Paikallisuutiset

Kymmenen maan mies – Kalajoelta lähtöisin oleva ex-jääkiekkomaalivahti Joni Puurula jatkaa lajin parissa koulut käyneenä valmentajana

Kahdeksassa eri maassa maalivahtina ja siihen kaksi maata valmentajana jatkoksi. Voiko maiden bongailuasi pitää jopa harrastuksena, jääkiekkovalmentajaJoni Puurula?

– Ei lainkaan. Pelivuosina olin vain huono sanomaan kenellekään ei. Paljon tuli nähtyä kulttuureja jääkiekon parissa. Menin aina seuraan, jossa oli mahdollisuus menestyä. Ja nyt on tullut valmennettua jo kolmessa eri maassa, sanoo Junkkarit HT:n jääkiekkokasvatti Puurula.

Mies on tällä hetkellä vasta 37-vuotias, eli työvuosia on jäljellä runsaasti ja kenties uusia maita tulee listalle vielä monia.

– Haluaisin jatkuvuutta tekemiselle, olisi mukava jättää oma jälki johonkin. On aika kuluttavaa vaihtaa paikkaa ja tutustua sataan uuteen ihmiseen, koska jonkunlainen suhde on aina luotava kaikkiin seurassa toimiviin. Alppiliigaa pelaavassa Itävallan VEU Feldkirchissä valmensin viime kauden ja siellä olisi hyvä jatkaa. Asia saattaa varmistua aivan näinä päivinä.

Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Joni Puurulaa neuvottiin pitämään nettiblogia kaudella 2013–14, jolloin hän kesken kauden siirtyi Allsvenskanin Asplövenistä Kazakstanin liigan Arlan Kokshetaun joukkueeseen.

– Eksotiikka ja draama kiehtovat ihmisiä. Kirjoitin ensimmäisen blogin ja sen luki heti 70 000 ihmistä. Kun sitten siirryin Italiaan ja Ranskaan ei ollut niinkään kirjoitettavaa. Niissä elettiin suomalaisittain katsottuna aika normaalia elämää.

Puurulan seikkailuista mm. Kazakstanissa, Venäjällä, Puolassa, Kiinassa ja Italiassa saatetaan lukea laajemmin joskus tulevaisuudessa.

– Olen pitänyt aika säännöllisesti päiväkirjaa urani aikana. Sellainen on mielessä, että joskus vanhempana voisi tästä kaikesta kirjoittaa kirjan. Paljon on jäänyt kertomatta, koska kaiken kertominen olisi ollut sopimatonta erityisesti seuroja kohtaan.

Kokshetaun joukkueessa Joni Puurula torjui seuran ensimmäistä kertaa Kazakstanin pääsarjan loppuotteluun. Se oli paikallisesti iso juttu. Vieraspelit esimerkiksi Rudnyssa olivat kalajokiselle melkoinen kulttuurishokki.

– Rudnyssa ei ollut mitään. Pelkkiä sortuneita rakennuksia ja jäähalli siellä keskellä. Hallissa oli 18 astetta pakkasta, kun pelasimme siellä. Majoituimme hotellissa, jonka huoneissa oli seinustoilla kaksi sänkyä ja siinä välissä puolen metrin käytävä. Olot olivat aika karut.

Kazakstanin jälkeen Joni Puurula suuntasi ensimmäisen kerran Italiaan Sterzing/Vipitenoon, sieltä Puolan STS Sanokiin ja takaisin Italiaan. Cortinan kevään jälkeen miehen peliura päättyi toisen kerran. Viimeisenä hän puki ylleen Ranskan kakkosliigan Angletin pelipaidan.

Noin 18 vuotinen ura miesten sarjakiekkoilusta päättyi keväällä 2017. Paria pientä polvioperaatiota lukuunottamatta maalivahti pysyi suhteellisen ehjänä, kunnes olkanivel lähti kokonaan irti Puolassa. Kolmen tunnin odotus ensiavussa kipushokin vallassa ilman lääkitystä oli elämys.

– Seura neuvoi minua menemään julkiselle puolelle leikkaukseen. Kun olimme fysion kanssa menossa sairaalaan, tuli pihalla vastaan mies, jonka käsi oli kipsissä. Hänellä oli kipsausmassaa naamassakin, jolloin päätin hakeutua yksityiselle puolelle.

– Hyvää työtä tekivät kirurgit Puolassa. Tuumivat, että jäille pääsen 8,5 kuukauden päästä, eli kausi menisi sivuun. Silloin elettiin lokakuuta. Otin yhteyttä suomalaisiin tuttuihin lääkäreihin, pääsin kuntoutukseen ja pelasin jo tammikuun puolivälissä, vertailee Joni Puurula eri kulttuureissa ”sairastamista”.

Puurula lähti Kalajoelta liikkeelle kesällä 1999. Hermeksen ja FPS:n kautta tie vei Hämeenlinnan Pallokerhon liigajoukkueeseen. HPK:ssa voitetun liigapronssin Puurula rankkaa aika korkealle omalla arvostuslistallaan.

– Muita huippuhetkiä olivat Mestiksen mestaruudet Sportin kanssa, Kazakstanin finaalipaikka ja tietenkin U18-maailmanmestaruus keväällä 2000. Silloin oma rooli oli vähän pienempi, kun samassa joukkueessa sattui pelaamaan Kari Lehtonen.

Pitkän NHL-uran torjuneesta Lehtosesta löytyykin luonteva aasinsilta Atlantin toisella puolen pelattavaan jääkiekkoon.

– Olin tuossa kymmenen kilometrin päässä romupajalla töissä eräänä aamuna, kun kaveri soitti ja kertoi että sinut on varattu NHL:ään. Varausnumero taisi olla 243 ja varaaja Montreal Canadiens.

– Koskaan ei tullut lähdettyä Pohjois-Amerikkaan. Siitä moni kysyy ja vähän se harmittaa vieläkin. Minulla oli vääriä ihmisiä mukanani. Oli mahdollisuus mennä näytille, mutta en tiennyt siitä mahdollisuudesta.

Joni Puurula on havainnut, että nelipäiväinen leiri toimii parhaiten. Sitä pidemmissä maalivahdit väsyvät ja teho laskee. Tämän viikon setissä harjoiteltiin neljä kertaa päivässä ja osallistujia oli väliltä Espoo – Ivalo.

– Oma hommansa on organisoida tällaista toimintaa. Tämä kesä mennään yhdellä leirillä, mutta seuraavalle olen suunnitellut kolmea: Yksi pienimmille, yksi pro-leiri ja yksi harrastelijoille. On hyvä pitää ryhmissä keskenään saman tasoisia kavereita. Niin onnistumisista saadaan eniten positiivisia fiboja.

Puurulan mukaan on korvien välistä kiinni, saako maalivahti kiekon kiinni vai ei. Leiriä hän pitää osallistujan kannalta onnistuneena, jos parikaan juttua jää pienen torjujan mieleen.

– Varsinkin tänä kesänä oli maalivahdeille isoin juttu nähdä kavereita ja tuntea tietenkin yhteisöllisyyden tunnetta. Meille järjestäjille on iso palkinto, kun näemme osallistujan viihtyvän leirillä.

Joni Puurula kertoo saaneensa paljon rakastamaltaan lajilta.

– Aito rakkaus lajiin kantaa pitkälle. Pokaalit, voitot ja mestaruudet ovat hienoja asioita, mutta kyllä tähän kuuluu niin paljon muutakin. Joukkuehenki ja oleminen osana joukkuetta ovat parhaita juttuja.

– Nyt olen valmentajana luomassa sitä henkeä. Olen puhaltamassa tulta alulle, jotta pääsemme pelaamaan toisillemme hienoa peliä. Näin valmentajana haluan luoda sellaisen suhteen, että jokainen joukkueessa voi luottaa minuun ja minä samalla tavalla jokaiseen.

Koronakevään aikana peruttiin jälkiviisaasti katsottuna turhan paljon kesän tapahtumia. Joni Puurulalla oli varasuunnitelma leirinsä suhteen, mutta sille ei ollut lopulta käyttöä.

– Pysyin positiivisena. Päivät menevät nopeammin, kun on optimistinen. Pidin muutamalla sähköpostilla henkeä yllä ja hyvinhän tässä kävi. Hygieniaa on painotettu, eikä kaverin niskassa ole roikuttu. Hyviä sääntöjä kannattaa noudattaa jatkossakin, oli koronaa tai ei.