keskiviikko 12.8.2020 | 18:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Laura Läspän kolumni: True crime -fani, vaan ei -fanaatikko

Ma 29.6.2020 klo 06:30

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Ahmin vapaa-ajallani true crime -podcasteja ja -sarjoja. Kuuntelen tositarinoita sarjamurhaajista ja mystisesti kadonneista henkilöistä. Toinen toistaan karmivammat tarinat ovat seuranani kaikkialla: ruokakaupassa, autoa ajaessani ja siivotessani. Illalla ennen nukkumaanmenoa Netflixissäni pyörii dokumentti Madeleine McCannin surullisenkuuluisasta tapauksesta. Ai mitenkö nukun yöni? Oikein hyvin, kiitos kysymästä.

Tosielämän rikostarinoita ahmivat erityisesti naiset. Jos et usko, vilkaise esimerkiksi naisille suunnatun Frii-televisiokanavan tarjontaa: ohjelmapaikoilta löytyy murhia, murhia ja hieman lisää murhia.

Yksi mahdollinen selitys naisten kiinnostukselle löytyy tilastoista: naiset ovat paitsi true crime -viihteen kuluttajia, myös uhreja. Miehet joutuvat naisia suuremmalla todennäköisyydellä henkirikoksen uhriksi, mutta true crimessa naisuhrit ovat yliedustettuina.

Joku selittää ilmiötä varautumisella: naiset haluavat tietää, mikä heitä voi odottaa. Minä puolestani rakastan true crimen tuomaa mahdollisuutta spekuloida.

Häpeän usein myöntää ääneen muille, että true crime kiinnostaa.

Kun kuulen uudesta tapauksesta, ryntään oitis googlaamaan asiaa, mutta en mainosta asiaa lähipiirini ulkopuolella. En kerro uudelle tuttavuudelle iltalukemistostani löytyvän Golden State tappajan tai Tulilahden kaksoismurhan tapaukset. En kerro monille käyneeni Kyllikki Saaren suohaudalla.

Miksi? Tiedän tuhansien ja taas tuhansien itseni ikäisten ja kaltaisten naisten ja miesten olevan aivan yhtä kiinnostuneita hyytävien tapausten yksityiskohdista, mutta pelkään silti vaikuttavani oudolta, jonkin sortin fanaatikolta.

Mutta ei, vaikka kuuntelen pyöräillessäni Ed Kemperin tekemistä murhista, en silti lähettele fanipostia hänelle.

Häpeän usein myöntää ääneen muille, että true crime kiinnostaa.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »