja grafiikkaa.

– Olemme aivan innoissamme tulevasta näyttelystä. Ensi kesän näyttely on hänen ensimmäinen taidenäyttelynsä Keski-Pohjanmaalla ja ylipäätään ensimmäinen taidenäyttely pohjoisella länsirannikolla yli 20 vuoteen, hehkuttaa Navetan Naisten Eveliina Jukkola.

Stenvall muistelee, että pari vuosikymmentä sitten hänellä oli iso näyttely Vaasan Tikanojalla, ja luonnollisesti hänen teoksiaan on ollut esillä myös Oulun taidemuseossa, mutta aivan outoa aluetta Kokkola ei ole.

– Olin mukana sisustamassa yhtä huonetta Kokkolan asuntomessuilla ja silloin kävin paikan päällä ihan henkilökohtaisesti.

Lohtajasta ja Ohtakarin kalastajasaaresta Stenvall on kuullut pelkkää hyvää, joten hänen oli helppo vastata myöntävästi, kun Lohtajalta otettiin yhteyttä.

Stenvall luottaa Jukkolanmäen Juhlanavetan gallerian yrittäjiin eikä tule paikan päälle ennen kuin näyttelyn pystytyksen loppuvaiheessa. Näyttely avataan kymmenes kesäkuuta ja se on auki kaksi kuukautta. Vaikka järjestäjät laskevat näyttelyn koostuvan reilusta 50 maalauksesta, taiteilija itse vähän toppuuttelee.

– Varmaa en osaa sanoa, kun tilaa en ole nähnyt muuta kuin gallerian pohjapiirroksen, mutta sanottaisiinko, että teoksia on ehkä tuollaiset 35-50.

The Leader, 2019.
Kaj Stenvall

Kaj Stenvall on aina halunnut ottaa kantaa teoksillaan, mutta mustavalkoinen kuvataiteilija hän ei halua olla.

– Käsittelen teoksissani vallan olemusta. Silti poliitikoissakin on inhimillisiä puolia ja piirteitä, siellä on aina takana ihminen.

Esimerkiksi hän ottaa Antti Rinteen, jonka olemus on aina ollut hyvin läpinäkyvä. Haastattelua antaessaan Stenvall aloittelee juuri uutta maalausta Sanna Marinista. Ensimmäisen hän teki joulukuussa. Joulun ihme -teoksessa Marin pitelee sylissään Rinnettä kuin Maria Jeesus-lasta.

– Marin on harvinainen ilmestys. Maalaan hänet taas madonnaksi.

Lohtajan näyttely on läpileikkaus Stenvallin 2000-luvun töistä. Taiteilijan mielestä rajaus on hyvä, mukana ovat ankat mutta myös paljon muuta.

Stenvall lataa someen teoksensa sitä mukaa kuin ne valmistuivat. Hän on mukana niin Facebookissa, Twitterissä kuin Instagramissa. Tämä on luontevaa jatkumoa sille, että Stenvallilla on ollut omat, korkealaatuiset kotisivut internetissä jo vuodesta 1994.

Somella on myös kääntöpuolensa. Harkitseeko taiteilija aiheitaan entistä tarkemmin?

– Tuo on hyvä kysymys. Somemaailma on muuttunut ja kärjistynyt. Kyllä minä harkitsen, mutta toisaalta en ole koskaan pyrkinyt suututtamaan tai loukkaamaan ketään teoksillani. Niissä on monta tasoa ja ne saattavat jättää ajatuksen myös auki. Katsojan on mietittävä näkemäänsä, maalaukset eivät aukea nopealla vilkaisulla.

Kaj Stenvall muistuttaa, että hän on jo vuosikymmeniä liikkunut harmaalla alueella. Jo ankkoja maalatessaan hänen piti miettiä tarkkaan, ettei saisi Disneyn lakimiehiä kimppuunsa.

– Kunnioitin alkuperää, leikin ja leikittelin hahmon kanssa ja loin keinotodellisuuden, jossa ei ollut mitään sarjakuvamaista. Maalaukset vaativat katsojalta tietyntyyppistä eläytymistä.

Rinne, Sipilä ja Marin sekä Putin, Trump, Merkel ja tietysti Greta. Muiden muassa heidät kaikki voi nähdä ensi kesänä Lohtajan Jukkolanmäellä.

– Uskomme näyttelyn kiinnostavan laaja-alaisesti ympäri maakuntaa ja maata. Näyttely on avoinna aukioloaikojensa puitteissa lauantaita lukuun ottamatta joka

päivä ja tilassa palvelee myös kahvila ja pieni näyttelypuoti. Olemme ottaneet oppia viime kesän ensimmäisestä näyttelystä, ja parantaneet muun muassa mäen palveluja, sanoo Eveliina Jukkola.

Jukkolanmäen Juhlanavetan galleriassa taidemaalari Kaj Stenvallin näyttely 10.6.–9.8.

Juttua muokattu 15.1. klo 9. Lisätty taidenäyttelyn aukioloaika.

Lohtajasta ja Ohtakarin kalastajasaaresta Stenvall on kuullut pelkkää hyvää.

FAKTA

Kaj Stenvall

Kaj Stenvall.

s. 1951 Tampere

taidemaalari, joka tunnetaan Disneyltä innoituksensa saaneista ankkamaalauksistaan

1960-luvun lopun maalauksissa Stenvall haki synteesiä poptaiteen ja surrealismin välille

suunnitteli sisustusarkkitehdin opintoja, mutta saatuaan palkinnon kahdessa sarjassa nuorten Suomi-Ruotsi-kulttuurimaaottelussa Göteborgissa päätti panostaa kuvataiteeseen

opiskeli Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa Vieno Orren johdolla

valtion taidepalkinto 1972

asuu Turussa

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »