Paikallisuutiset

Mansikat eivät jää peltoon Keski-Pohjanmaalla – Jukkoloiden mansikkatila Lohtajalta luottaa supisuomalaisiin poimijoihin, mutta Tilvis Kalajoelta joutui kääntymään paikallisten thaimaalaisten puoleen

Veli-Matti Jukkola Marinkaisista arvelee, että ukrainalaiset työntekijät korvataan tänä kesänä pääasiassa kotimaisilla marjanpoimijoilla

Hedelmä- ja vihannestiloja uhkaava työvoimapula ei kosketa samassa määrin Keski-Pohjanmaata kuin muuta Suomea. Kysymys on yksinkertaisesti mittakaavasta.

Keski-Pohjanmaalla poimittavat marjat muodostavat niin pienen osuuden kokonaissadosta, että marjat saataneen kohtuullisesti talteen pääsääntöisesti kotimaisella työvoimalla.

Lohtajalla Marinkaisissa Elina ja Veli-Matti Jukkola viljelevät noin kuutta hehtaaria mansikkaa sekä jonkun verran lisäksi muun muassa vadelmaa ja porkkanaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Aiempina vuosina meille saapui pellolle kahdeksi kuukaudeksi noin kaksikymmentä mansikanpoimijaa Ukrainasta. Nyt se ei käytännössä ole mahdollista, sillä emme usko, että meille lankeaisi suurta osuutta luvatusta 4500 ulkomaalaisesta kausityöntekijästä.

Luotamme siihen, että mansikat saadaan poimittua talteen kotimaisin voimin Veli-Matti Jukkola Maanviljelijä, Lohtaja

– Olemme siksi kääntäneet katseemme kohti korvaavia työmarkkinoita, ja luotamme siihen, että mansikat saadaan poimittua talteen kotimaisin voimin. Kotimaista työvoiman tarjontaa onkin ollut ihan mukavasti, Veli-Matti Jukkola kertoo.

Tänä kesänä Jukkola arvelee mansikkapellolle tulevan työvoimaa lähiseudulla asuvista suomalaisista sekä jo maassa asuvista ulkomaalaisista.

– Työllistämme varsinkin loppukuussa ja alkukesästä tapahtuvissa poimintatöissä ja taimien istutuksissa alueella jo asuvia alkuperältään ulkomaalaisia. Varsinaiseen marjanpoimintaan otamme tänä kesänä entistä enemmän suomalaisia ja heitä on ilahduttavan paljon töihin ilmoittautunutkin, Jukkola toteaa ja kehottaa vieläkin ottamaan yhteyttä, jos reipashenkinen työ mansikkatilalla kelpaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolan Lohtajalla, Marinkaisissa Hauhtosen tilalla oli viime vuonna palkkakirjoilla yhteensä 60 työntekijää. Jukkolan mukaan tila pyrkii vastoin yleistä käsitystä marjatiloista palkkaamaan henkilöitä pitkiin määräaikaisiin työsuhteisiin. Työtä on tarjolla kolmesta jopa viiteen kuukauteen, sillä yksin eri lajikkeiden poiminta kestää lähes kolme kuukautta.

Hauhtosen tilalla pääasia marjamaasta on avomaata. Sen lisäksi tilalla on kasvihuoneita ja kasvutunneleita. Näiden avulla sesonki on varsin pitkä.

Vaikka korona estää pääosan työvoimalennoista ulkomailta Suomeen, myös Tilviksen marjatilalla Kalajoen Tyngällä ollaan luottavaisin mielin.

Siinä missä Marinkaisissa luotetaan pääasiassa alueella asuviin suomalaisiin, Tyngällä turvataan alueella asuviin thaimaalaisiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä on ollut joka vuosi poimintatyössä Thaimaasta noin seitsemän hengen joukko. Nyt heille ei lentoa järjestynyt. Sen sijaan Thaimaasta lähtöisin oleva tuttavani soitteli ja kyseli minulle töihin lähialueelta saman verran thaimaalaista syntyperää olevia ja poimijatilanne on pelastettu. Lisäksi otan pelloille myös suomalaisia, monet nuoret ovatkin kyselleet töiden perään. Pyrin aina palkkaamaan suomalaisia, jos heitä vain on tarjolla, Tilviksen marjatilan omistajaKalevi Tilvis kertoo.

Tilvis pyrkii myymään satonsa joko kotoa tai lähiseudun marketista. Hänellä on käytössään mehustamo, jossa hän valmistaa mansikasta ja herukasta limsaa, mehuja ja hilloja ja mansikasta jopa kuohujuomaa. Uutuutena ovat vadelmat rasiaan poimittuna.

– Kuohujuomamme on alkoholitonta, sillä en ole hakenut lupia alkoholin valmistukseen. Näillä tilajalosteilla on hyvä kysyntä ja valtaosa tuotteista myydään kotoa. Lisäksi annamme asiakkaille mahdollisuuden poimia marjansa itse, Kalevi Tilvis Kalajoelta kertoo.

Fakta

Marjat talteen

Keski-Pohjanmaalla vähän mansikkatiloja

Kausityöläisten varaan ei voi laskea

Ukrainasta tulossa 4500 kausityöntekijää koko maahan

Työtä olisi jopa yli 15 000 kausityöläiselle

Moni mansikkatila houkuttelee kotimaisia poimijoita

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä