sunnuntai 23.2.2020 | 22:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Turhista jäähyistä ratkaisu – Mestis-kärki Koovee iski ylivoimalla Hermeksen nurin

Juha Savela Keskipohjanmaa
Pe 17.1.2020 klo 21:45

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Turhat hyökkäyspään jäähyt kävivät Hermekselle kalliiksi, kun Mestiksen kärkijoukkue Koovee kävi perjantai-iltana kuittaamassa täyden pistepotin Kokkolasta maalein 2–3 (0–2, 2–0, 0–1).

– Turhista jäähyistä on viime aikoina joukkueen kesken puhuttu, mutta ei siitä tänäänkään apua ollut. Kaveri teki kaksi maalia hyökkäysalueella otettujen jäähyjen seurauksena. Liikaa huolimattomuutta, kun huseerataan mailalla, sadatteli Hermeksen valmentaja Janne Tuunanen tilanteita, jotka pohjustivat tamperelaisten ratkaisuosumia.

Koovee teki ylivoimalla käytännössä kaikki kolme maaliaan. Janne Seppäsen avausmaali syntyi Hermeksen joukkuerangaistuksen (väärä vaihto) juuri päätyttyä, mutta Ville Saloranta ei ehtinyt boksista avuksi.

0–1-maalia edelsi Kooveen syöttömylly, jonka päätteeksi Seppänen kiskaisi suoraan syötöstä kiekon verkkoon. 0–2-maalin taas Anton Ollikainen kiepautti nollakulmasta Hermes-vahti Vilho Heikkisen patjojen kautta maaliviivan yli.

Vieraiden 2­–3-voittomaali oli puolestaan Otto Mäkisen tarkkuustyötä, kun veto upposi aivan yläkulmaan. Mäkinen ja yyveetä viivalla pyörittänyt puolustaja Jimi Kuronen olivat rakentamassa vieraiden kaikkia osumia.

Se voittajista. Hermes pelasi jäähyjä lukuunottamatta hyvän pelin, mutta palkinto jäi kolmannen kerran putkeen saamatta.

– Sama juttu kuin Savonlinnassa. Olimme 5–5-pelissä parempia, mutta mitään ei jäänyt käteen. Kaveri ratkaisi erikoistilanteista. Ei tuo meidän alivoimammekaan parhaalla tavalla toiminut, Hermeksen parhaana palkittu Samu Markkula myönsi.

Markkula nosti Hermeksen peliin mukaan toisen erän 1–2-kavennuksellaan, joka illan teeman mukaisesti syntyi myös ylivoimalla ajassa 36.03. Maali sytytti Hermeksen ja reilu minuutti myöhemmin peli oli tasan, kun Oskari Uomala vapautti Riku Sihvosen maalintekoon.

Sihvoselle aukesi ennen ja jälkeen 2–2-tasoituksen kotijoukkueen parhaat paikat Uomalan tarjoiluista, mutta osumat jäivät yhteen. Kolmannen erän alussa Sihvonen laukoi päin vierasvahti Eetu Mäkiniemen paidan Koovee-logoa, vaikka Uomala kyttäsi vieressä paikkaa pistää tyhjiin...

Toimivan ylivoiman ohella Mäkiniemi oli toinen tekijä, jonka myötä pisteet lähtivät vieraiden bussiin. Toki avuksi tulivat myös maalinedustan siivonneet puolustajat, jotka pitivät Hermeksen hyökkääjät pois veskarin tontilta.

– Ei meiltä oikein löytynyt äijää sinne maalille. Se oli myös yksi syy tappioon, mietti Markkula.

Tappio oli Hermekselle kolmas peräkkäinen.

– Viime peleissä on ollut taas vaikeaa tehdä tulosta. Mutta ei tässä paniikkinappulaa kannata painaa. Maalineduspeli kuntoon molemmilla maaleilla ja rentoutta maalintekoon, Markkula mietti eväitä suunnan kääntämiseen.

Hermekselle koittaa nyt viikon tauko ennen ensi perjantain kotipeliä RoKia vastaan.

– Tappiot tietysti syövät joukkuetta, mutta ei auta kuin treenata hyvin ja luottaa omaan tekemiseen, Tuunanen päätti.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »