tiistai 25.2.2020 | 08:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Onko Timo Soinista Suomen Trumpiksi? – Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja näyttää pohtivan vakavasti asettumista presidenttiehdokkaaksi

Jukka Anias Keskipohjanmaa
Pe 17.1.2020 klo 20:30

Perussuomalaisten entisellä puheenjohtajalla Timo Soinilla on selvästikin suunnitelma. Kun aikaa tavoitteisiin on kutakuinkin neljä vuotta, suunnitelmat voivat luonnollisesti muuttua.

Tämän viikon julkiset esiintymiset kuitenkin kertovat, että Soini miettii vakavasti asettumista presidenttiehdokkaaksi tammikuun 2024 vaaleissa. Soinin ajattelumalli on selvä: hän ei hae taakseen puolueita, vaan pyrkii monistamaan istuvan presidentin viime vaaleissa käyttämän kansanliikemallin.

Riittäkö supliikkimiehenä tunnetun ja tiedetyn Soinin noste, on ennen kaikkea Soinin itsensä arvioitava ja ratkaistava asia. Pelkän osanoton vuoksi itsensä "vanhaksi samuraiksi" ristinyt Soini ei missään tapauksessa kisaan lähde.

Lännen Median haastattelussa (KP 17.1.) Soini viittaa Donald Trumpin odottamattomaan voittoon. Vertaus Amerikan maille ei tosin välttämättä ihan yksi yhteen toimi. Trump on Soinin tavoin populisti, mutta pykälän, kaksi häntä härskimpi. Tosiasioilla ja totuuden puhumisella on Trumpille vain välineellinen arvo. Niin monta kerta maailman mahtavin mies on jäänyt kiinni alastomasta valehtelusta.

Seuraaviin presidentinvaaleihin on todellakin aikaa vielä neljä vuotta. Nykyisessä hektisessä some-todellisuudessa kyse on poliittisesta ikuisuudesta. Sauli Niinistön seuraajaehdokkaiksi voi putkahtaa nimiä/nimiä, joita on tällä hetkellä mahdoton ennakoida.

Selvää on, että Niinistö jättää jälkeensä suorastaan poliittisen tyhjiön. Tuli valituksi kuka hyvänsä, Niinistön tapaista suorastaan pohjoiskorealaista suosiota tuskin kukaan saavuttaa. Senkin voi suoraan sanoa, että ei aidossa kansanvallassa pidäkään saavuttaa.

Jos, kun tai mahdollisesti Timo Soini tosiaankin lähtee tavoittelemaan presidentin tehtäviä, kenen kanssa hän kilpailee? Juuri komissaarina aloittanut Jutta Urpilainen? Ehkäpä. Nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto? Kukaties, tosin Haaviston parasta ennen -päivämäärä lienee jo umpeutunut. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori? Hyvin mahdollinen ja hyvin varteenotettava ehdokas, vaikkakaan ei olemukseltaan mikään kansanvillitsijä. Niin ja tietysti Paavo Väyrynen. Aina.

Yksi perustuslaillinen seikka presidenttispekulaatioissa tuntuu usein unohtuvan. Tasavallan presidentin muodolliset valtaoikeudet kalpenevat pääministeriin verrattuna. Valtiosäännöstä riippumaton arvovalta on toinen seikka. Sen Sauli Niinistö on – omalla toiminnallaan, esiintymisillään ja puheillaan – nostanut huippuunsa.

Kansalaisille presidenttiys ja presidentin henkilö on edelleen iso ja merkityksellinen asia. Niinistö itse on pohdiskellut presidenttikauden lyhentämistä neljään vuoteen, mutta kaikupohjaa kansalta ajatus ei ole saanut. Ylen Taloustutkimuksella teettämän gallupin perusteella ylivoimainen enemmistö suomalaisista kannattaa nykyistä mallia, jossa presidentin virkakausi on kuusi vuotta ja hänet voidaan valita kahdesti peräkkäin.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »