maanantai 10.8.2020 | 02:05
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kiusaaja vie elämänhalun – "Alle 15-vuotiasta ei voi määrätä rangaistukseen, mutta lapsen tulee ymmärtää, että kun lyö toista, se on rikos", kommentoi kokkolalainen koulupoliisi Juha Puurula

Outi Airola
Ke 15.1.2020 klo 12:25

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

”Poikani koulukusaaminen alkoi keväällä 2017. Silloin vielä kiusaamistapaukset hoidettiin koulussa hienosti. Rehtori puhutteli osapuolet ja tilanne rauhoittui aina joksikin aikaa. Tilanne muuttui keväällä 2019. Jatkuvat ”vitunläskilihapulla-huudot” saivat pojan itsetunnon romahtamaan. Ei suostunut enää uimaan eikä jalkapalloharjoituksiin, kun kiusaaja samassa joukkueessa. Viime aikoina kiusaaminen on muuttunut julmaksi: kaikenlaista lyömistä, jopa saksilla lyömistä, vesilammikoihin kaatamista ja ennen kaikkea henkistä väkivaltaa.”

Isän puhelu ja sittemmin kirjallinen selostus pojan kiusaamisesta kertoo, että kaikenlaiset kivakoulu-mallit eivät vielä ole arkipäivää. Tässäkin tapauksessa kiusaajalla on muitakin uhreja, joiden vanhemmat yrittävät keskenään ratkoa ongelmaa. Se, ettei koulu jostain syystä pääse käsiksi tilanteeseen, tuntuu hullulta.

– Asia kääntyy aina siihen, että muissa lapsissa on vika. Kiusaaja vain ilmoittaa olevansa koskematon ja jatkaa samaa tahtia, kertoo isä.

KoulupoliisiJuha Puurula on toiminut Kokkolassa vuodesta 2010 ja hänellä on näkemyksiä asioista.

– Kiusaaminen on terminä eräänlainen puskuri. Se kuulostaa lievemmältä, kuin että joku olisi syyllistynyt pahoinpitelyyn. Jos halutaan päästä kiinni asian ytimeen, on puhuttava oikeilla nimillä, vaatii Puurula.

Hän muistuttaa, että koulukiusaamiseen laskettavista asioista monelle löytyy selkeä rikosnimike: pahoinpitely, kunnianloukkaus, omaisuusrikos...

– Ulkopuolelle jättäminen on ongelmallinen, se ei täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Mutta väkivalta, vahingonteko, perättömien juttujen levittäminen... Se on selvä peli.

Puurula muistuttaa, että lapsen kohdalla rangaistus ei ole olennainen asia.

– Alle 15-vuotiasta ei voi määrätä rangaistukseen, mutta lapsen tulee ymmärtää, että kun lyö toista, se on rikos, muotoilee Puurula.

Kiusaaminen on asia, joka asettaa koko perheen elämän häiriötilaan.

”Meidän poika itkee iltaisin. Mittaa kuumetta illoin ja aamuin ja toivoo, että lämpö nousisi ettei tarvitsisi mennä kouluun. Vaihtaa vaatteet lukkojen takana koska häpeää ulkonäköänsä.”

Puurulan mukaan kouluissa pyritään usein ratkomaan asioita hyvinkin pitkään omin avuin.

– Tämä näkyy myös siinä, ettei mielellään tehdä lastensuojeluilmoituksia. Yritetään hoitaa asiat itse, oman koulun sisällä.

Kouluilta puuttuvat usein myös selvät toimintamallit, joiden perusteella opettajan olisi helppoa toimia.

– Toivon, että perusopetuksessa olisi yhteinen linja, miten kiusaamiseen puututaan. Ettei se jäisi lapsella tuurista kiinni, sanoo Puurula.

Kokkolan koulut ovat hyvin erilaisia asiassa.

– On kouluja, jotka mielellään hoitavat asiat nopeasti, sitten on kouluja, joista ei ikinä kuulu mitään. Tuntuu hullulta ettät lapset olisivat niin erilaisia.

Puurula muistuttaa, että kiusaamista varten kaupungissa toimii koulupoliisin

lisäksi ANKKURI-tiimi, johon kuuluu nuorisopoliisi, sosiaaliohjaaja, psykiatrian sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä.

– Kun meille tulee tieto, että kiusaaminen jatkuu ja jatkuu, me alamme miettiä, mitkä ovat seuraavat toimenpiteet, jos edelliset eivät ole auttaneet, sanoo Puurula.

Hän korostaa nopean puuttumisen mallia.

– Yleensä nämä ilmoitukset tulevat meille liian myöhään. On helpompi toimia, kun tilanne on vielä tuore, vinkkaa Puurula.

Pitkään jatkuva kiusaaminen on vakavaa.

– Sieltä voi tulla kovia seuraamuksia tai ratkaisumalleja aikuisiälle asti, tietää Puurula.

Hän toivoo, että koulut tai vanhemmat ottavat yhteyttä, jos ratkaisua omassa koulussa ei löydy.

– Jos näin on, pitää siirtyä toiseen tahoon, joka pystyisi auttamaan. Tärkeintä on saada lasten asiat kuntoon, sanoo Puurula.

Isän kirjeen loppu on surullinen. Lapsi, joka joutui kiusaamisen kohteeksi jo vuonna 2017, on muuttunut. ”Muutoin niin vahva 10-vuotias poika, joka on aina ollut esiintymishaluinen ja rohkea ja joka on ollut aina itsestään ylpeä... Nyt hänet on lyöty kaikin tavoin pohjamutiin.”

”Meidän poika itkee iltaisin. Mittaa kuumetta illoin ja aamuin ja toivoo, että lämpö nousisi ettei tarvitsisi mennä kouluun.

”Toivon, että perus-opetuksessa olisi yhteinen linja, miten kiusaamiseen puututaan. Ettei se jäisi lapsella tuurista kiinni.

Kiusaamiseen on puututtava

*Perusopetuslain (628/1998 § 29) mukaan kunnan tai yksikköjen tulee laatia suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.

*Henkilökunnan on aina puututtava kiusaamistilanteisiin ja osoitettava hienotunteisuutta ja empaattisuutta.

*Kiusaamisen määritelmä: Kun yksi tai useampi ihminen toistuvasti ja pidemmän ajan kuluessa kohdistaa tietoista ja aktiivista kielteistä käytöstä yhtä tai useampia kohtaan tai sulkee heidät pois joukosta.

*Esimerkkejä kiusaamisesta: tavaroiden piilottelu tai luvatta ottaminen, hakkaaminen, tyrkkiminen, potkiminen, nipistely, maahan kaataminen, kamppaaminen, tukasta vetäminen ja kaikki muu käsiksi käyminen eli fyysinen kiusaaminen (kiusaamiseksi luokitellaan myös väkivalta, joka naamioidaan urheiluksi tai leikiksi), pilkkaaminen, haukkuminen, lällätys, ilkkuva matkiminen, toisen ulkomuodon tai tekemisten jatkuva kommentoiminen, kikattelu, pilkallinen nauru, pelottelu, uhkailu, pettäminen, perättömien juttujen keksiminen eli sanallinen kiusaaminen, toisen yllyttäminen yhtä vastaan, yksin jättäminen tai leikeistä pois jättäminen ilman syytä, ilmeily, huokailu, merkitsevien silmäysten vaihtaminen jonkun kanssa, toisen kohteleminen kuin ilmaa eli hiljainen kiusaaminen.

Lähde: Pedanet

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »