tiistai 26.5.2020 | 15:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Paikallisista yrityksistä kannattaa pitää huolta juuri nyt – poikkeusolot antavat mahdollisuuden kuluttaa palveluita

Tiina Ojutkangas
Ke 18.3.2020 klo 20:30

Maaliskuu on muuttanut yritysten tilanteen ja käsityksen ainakin lähitulevaisuudesta. Samanlaista ilmapiiriä on valtakunnassa ja pohjalaismaakunnissa. Kun yhteiskunnassa kaikki muuttuu poikkeusolojen vuoksi, se vaikuttaa kipeästi moneen asiaan; muun muassa kuluttamiseen ja kuluttajien eli meidän ihmisten käyttäytymiseen. Se tekee myös varovaiseksi siksi aikaa, kun mietitään, miten tämä kaikki vaikuttaa meihin.

Suurin osa Pohjanmaan kauppakamarin jäsenyrityksistä sanoo pandemian vaikuttavan toimintaansa. Karanteenit, koulujen ja palveluyritysten sulkemiset vähentävät työn tarjontaa ja johtavat tuotantoseisokkeihin. Ihmiset eivät käy ravintoloissa, teatterissa, harrastuksissa, tapahtumissa. Kukaan tolkuissaan oleva ei matkusta tai ota mitään turhia riskejä.

Kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi arvioi keskiviikkona Keskipohjanmaan verkkouutisissa, että koronavirussokki ravistelee koko yrityskenttää. Hänen mukaansa tilanne on vakava ja vaatii nopeita vastauksia.

Johtaja Paula Erkkilä Pohjanmaan kauppakamarista sanoo monen elinkelpoisen yrityksen kärsivän väliaikaisesta kassavirran tyrehtymisestä. Erkkilällä on yksinkertaiselta, mutta toimivalta kuulostava ratkaisu. Nyt ei ole aika lopettaa kuluttamista ja paikallisten palveluiden käyttämistä vaikkei kukaan mihinkään kulutuskulttuuriin kannustaisikaan.

Moni yritys keksii vaihtoehtoisia palveluja muun muassa kotiinkuljetusten muodossa. Valtiovalta on määrännyt monenlaisia rajoituksia, mutta ihan kaikki ei ole kiellettyä. Monet tahot ovatkin aktivoituneet kannustamaan ihmisiä muistamaan nimenomaan paikalliset palvelut.

Yritysten tukeminen ja palveluiden käyttäminen on tärkeätä alueen elinvoimaisuuden vuoksi. Poikkeusolojen ja valmiuslain määräyksiä tulee noudattaa, mutta kotielämään käpertyminen ei tarkoita, etteikö palveluita tarvita. Puutarhoja voi suunnitella, kirjoja ostaa, herkkuja hankkia ja autokaupatkin ovat mahdollisia. Maakuntien ja koko Suomen elinvoiman lisäksi tai siihen liittyen on kysymys tavallisten ihmisten työpaikoista ja elinkeinosta. Moni pienikin yritys työllistää ihmisiä ja joutuu samalla maksamaan palkkoja, vuokria ja muita kuluja.

Moni yritys onkin kääntänyt katseensa oleelliseen; miten tästä tilanteesta selviydytään. Nyt on tärkeämpääkin tekemistä kuin asetella kiviä polkujen laitaan. Keskitytään isoihin asioihin elämässä ja yrityksissä.

Moni pienikin yritys työllistää ihmisiä ja joutuu samalla maksamaan palkkoja, vuokria ja muita kuluja.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »