tiistai 26.5.2020 | 07:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Ammattiopiskelijoiden motivaatio on tosielämässä ihan toinen kuin oppilaitoksen työsalissa: "Ei harjoitustöitä, jotka menevät roskiin" – Nyt opettaja on kokoaikaisesti työmaalla ohjaamassa opiskelijoita

Jouni Nikula
To 20.2.2020 klo 07:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kokkola

Todellisia töitä todellisessa ympäristössä. Niitä on tarjoiltu Kpedun eli Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opiskelijoille aiemminkin.

Tammikuusta lähtien tahti on vain ollut toinen.

Kone- ja metallialalla sekä sosiaali- ja terveysalalla opettaja on vuoden alusta ollut kokoaikaisesti työmaalla ohjaamassa opiskelijoita. Tarkoitus on tehdä työssäoppimisesta entistä tehokkaampaa.

– Meillä on ollut työssäoppijoita aina, mutta nyt opettaja on irrotettu työmaalle opettamaan. Näin isossa mittakaavassa tällaista ei ole aiemmin kokeiltu, sanoo Kpedun teollisuus- ja logistiikka-alojen toimialapäällikkö Toni Uunila.

Hänen mukaansa opettajan tuki voi olla ratkaiseva linkki oppimiseen "arempien opiskelijoiden" kohdalla.

– Opettaja on siellä auttamassa ja neuvomassa. Opiskelijat taas ovat kokeneet oikeat työt mielekkäämpinä kuin harjoitukset oppilaitoksen työsalissa. Yritystä puolestaan helpottaa se, että oppilaita ohjaa pedagogisesti pätevä ammattilainen.

"Ei harjoitustöitä, jotka menevät roskiin", summaa Jarkko Kröger, kone- ja tuotantotekniikan lehtori.

– Kaikki pitää valmistaa yrityksen laadun mukaisesti, Kröger sanoo.

Pertti Järvi hitsaa, Veeti Vuolukka seuraa. Tässä valmistuu kaivinkoneen kauha.
Clas-Olav Slotte

A. Häggblom Oy:n konepajalla Kokkolan Mesilässä työskentelee kymmenen opiskelijaa.

Lisäksi Jarkko Kröger ohjaa kahta opiskelijaa, joista toinen työskentelee Kone-Salosella ja toinen A. Häggblomin Kalajoen tuotantotiloissa.

Keskiviikkona Jarkko Kröger ohjasi Kaarlo Leppästä, Juho Paanasta, Emil Apusta ja Leevi Aholaa muun muassa telelappujen hitsaamisessa.

– Ennen yhdellä kertaa oli oppimassa 1–2 opiskelijaa per firma. He opiskelivat yrityksen työnjohdon alla, opettaja kävi työpaikalla ohjauskäynneillä ja ottamassa näyttöjä vastaan. Nyt oppilaita tulee ja menee tutkinto-osien mukaan, mutta minä olen koko ajan paikalla. Tämä on työmailla uusi juttu, sanoo Kröger, joka on opettanut ammatillisella alalla vuodesta 2001.

Kokeilua siivittää valtion myöntämä strategiaraha. Ensivaiheessa opettaja tuo apua työmailla oppimiseen joulukuulle asti.

– Muun muassa kone- ja metallialalla on kova työvoimapula. Tiiviin yhteistyön myötä voimme turvata osaajien saamisen yrityksille tulevaisuudessakin, sanoo Toni Uunila.

Mitä uransa alkutaipaleella olevat opiskelijat pääsevät työmailla tekemään?

Ainakin yksinkertaisia esivalmistetöitä, vastaa Jarkko Kröger.

– Hitsausviisteitä sekä polttoleikkausta, plasmaleikkausta ja hitsausta ainakin harjoitellaan. Nyt tehdään telaketjujen telalappuja. Maanantaina saimme valmiiksi massiivisia telaohjaimia.

Kröger muistuttaa, että opiskelijoiden tarkoitus "ei ole tehdä tuotantoa".

– Ei siinä mielessä, että yritys saisi taloudellista hyötyä. Kun työssäoppimisaika hoidetaan hienosti, sitten on mahdollisuus päästä töihin, ensin vaikka kesätöihin.

Työssäoppimiseen panostamisen taustalla on ammatillisen koulutuksen reformi eli ammatillisen koulutuksen uudistaminen. Reformin myötä työssäoppimisen määrä on lisääntynyt.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »