Kulttuuri

"Neljäsosa koko vuoden tuloista": Marita Kaakinen, Esko Järvelä ja Mari Palo kertovat, miten konserttien peruuntuminen vaikuttaa ammattimuusikoihin – Arppa Airola järjesti koronavapaan keikan Instagramissa

Viime viikon torstaina kaikki oli valmista. Erik Fordell -kuorokilpailu alkaisi seuraavana päivänä, ja kuoronjohtajaMarita Kaakinen oli lähdössä Keski-Pohjanmaan konservatoriolle laittamaan viimeisiä opasteita paikalleen. Juuri silloin tuli tieto yli 500 ihmisen tapahtumien kieltämisestä.

– Se oli hyytävä hetki, Kaakinen toteaa.

Kuorokilpailu peruttiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tai oikeastaan siirrettiin ensi syksyyn, mutta uuden ajankohdan löytäminen on ollut erittäin vaikeaa kahdeksan kuoron ja tuomariston aikataulujen vuoksi. Kaakinen uskoo kuitenkin, että kilpailu saadaan järjestettyä lokakuussa 2020.

Saa nähdä, pystytäänkö Oulu Sinfonian kanssa keikkoja tekemään ensi vuonnakaan. Esko Järvelä Viulisti.

Kilpailuorganisaatio menetti kilpailun siirtämisessä Kaakisen mukaan markkinointiin käytetyt rahat.

Hänelle itselleen koronakevät tarkoittaa suuria taloudellisia menetyksiä. Kaakinen johtaa viittä kuoroa, joiden kaikki harjoitukset ja konsertit tältä keväältä on peruttu.

– Toimeentulostani vähintään puolet koostuu viikonloppukursseista ja konserteista, hän sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aivan kokonaan tyhjän päälle Kaakinen ei jää, koska hän on myös opettaja konservatoriolla. Lisäksi häntä auttaa monipuolinen työnkuva: hän pystyy säveltämään ja ottamaan vastaan sävellystilauksia pikaisellakin aikataululla.

– Ja nyt on ainakin aikaa harjoitella. Minulla on kolmannen naisen rooli heinäkuussa Lohtajan kirkkomusiikkijuhlien Viimeiset kiusaukset -oopperassa, Kaakinen kertoo.

Oma harjoittelu ja työnteko tosin pitää ajoittaa iltaan tai yöhön, sillä Kaakisen arki pyörii nyt kotona olevien päivähoitoikäisten lasten rytmissä.

Samana torstaina kansanmusiikkiyhtye Frigg valmistautui uunituoreen Frixx-levynsä levynjulkistuskonserttiin G Livelabissa Helsingissä. Sen jälkeen edessä piti olla esiintymisiä mm. Tampereella, Oulussa ja Skotlannissa. Iltapäivän tapahtumat muuttivat kuitenkin suunnitelmat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se alkoi yhtenä vyörynä. Aika lailla soundcheckin aikana kevään keikat olivat menneet, kertoo Friggin Kaustisella asuva viulistiEsko Järvelä.

Friggin jäsenet soittavat myös muissa kokoonpanoissa, ja yhteensä peruuntuneiden keikkojen määrä nousee noin sataan. Freelancereiden tilanne on vakava. Jos keikkoja ei ole, ei tule palkkaakaan.

Järvelältä peruuntui parikymmentä keikkaa. Hän työskentelee kuitenkin puolet ajasta kansanmusiikkiyhtye Tallarissa, mikä tuo nykyisessä tilanteessa peruspalkan. Tallarinkin keikat on maaliskuulta peruttu, mutta sovituksia ja toiminnan suunnittelua pystyy tekemään kotoa.

Muualle Järvelä ei ole saanut liikkuakaan, sillä Frigg ehti maaliskuun alussa tehdä muutaman keikan Itävallassa, ja sen jäljiltä hän on ollut karanteenissa.

Friggin peruuntuneille keikoille on yritetty löytää korvaavia päiviä. Järvelä kuitenkin epäilee, että ensi syksyyn ei millään voida mahduttaa kaikkien artistien tämän kevään keikkoja. Osa keikoista on myös erikoistapauksia.

– Saa nähdä, pystytäänkö Oulu Sinfonian kanssa keikkoja tekemään ensi vuonnakaan, Järvelä pohtii.

LaulajaMari Palo oli viime torstaina Seppo Hovin kanssa autossa matkalla konserttiharjoituksiin.

– Olimme päässeet vasta vähän Helsingin ulkopuolelle, kun kapellimestari soitti ja sanoi, että kääntykää takaisin, Palo kertoo.

Hänen piti laulaa toisena solistina talvisodan päättymistä juhlistavassa, Hovin juontamassa Rakuunasoittokunnan konsertissa perjantaina, mutta konsertti peruttiin.

Palolla oli Rakuunasoittokunnan kanssa sovittuna neljä muutakin konserttia. Kaikkiaan häneltä on peruuntunut keväältä 12 konserttia.

– Se on iso menetys yrittäjälle, noin neljäsosa koko vuoden tuloista, Palo sanoo.

Kolme peruuntuneista keikoista olisi ollut tällä viikolla Keski-Pohjanmaalla Kokkolan nuorisosoittokunnan kanssa. Tämä konsertin ohjelmisto koostuu Jussi Lampelan uusista sävellyksistä, jotka Palo oli tietysti harjoitellut valmiiksi. Hän on harjoitellut paljon myös Beethovenin Missa solemnis -teosta, joka piti esittää pääsiäisenä Oulussa, mutta sekin perutaan.

Kun konsertteja ei järjestetä, palkka jo tehdystä työstä jää saamatta.

Käytännössä Palon on selvittävä kevät säästöjen varassa.

Kun konsertteja ei ole, Palo käyttää aikansa tulevien esiintymisten harjoitteluun. Kesäkuun alussa hänen pitäisi laulaa Ilmajoen musiikkijuhlilla Jukka Linkolan Hiljaiset perivät maan -oopperassa.

– Sen ensimmäisten harjoitusten pitäisi olla huhtikuussa. Täytyy toivoa, että tilanne on kesään mennessä lientynyt, Palo sanoo.

Kommentti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä