lauantai 6.6.2020 | 11:54
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja muistuttaa, että hoitotyön erikoisosaamisen merkitys korostuu koronavirusepidemiassa

Nina Hahtela puheenjohtaja Sairaanhoitajaliitto
Ke 18.3.2020 klo 15:15

Voimme luottaa siihen, että koronakriisi hoidetaan olemassa olevilla resursseilla parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt on kuitenkin jo nähtävissä, missä asioissa meillä on parantamisen varaa seuraavaa epidemiaa varten.

Yksi keskeinen ongelma on sairaanhoitajien erikoistumiskoulutuksen puutteet, jotka nyt koronakriisin aikana korostuvat. Tällä hetkellä suomalaisesta hoitotyön erikoistumiskoulutuksesta puuttuvat koulutusohjelmat muun muassa anestesia- ja tehohoitoon, epidemioiden varautumiseen ja infektioiden torjuntaan. Ongelma on nostettu esiin jo vuonna 2016, jolloin sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon ammattihenkilöiden neuvottelukunnan hoitotyön jaosto antoi ehdotuksensa kansallisista erikoistumiskoulutuksista. Näitä ehdotuksia ei kuitenkaan tuolloin alettu toteuttaa. Tarjolla olevat ammattikorkeakoulujen hoitotyön erikoistumiskoulutukset eivät tällä hetkellä vastaa riittävästi väestön terveysongelmiin ja työelämän tarpeisiin. Nyt monet työnantajat kouluttavat itse omat erikoisosaajansa.

Meillä on päällä tilanne, joka alleviivaa sitä, että terveydenhuolto tarvitsee vahvaa hoitotyön erityisosaamista.

Sairaanhoitajaliitto vaatii luopumaan utopistisista suunnitelmista, joissa kaikkia erikoisaloja osaavia yleissairaanhoitajia voidaan liikutella mammuttiyksiköissä yksiköstä toiseen, erikoisalalta toiselle. Monta erikoisalaa osaavaa sairaanhoitajaa, jolla on tarvittava syväosaaminen useasta erikoisalasta ei ole olemassa eikä voi ollakaan. Sellaisia ei liioin tule yrittää kouluttaa. Hoitotyön erikoisaloilla tarvitaan syväosaamista, minkä koronavirusepidemia meille nyt osoittaa oikein kädestä pitäen. Paine on tällä hetkellä erityisen kova teho-osastoilla ja infektio-osastoilla, mutta sinne ei voi siirtää sairaanhoitajaa, jolla ei ole vaadittavaa osaamista ja koulutusta.

Lisäksi Sairaanhoitajaliitto vaatii, että opetus- ja kulttuuriministeriö aloittaa pikimmiten hoitotyön valtakunnallisten linjausten valmistelun väestön ja työelämän tarpeisiin vastaavien erikoistumiskoulutusten aloittamiseksi. Valmistelu tulee tehdä yhteistyössä sisällön asiantuntijan eli sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Sairaanhoitajat tekevät kaikkensa nykyisen tilanteen hoitamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Tulevia tilanteita varten heille pitää taata paremmat edellytykset siihen.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »