maanantai 13.7.2020 | 01:15
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Soiten alueella ei toistaiseksi uusia koronavirustartuntoja – Testejä otetaan kuitenkin päivittäin monta kymmentä

Emma Halla-aho
Pe 26.6.2020 klo 15:16 | päivitetty pe 16:54

Perjantaina iltapäivällä Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa koronatilanne on pysynyt ennallaan, eikä uusia koronavirustartuntoja ole todettu.

Soiten infektiolääkäri Marko Rahkosen mukaan Soitessa viimeisin koronatartunta on todettu reilu kolme viikkoa sitten, kesäkuun alussa. Tämän hetkistä tilannetta Rahkonen kuvaa rauhallisena.

– Koronatestauksia Soitessa tehdään kuitenkin edelleen päivittäin. Pyhisin on rauhallisempaa, mutta arkisin testejä otetaan päivittäin muutamasta kymmenestä viiteenkymmeneen, Rahkonen kertoo.

Rahkosen mukaan suurin osa testeistä tehdään seulontana eli infektiopotilaita testataan, jotta koronan mahdollisuus voidaan poissulkea.

Soiten koronapuhelin on edelleen käytössä, mutta soittoaikaa on supistettu rauhallisen tilanteen vuoksi. Koronapuhelin on tämän hetkisten tietojen mukaan käytössä ainakin läpi koko kesän.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottaa, että koronavirusepidemia on rauhoittunut myös koko maassa. Tällä hetkellä ilmoitettuja tartuntoja koko maassa on yhteensä 7 191 ja tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 328 kappaletta.

THL:n mukaan Keski-Pohjanmaalla varmistettuja tapauksia on 27 ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 31 koronavirustartuntaa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »