perjantai 5.6.2020 | 18:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Koronatilanne vaikuttaa valtavasti yhteiskunnassa – Varautumisessa voi käyttää sitä kuuluisaa arkijärkeä

Tiina Ojutkangas
Pe 13.3.2020 klo 20:30

Koronavirusepidemia vaikuttaa koko yhteiskunnan toimintaan ihan valtavasti. Juuri nyt ovat erilaiset terveyteen liittyvät asiat eniten pinnalla, vaikka muitakin seurauksia arvioidaan kovaa vauhtia. Tapahtumia perutaan toinen toisensa jälkeen urheilusta kulttuuriin. Ylioppilaslautakunta on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa päättänyt aikaistaa reaaliaineiden ylioppilaskirjoituksia viikolla.

Perjantaina Keskipohjanmaan levikkialueen terveyskuntayhtymät tiedottivat toimintaohjeista suurelle yleisölle eli asiakkailleen. Soite ja Kallio kertoivat päivystyspuhelimistaan ja muista palveluista. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite avaa lauantaina oman koronapoliklinikan. Peruspalvelukuntayhtymä Kallio avaa ensi tiistaina erilliset vastaanotot kaikille flunssaoireisille Ylivieskaan ja Nivalaan.

Keski-Pohjanmaalla, Soiten alueella ei ole tätä pääkirjoitusta kirjoitettaessa perjantai-iltana varmistunut vielä yhtään koronavirustapausta. Tilanne on sama Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella. On selvää, että tilanne muuttuu hyvin lähiaikoina, koska tapauksia alkaa olla kaikkialla Suomessa.

Soiten infektiolääkäri Marko Rahkonen sanoi perjantaina Keskipohjanmaan haastattelussa, että "sehän olisi voinut tulla milloin vain". Vielä pari viikkoa sitten Rahkonen vertasi sairastumismahdollisuutta lottovoiton todennäköisyyteen. Arvio liittynee siihen, että sairauden eteneminen on yllättänyt jopa asiantuntijat ja toisaalta siihenkin, että koronaviruksen leviämisriskiä ei ole haluttu liioitella.

Rahkonen antaa hyvät käytännön ohjeet, kun miettii toimintaa: Sairaana pysytään kotona eikä sairastuteta muita ihmisiä kuten työkavereita tai vanhuksia. Jos on paha hengenahdistus, kova yskä, ei pysty syömään, juomaan ja yleistila huononee, on syytä ottaa yhteyttä koronaneuvontapuhelimeen. Kun se ei ole auki, niin päivystykseen.

Miten on syytä toimia, kun haluaa ottaa koronaviruksen tosissaan, mutta ei ylireagoida? Soiten johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell sanoo Keskipohjanmaassa, että "pitää olla järkevästi huolissaan". Työikäiset ja lapset eivät ole sairastamisen riskiryhmässä, mutta vanhuksia pitää suojata. Kaikki millä saadaan estettyä virusta leviämästä vanhusten hoitolaitoksiin ja vanhusten luokse, niitä toimenpiteitä korostetaan.

Terveys on varmasti kaikkein tärkeintä, mutta koronaviruksen leviäminen aiheuttaa myös lieveilmiöitä. Kansalaisten hamstrausinto sai poikkeukselliset mittasuhteet viimeistään torstaina hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen. Ihmiset ryntäsivät kauppaan ostamaan vessapaperia ja säilykkeitä.

Varautumisessa sinällään ei ole mitään tyhmää, kun pitää arkijärjen mukana kauppareissulla. Keski- Ja Etelä-Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop kertoo, että kotivara on yksi Marttojen tämän vuoden teemoista (KP 8.3.), joten Martat olivat jälleen kerran aikaansa edellä suunnitellessaan tämän vuoden teemaansa. Ruoka ei kuitenkaan ole loppumassa suomalaisista kaupoista,

Martat olivat jälleen kerran aikaansa edellä suunnitellessaan tämän vuoden teemaansa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »