Paikallisuutiset

Kuntien kisa asukkaista kiristyy – Kalajoella palvellaan tulomuuttajia henkilökohtaisesti, Kokkolassa alkaa laaja imagotyö: "Haluamme olla pelissä mukana seuraavatkin 400 vuotta"

JosMinna Korpela kolmen poikansa kanssa olisi jättänyt muuttamatta Kalajoelle viime vuonna, kaupungin kokonaisnettomuutto olisi jäänyt neljä henkeä miinukselle. Viime vuonna tulomuuttajia oli Kalajoella tasan yhtä paljon kuin lähtijöitä. Väkiluku laski silti 14:llä, koska kuolleiden määrä ylitti syntyvyyden.

Korpela on lähtöisin Vetelistä mutta asunut edelliset 14 vuotta Ylivieskassa. Kalajoelle hän muutti viime huhtikuun alussa.

– Oli sellainen elämäntilanne, että tarvitsin uusia tuulia. Ja Kalajoki on aina kiehtonut minua. Ehkä se alkoi jo lapsuudessani 80-luvulla, kun käytiin merenrannassa, hän arvelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lapsista nuorin on esikoulussa ja kaksi muuta yläkoulussa. Äiti puolestaan etsii nyt töitä, kun aiempi pätkäpesti päättyi.

Kunnat ja kaupungit ovat ihan selkeästi heränneet markkinoinnin maailmaan. Päivi Korpisalo markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Kokkolan kaupunki

Perhe on viihtynyt hyvin Kalajoella.

– Tämä on sopivan kokoinen kaupunki lastenkin kannalta. Elämä on aika helppoa, kun palvelut ovat lähellä.

Muuttoa suunnitellessaan Korpela selvitti Kalajoen päivähoito- ja kouluasioita. Hän oli yhteydessä myös kaupungin myynti- ja asiakkuusvastaavaAnne Tullilaan, jonka toimenkuvaan kuuluu uusien asukkaiden auttaminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– On mukavaa, kun kaupungilla on tuollainen yhdyshenkilö. Hyvä fiilis jäi jo siinä vaiheessa, Korpela kiittää.

Kalajoen kaupungin myynti- ja asiakkuusvastaavan, Anne Tullilan mukaan tulomuutto pyritään tekemään niin helpoksi, että muuttajat myös mielellään jäisivät paikkakunnalle.
Kalajoen kaupungin myynti- ja asiakkuusvastaavan, Anne Tullilan mukaan tulomuutto pyritään tekemään niin helpoksi, että muuttajat myös mielellään jäisivät paikkakunnalle. Kuva: Clas-Olav Slotte

Kalajoella on pitkään tehty matkailumarkkinointia, mutta asukasmarkkinointiin alettiin satsata enemmälti vuoden 2017 alusta lähtien, jolloin Anne Tullila tarttui toimeen. Vuonna 2018 väestökehitykseen tuli pitkä miinus, mutta viime vuoteen voi Tullilan mielestä olla jo varovaisen tyytyväinen: kokonaisnettomuuttoluku oli pyöreät nolla, kun se vuonna 2018 oli -88 henkeä.

– Tämän alueen väestökehityksessä on Ylivieskaa lukuun ottamatta kovia miinuksia. Luulen, että olisimme helposti samoissa lukemissa kuin naapurit, jos emme olisi tehneet tätä työtä.

Kalajokea markkinoidaan muun muassa tapahtumissa, somessa ja Kodiksi Kalajoki -nettisivustolla, jolla on tiedon ja linkkien lisäksi kaupunkiin muuttaneiden ihmisten ja yritysten tarinoita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yritysten kanssa tehdään paljon yhteistyötä rekrytoinneissa. Nyt alkaa iso kampanja, koska meillä on Kalajoella 150 työpaikkaa auki, Tullila kertoo.

Pyhäjoen ydinvoimalahankettakin hyödynnetään.

– Teemme siellä töitä henkilöstöpäälliköiden kanssa ja viemme tietoa yrityksiin. Voimme myös tavata henkilökohtaisesti muuttoa suunnittelevia.

Muuttajille Tullila on yhdyshenkilö, joka vastaa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin Kalajoesta. Hän myös auttaa asunnon etsinnässä yhteistyössä kiinteistövälittäjien kanssa.

– Tarjoamme muuttajille henkilökohtaista apua, joka on monelle ollut tärkeää.

Tullila huomauttaa, että pitovoimaankin pitää satsata. Siksi kaupunkia markkinoidaan jatkossa entistä enemmän myös tilaisuuksissa, joihin osallistuu nykyisiä asukkaita.

Kuntien kilpailu asukkaista on Anne Tullilan mukaan selvästi kiristymässä.

– Muutkin ovat alkaneet panostaa markkinointiin.

Yksi panostajista on juhlavuottaan viettävä Kokkolan kaupunki, joka päätti vuonna 2018 ryhtyä vahvistamaan kaupunkimarkkinointia. Markkinointi- ja viestintäpäällikköPäivi Korpisalo aloitti tehtävässään vuosi sitten, ja tiimi on vahvistunut kolmeen henkilöön.

– Asukkaista on kova kisa, ja asukkaat ja työvoima kuuluvatkin tärkeimpiin markkinointikohteisiimme, Korpisalo kertoo.

Viime vuonna tutkittiin lähtö- ja tulomuuton syitä ja kaupunkikuvaa. Nyt on alkamassa laajamittainen brändin kirkastamistyö ja kampanjointi.

– Helmikuussa alkaa asukkaita osallistava markkinointikampanja, sillä kuntalainen on kotikuntansa paras markkinoija.

Korpisalo huomauttaa, että kaupungin vetovoima syntyy sen yleisestä "pöhinästä".

– Tapahtumamarkkinointi on tärkeää. Mutta tarvitaan myös pitovoimaa, eli palveluiden pitää olla laadukkaita ja niistä pitää kertoa.

Vaikka merkittävin syy muuttoon on usein työ, pitää Korpisalo kaupungin imagotyötä ja markkinointia tärkeänä. Etenkin, kun töitä olisi tarjolla.

– Kunnat ja kaupungit ovat ihan selkeästi heränneet markkinoinnin maailmaan. Me lähdemme vähän takamatkalta verrattuna Vaasaan, Seinäjokeen ja Ouluun, jotka ovat jo pitkään tehneet suunnitelmallista markkinointia. Mutta lähdemme kisaan mukaan ihan tosissamme! Haluamme olla pelissä mukana seuraavatkin 400 vuotta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä