lauantai 30.5.2020 | 17:59
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Musiikkilukion purku on alkanut Kaustisella – Rauman Kone pistää matalaksi kolmen eri vuosikymmenen laajennukset

Kaustisen musiikkilukiolla käynnistyivät huhtikuun alussa purkutyöt. Rakennuksesta jää pystyyn peruskorjausta varten vuonna 2005 valmistunut laajennus.

Sanni Aho
Ti 7.4.2020 klo 16:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Musiikkilukion purkaminen käynnistyi valmistelutöillä huhtikuun alussa. Rakennuksesta poistettiin vanha öljysäiliö ja sen ympäriltä pilaantunutta maata.

– Purkuprosessissa ei pitäisi mitään yllätyksiä tulla. Rakennus- ja asbestikartoitus on tehty tarkkaan, kertoo tekninen johtaja Ilkka Närhi.

Purkaminen kilpailutettiin ja urakoitsijaksi valittiin Rauman Kone. Projektin on oltava valmiina toukokuun loppuun mennessä.

Tontilta puretaan nyt vuonna 1978 valmistunut alkuperäinen musiikkilukion rakennus, jota laajennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja seuraavan kerran kymmenen vuotta myöhemmin. Purettavaa on karkeasti 900 neliötä. Viimeisin, vuonna 2005 valmistunut reilun 500 neliön osa jää pystyyn ja peruskorjataan.

Purku-urakan hinta on 85 000 euroa.

Kunnanhallituksen on Närhen mukaan tarkoitus käsitellä seuraavassa kokouksessaan konsultin tekemä tilaohjelma. Projektin konsulttina on toiminut Rakennuttajatoimisto Promen.

Luottamushenkilöiden käsittelyn jälkeen on tarkoitus avata kilpailutus KVR-urakkana, eli kokonaisvastuurakentamisena. Tämä pitää sisällään sen, että valittava rakentaja tekee uudisrakennuksen tarkemmat suunnitelmat. Kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevassa tilaohjelmassa on määritelty tarpeelliset tilat ja on myös otettu huomioon musiikkilukion erityistarpeet esimerkiksi akustiikan osalta.

Tilaohjelmassa päätetään siitä, minkä kokoinen uudisrakennus tehdään. Sen myötä määräytyy myös kustannusarvio.

Vuonna 2005 valmistuneen osan peruskorjaus kilpailutetaan erikseen.

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2020 ja uusi musiikkilukio otettaisiin käyttöön kevätlukukauden 2022 alussa.

Periaatepäätöstä musiikkilukion rakennusprojektista tehtäessä on puhuttu 6 miljoonan euron projektista. Ilkka Närhi ei kuitenkaan halua ottaa vielä kantaa siihen, olisivatko rakennuksen kustannukset aikaisemman arvion mukaiset.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »