Paikallisuutiset

Junat kulkevat Kokkolaan normaalisti: "Esimerkiksi terveydenhuollon henkilökunnan ja monen muun pitää päästä junalla töihin" – Kokkolassa pysähtyy jo 22 junaa vuorokaudessa

Antti Savela

Junat esimerkiksi Kokkolaan ja muille Keski-Pohjanmaan rautatieasemille kulkevat normaalisti huolimatta korona-virustilanteesta.

VR perui maanantaina noin 60 kauko- ja lähiliikenteen junavuoroa, mutta yksikään näistä peruutuksista ei koskenut Keski-Pohjanmaalle kulkevia junia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

VR:n myynti- ja asiakaskokemusjohtajaSalla Ketola VR:ltä kertoo, että junamatkustaminen on turvallista ja raiteilla tehdään kaikki voitava hygienian varmistamiseksi. Siivousta on tehostettu ja junia siivotaan myös matkan aikana. Samalla toivotaan yleisen hygienian noudattamista kuten käsien pesua ja hihaan yskimistä.

Mutta junalla matkustaminen ei ole tässä se ongelma Salla Ketola Myynti- ja asiakaskokemusjohtaja, VR

Ainakaan vielä valtiovalta ei ole asettanut junamatkustamiselle rajoituksia. Sen verran VR on tullut junalla matkustavia vastaan, että se tarjoaa maksutta mahdollisuutta vaihtaa lippu vähintään kahdella viikolla eteenpäin. Aiemmin vaihdosta perittiin maksu.

– Tämä on ruuhkauttanut palvelupisteemme ja asiointilinjamme. Ilmeisesti lykkäyksiä haetaan nyt ennätystahtiin, Ketola tuumaa.

Ketolan mukaan koronaan liittyvä liikennekeskustelu kiteytyy ennen kaikkea siihen, haluavatko ihmiset liikkua. Jos liikkumisen tarve vähenee tai jos esimerkiksi isoja massatapahtumia perutaan, se totta kai vaikuttaa kaikkeen liikenteeseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Mutta junalla matkustaminen ei ole tässä se ongelma, Ketola kertoo ja toteaa VR:n ajavan liikennettä toistaiseksi lähes normaalisti, mutta tilannetta seurataan ja siihen reagoidaan tarpeen mukaan.

Suomalaisessa liikenteessä on tapahtunut suuria muutoksia viimeisten neljän vuoden aikana. Tänä aikana varsinkin rautatieliikenteen kasvu on ollut suoraan sanottuna häikäisevää. Neljässä vuodessa matkustajaliikenne on kasvanut 40 prosenttia ja viime vuonna Suomessa tehtiin ennätykselliset 14,2 miljoonaa junamatkaa.

Viime vuonna liikenteen kasvu jatkui vilkkaana, sillä 2018 rautateillä tehtiin 13,6 miljoonaa matkaa.

VR:n myynti- ja asiakaskokemusjohtajaSalla Ketolan mukaan hyvän kehityksen taustalla ovat lähinnä ympäristösyyt ja junalippujen hintojen lasku vuonna 2016.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vuonna 2016 laskimme hintoja jopa 25 prosentilla. Lisäksi olemme senkin jälkeen panostaneet voimakkaasti erilaisiin kampanjoihin, kuten sarjalippuihin, Ketola toteaa.

Hinnanlaskun lisäksi kehitykseen on vaikuttanut myös ympäristötietoisuuden kasvu.

– Sähköllä kulkeva joukkoliikenne tarjoaa jokaiselle henkilökohtaisen mahdollisuuden pienentää matkustamisen hiilijalanjälkeään. Tämä trendi on tuonut meille uutta asiakaskuntaa. Lisäksi yritykset ovat entistä enemmän alkaneet suosia joukkoliikennettä työmatkoillaan. Kaikki tämä on kehittänyt meidän liiketoimintaa, Ketola toteaa.

Viime vuonna VR-konserni takoikin 301,4 miljoonan euron liikevoiton, josta konsernin hallituksen esitys osingoksi omistajalle eli valtiolle on 350 miljoonaa euroa. VR on valtion omistama yhtiö.

– Tällä kalustolla ja tällä resurssilla junavuoroja ei enää voida juurikaan lisätä. Olemme kuitenkin varsin tyytyväisiä vuorotiheyteen, joka on kohti Kokkolaa ja Oulua varsin kattava. Toisaalta Pohjanmaan radalle on kannattanutkin panostaa. Matkustajaliikenteen lisäyksessä Pohjanmaan rata on aivan kärkisijoilla, Ketola tuumaa ja arvelee kohta remontin alle tulevan Seinäjoen ja Tampereen välisen junaradan muodostuvan jo jonkinlaiseksi pullonkaulaksi pohjoisen liikenteelle.

– Pohjanmaan radan kunnostus on aina tarpeellista. Pohjanmaan rata on meille tärkeä osa matkustajaliikennettä, Ketola korostaa.

Finnair ilmoitti vastikään lentoliikenteen keskeyttämisestä huhtikuun loppuun ainakin pienemmille lentoasemille, muun muassa Kajaanin sekä Kokkola-Pietarsaaren lentoasemille. Taustalla oli koronaviruksen aiheuttama lentoliikenteen lasku. Kauppalehden tietojen mukaan (KL 16.3) Finnair leikkaa kaikkiaan jopa 90 prosenttia lennoistaan, ja tämä tarkoittaa lentovuorojen perumista myös Vaasan lentoasemalta. Lennot jatkuvat rajoitetusti muun muassa Oulusta.

VR sen sijaan aikoo Ketolan mukaan liikennöidä normaalisti, sillä hänen mukaansa junassa matkustaminen ei erityisesti lisää tartuntataudin saannin riskiä eikä liikenteen keskeyttämiselle tai kovin suurelle rajoittamiselle nähdä perusteita. Samalla Ketola korostaa, että VR ei aio erityisesti käyttää hyväksi markkinatilanteen muutosta.

Maanantaina ilmoitetut junavuorojen peruutukset johtuivat veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta sekä koronaviruksesta, jotka aiheuttivat kohonnutta työvoiman poissaoloa. Tämän vuoksi VR:n kaukojunia perutaan suunnitellusti 16. - 19.3. välisenä aikana. Perumisissa pyritään huomioimaan vuorovälien säilyminen kohtuullisina. Myös HSL:n lähiliikenteessä on yksittäisiä peruutuksia.

Fakta:

Kokkolasta 22 junavuoroa

VR liikennöi 22 junavuoroa Kokkolasta

Pännäisten asemalla junia pysähtyy 12

Toukokuun 4:nnestä Pännäisissä pysähtyy 13 junaa

Oulussa junia pysähtyy 30

Oulun luvussa mukana määräasemalta lähdöt

Kannuksessa junia pysähtyy 10

Ylivieskasta junia tulee ja lähtee 26

Lähde: VR

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä