perjantai 5.6.2020 | 18:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Päätoimittajalta: Oikea tieto koronaviruksesta rauhoittaa ja lisää turvallisuuden tunnetta – Hullusta maaliskuusta huolimatta kevät tekee tuloaan

Su 29.3.2020 klo 08:05

Oikea tieto lisää ihmisten turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Siksi kansalaisten on saatava tietää myös ikävistä asioista. Pahinta on se, jos tietämättömyys aiheuttaa epäilyä, huhuja ja väärän tiedon leviämistä.

Monet viranomaistahot ovat joutuneet tarkistamaan käytäntöjään koronavirusepidemian osin jopa yllätettyä Suomen. Noin kuukauden takaisista rauhoittelevista tai jopa vähättelevistä kommenteista on siirrytty vakaviin kannanottoihin ja vakaviin, poikkeuksellisiin toimenpiteisiin.

Ihan kaikki ei ole sujunut kuin Strömsössä. Silti Suomessa vallitsee poikkeuksellinen konsensus ja yhteishenki. Politiikka on suhteellisen siistiä, ja "sama maali" on selvillä. Toki järjen ja kohtuuden rajoissa saa kyseenalaistaakin, mutta ei politikoinnin vuoksi.

THL:n toimintaan kohdistuu jo kritiikkiä. Ovatko tilannearviot olleet oikeita vai alkuvaiheessa liian varovaisia? Koko ajan on korostettu, että hallitus tekee päätöksensä viranomaisilta saadun tiedon perusteella. Koronavirusepidemia on pannut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väen äärimmäisen koville. Vaikka jälkipyykin aika olisikin myöhemmin, voi sekä hallitusta että THL:ää moittia siitä, että ulkomailta Suomeen palaavia kansalaisia ei alussa ohjeistettu kunnolla.

Hallitus, valtakunnalliset ja paikalliset terveysviranomaiset, kunnat ja kaupungit ovat olleet lujilla ja sen tietoja hakeva toimittajakin huomaa omassa työssään. Tiedotuskäytännöt voivat olla byrokraattisia ja hitaita.

Kukaan ei tietenkään ole eri mieltä siitä, että kunnissa pelkästään koulujen sulkeminen on ollut ja on edelleen melkoinen rumba muusta puhumattakaan. Kuntien tai terveysyhtymien johtaminen on joutunut totiseen testiin epidemian aikana.

Tilanne ei ole vaikea pelkästään kouluille ja opettajille, vaikka ylimääräisen työn täytyy olla valtava. Kaikille lapsille ylimääräinen aika kotona ei ole mikään onni ja autuus. Kaikki vanhemmat eivät osaa tai kykene pitämään huolta lapsistaan, edes ruokailusta. Joillekin lapsille koulu on paras paikka, kun kotona käytetään päihteitä tai kärsitään mielenterveysongelmista. Miten yhteiskunta pystyy pitämään suojattomimmat ihmiset turvassa huolelta ja pahoinvoinnilta? Koronavirusepidemian seuraukset ovat hyvin moninaiset.

Uusista koronavirustapauksista tiedotetaan eri tavalla eri terveyspalvelukuntayhtymissä. THL:n kartta päivittyy sitä mukaa kuin uusia tapauksia tulee. Lukumäärät eivät kerro siinä mielessä koko totuutta, koskaS kaikkia sairastuneita ei testata. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite tiedottaa uusista sairastuneista päivittäisen kokouksensa jälkeen.

Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa on päätetty, ettei kuntayhtymä enää tiedota laboratoriotestein varmennetuista koronavirustartunnoista alueellaan.

Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta eivätkä nämä päivät unohdu ikinä. Kevät etenee. Kaiken keskellä kaksi harakkaa näyttävät irrottelevan ikkunan takana puussa oksia. Olisivatko jo pesäntekopuuhissa. Koira tuhisee sohvalla kävelylenkin jälkeen.

Uudet langat ja työkavereilta saadut ohjeet houkuttelevat kotoilemaan ja tekemään omin käsin jotakin näkyvää, vaikka kuulunkin siihen ihmisjoukkoon, joka ei ole syntynyt virkkuukoukku kädessään.

Oman alueensa valtamediana Keskipohjanmaa haluaa kertoa lukijoilleen ajantasaista, oikeata ja monipuolista tietoa epidemiasta. Pyrimme antamaan toimintaohjeita ja luomaan turvallisuutta. Yhteiskuntavastuuseen kuuluu hoitaa tämäkin työ mahdollisimman hyvin.

Keskipohjanmaa haluaa kertoa lukijoilleen ajantasaista, oikeata ja monipuolista tietoa epidemiasta.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »