tiistai 26.5.2020 | 20:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Ykspihlaja tuo paikallishistorian Kokkolan kaupunginteatterin lavalle – ensi syksyn ohjelmassa myös farssikomedia, Väinö Linnan Päämäärän maailmanensi-ilta sekä tuoreita vierailuja

Anni Saari
Pe 8.5.2020 klo 15:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kokkolan Kaupunginteatterissa alkaa ensi syksynä virallisesti Juha Luukkosen johtakausi. Ensimmäinen ensi-ilta on Michael Fraynin farssikomedia Saranat ja sardiinit. Sitä kuvataan pähkähulluksi komediaksi. Tarina sijoittuu teatterimaailmaan ja erityisesti sen kulissien taakse. Näytelmän ohjaa Mika Nuojua ja siinä on mukana kaupunginteatterin koko näyttelijäkunta. Saranat ja sardiinit -esityksen ensi-ilta on 5.9.

Lokakuussa, 23.10. Katariina kamarissa saa maailman kantaesityksensä Väinö Linnan Päämäärä. Kyseessä on teatterinjohtaja Juha Luukkosen dramatisoima ja ohjaama esitys, johon on hankittu esitysoikeudet Linnan perikunnalta. Päämäärä on Väinö Linnan esikoisromaani, joka julkaistiin vuonna 1947.

Päämäärän kuvataan olevan tarinankerronnan voimaan perustuva, humaani ja herkkä esitys, joka on ehtaa Linnaa mm. kielensä, ihmiskuvauksensa ja karun kohtalonomaisuutensa kautta.

Juha Luukkonen on tehnyt aiemmin ohjannut ja dramatisoinut näyttämölle Väinö Linnalta mm. Täällä Pohjantähden alla - ja Tuntematon sotilas -esitykset.

Päänäyttämön toinen ensi-ilta on Ari-Pekka Lahden kirjoittama Ykspihlaja, joka on samalla teatterin Kokkola 400 -juhlanäytelmä. 7.11. ensi-iltansa saavan kantaesityksen ohjaa Aku-Petteri Pahkamäki. Vaietuista totuuksista kertova draama nojaa paikalliseen historiaan ja kuvaa kokkolalaisille tuttua satamankaupunginosaa ja yhden suvun elämää 1920-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin asti.

Kokkola 400 -tapahtumaan liittyen kaupunginteatterin lavalla nähdään myös mm. Ruska Ensemblen kanssa yhteistyössä toteutettava Sydän, huuda! -esitys. Metsänenetsi Juri Vellan runoutta haitarin, viulun, laulun ja puheen voimalla tulkitseva esitys on myös puheenvuoro arktisten alkuperäiskansojen puolesta sekä kunnianosoitus sukukansan suurelle runoilijalle. Sydän, huuda! -esityksen ensi-illan piti olla tänä keväänä, mutta koronarajoitusten vuoksi se on siirretty syksyyn.

Vierailuesityksissä käsitellään taiteilijuutta eri tavoin. 30.syyskuuta päänäyttämöllä nähdään taidemaalari Helene Schjerfbeckistä kertovat esitys Minä maalaan teidät kaikki. Siinä näyttelijä Kati Outinen ja tanssija Annatuuli Saine käyvät näyttämöllä dialogia taiteilijuudesta. Teoksen käsikirjoituksesta vastaa Iida Hämeen-Anttila ja ohjauksesta Kati Outinen.

Lokakuussa Kokkolassa vierailee Projektori-ryhmä, joka tuo näyttämöllä Juha Luukkosen ja Ari-Pekka Lahden sovituksen Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta. Esitykset nähdään Katraiinan kamarissa 28. ja 29.10. Lapsuuden unohdetun hiekkalaatikon ympärillä tapahtuva aikuisten satu kertoo unelmoinnin tärkeydestä kovan ja kylmän maailman keskellä.

1.12. päänäyttämöllä nähdään Seela Sellan elämän ympärille rakennettu teatteritapahtuma Ihan Seelana. Seelan ja Kari Paukkusen johdattamina katsojat pääsevät näkemään ja kuulemaan, miten Seela Virtasesta varttui rakastettu näyttelijä ja teatteritaiteen kunniatohtori Seela Sella.

9.joulukuuta on vuorossa toisen alan tähti, Matti Nykänen, jonka elämää kuvataan näyttelijä Tatu Mönttisen tragikoomisessa monologissa. Matti Nykänen – hyppy sumuun -esitys raottaa ovea Nykäsen mieleen autenttisten repliikkien säestämänä.

Kauden viimeinen vierailu on Jesse Kaikurannan Jazzy Christmas -joulukonsertti, joka kuullaan päänäyttämöllä 16.12.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »