Paikallisuutiset

Pilkkijöiden uhkarohkeiltakin vaikuttavat reissut saavat usein sivustaseuraajat haukkomaan happea – Kokkolalainen Kari Kytörinne ei olisi tänä talvena uskaltanut jäälle ilman kelluntapukua

Koska talvi on ollut epätavallisen lämmin, voisi olettaa, että kausi on ollut pilkkijöillekin heikko. Vaan löytyypä niitäkin, jotka ovat kulkeneet kaira kädessään jo marraskuusta lähtien. KokkolalainenKari Kytörinne kuuluu heihin. Hän kertoo, että kausi alkoi Laajalahden perukoilta ja jatkui Öjan- ja Luodonjärvillä, kunnes nyt merikin sai paikoitellen ohuen jääpeitteensä.

Kytörinteen pilkkiharrastus sai alkunsa jo kymmenvuotiaana, kun hän isänsä kanssa kiersi pilkkikilpailuissa ympäri maakuntaa. Kalastusinto tarttui, ja hän on elämänsä aikana kalastanut niin ammatikseen kuin puoliammatikseenkin. Nyt eläkkeellä ollessaan kalastaminen on vapaampaa – mutta aina vain saaliskeskeisempää.

– Ennen vanhaan otettiin eväät mukaan, tehtiin nuotio kuusen alle, paistettiin makkaraa ja lämmitettiin leipiä. Nykyään on toiminta jostain syystä kovin saaliskeskeistä, eikä eväitä tule otettua mukaan. On tämä sen verran paha tauti tämä pilkkiminen, Kytörinne toteaa pilke silmäkulmassaan.

Kytörinne kertoo, että hänen kalastusharrastuksensa on ympärivuotista – kesällä virvelöidään ja talvella pilkitään. Miltei päivittäin jäällä käyvänä hän tietää, että jäät ovat tänä vuonna olleet erityisen petolliset.

Viimeisillä kevätjäillä istuessa on hyvinkin jo veneet laskettu vesille.

– Kelluntapuku on ollut tärkeä varuste tänä talvena, vaikka onneksi en ole sen toimintoja vielä päässyt tositoimissa kokeilemaan – toivottavasti en pääsekään. Kerran jouduin ammattikalastusvuosinani pahaan paikkaan, kun jouduin sukeltamaan jäälautalta. Onneksi oli linkkupuukko taskussa, ja pääsin sen avulla jäälle.

Tilanne ei ole Kytörinnettä kuitenkaan jäänyt pelottamaan, eikä hän tuon tapauksen jälkeen ole veden varaan joutunut. Perhettä hänen harrastuksensa tosin käy välillä kauhistuttamaan.

Jos saisin olla kala yhden päivän ajan, niin pystyisin ymmärtämään niitä paremmin.

– Sisarukset ovat välillä kommentoineet, että täytyykö sinne jäälle lähteä. En minä ilman kelluntapukua olisi tänä vuonna lähtenytkään.

Öjanjärven yli vievän Vatungin sillan kupeessa näkee keväisin pilkkijöitä miltei avoveden reunalla istumassa. Kytörinne kertoo kuuluvansa heihin ja sanoo joskus nähneensä jopa veneiden kulkevan pilkkimiesten ohi.

– Viimeisillä kevätjäillä istuessa on hyvinkin jo veneet laskettu vesille, hän toteaa nauraen.

Kytörinne kertoo, että ainoastaan kylmä ilma saa hänet jäämään kotisohvalle. Jos mittari näyttää toistakymmentä astetta pakkasta, on parempi pitää rokulipäivä. Vaikka pakkasasteita ei pilkkipäivälle olisi kovinkaan montaa, on mies silti aina kylmissään kotiin saapuessaan.

– Kyllä siinä tulee ruoan päälle usein heittäydyttyä sohvalle ja vedettyä peitto päälle. Päiväunet tulevat silmään melko helposti siinä vaiheessa, hän kertoo hymyillen.

Saaliin lisäksi Kytörinne kertoo, että pilkkimisessä kiehtoo se, että saa raitista ilmaa ja pystyy seuraamaan luontoa. Hän kertookin pitäneensä lintuseurantapäiväkirjaa 70-luvulta lähtien. Sieltä hän pystyy seuraamaan, milloin muuttolinnut ovat vuosien varrella saapuneet. Muistin varaan kun ei kaikkea voi jättää.

Jäälle ja muutenkin kalaan tulee Kytörinteen usein lähdettyä kaverin kanssa. Vaikka yleinen käsitys on, että kalat kaikkoavat melutessa, kertoo Kytörinne, että kavereiden kanssa ei silti istuta tuppisuina.

– Matalissa vesissä kalat saattavat kaikota puhuessa, mutta syvemmissä kohdissa ei niinkään. Maailmaa ei siinä istuskellessa kovinkaan tule parannettua, vaan enemmänkin jutellaan kala-aiheisia juttuja. Kateus on kova, jos kaveri saa kalaa, mutta itse ei. Toisena päivänä tilanne voi kuitenkin olla päinvastainen.

Uusiakin ystäviä on jäiltä löytynyt vuosien varrella, ja heidän kanssaan vaihdellaan saaliskuulumiset iltaisin – jos ei päivisin ole satuttu samaan paikkaan kalalle.

– Iltaisin soitellaan, ja suunnitellaan seuraavan päivän reissuja. Kalavalheitakin tulee varmasti välillä kerrottua, sillä niinhän se menee, että kalat suurenevat ajan myötä.

– Kerrankin kävi niin, että olimme kaverin kanssa saaneet reilusti kalaa eräänä päivänä. Seuraavana päivänä toinen kaveri kertoi kuulleensa, että olimme saaneet jopa kymmenen kiloa enemmän kuin tosi asiassa olimme, hän jatkaa nauraen.

Koska Kytörinne lukeutuu kovaksi kalamieheksi, on hänellä usein kotiin viemistä. Itse hän kuitenkin kertoo syöneensä kalakiintiönsä täyteen, eikä elimistö enää sitä siedä. Sen sijaan ystävät, naapurit ja sukulaiset saavat saaliista aina oman osuutensa.

– Tilauksia heiltä ei sentään tule, mutta kaikki kalat on aina otettu kiitollisina vastaan, kun olen vienyt.

Kytörinteen kalastusharrastus ulottuu vesillä ja jäillä olemisen lisäksi myös kotiin. Siellä hänellä on askartelupöytä, jossa valmistuu muun muassa vieheitä. Kotona hän kertoo myös tutkivansa merikarttoja, ja suunnittelevansa seuraavia kalapaikkoja.

– Aika paljon sitä tulee kalajuttua funtsittua kotona. Tutkin menneinä vuosina tekemiäni merkintöjä lämpötiloista, tuulensuunnista ja vedenkorkeuksista. Syönnissä ei sinänsä tunnu olevan säännönmukaisuutta, mutta jotain osviittaa niistä voi silti saada. Siinähän se jännitys onkin, kun täytyisi löytää ne paikat, mistä sitä kalaa löytyy. Jos saisin olla kala yhden päivän ajan, niin pystyisin ymmärtämään niitä paremmin, hän toteaa nauraen.

– Parasta tässä on se onnistumisen tunne, kun tulen uuteen paikkaan ja tärpin ilmaisin vihdoin napsahtaa. Siinä on oma viehätyksensä. Kun kalaan on lähtenyt, niin onhan sitä kalaa ihan mukava silloin myös saada.

Pilkillä 700 gramman ahvenen, kilon painavan siian ja kolme kiloa painavan hauen saaneella Kytörinteellä on ainakin vielä yksi haave saavuttamatta.

– Yhden kilon painavan ahvenen haluan vielä pilkillä saada, hän kertoo.