Paikallisuutiset

Eerika Lassila muutti Etelä-Afrikkaan opettamaan naisille kuukautisista – "En vieläkään aivan ymmärrä, mistä sain rohkeutta ryhtyä tähän"

– Afrikka on aina kiinnostanut minua, evijärveläinenEerika Lassila aloittaa.

Lassilan koti sijaitsee Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Siellä hän tekee vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten, erityisesti tyttöjen, kanssa.

– Puhumme paljon kuukautisista ja seksistä. Jaamme kuukautissuojia, kuten kestositeitä ja kuukuppeja.

Kuukautiset ovat tärkeä aihe. Lassila tietää, kuinka suureksi ongelmaksi ne voivat Afrikassa tytöille muodostua. Moni tyttö jää kokonaan pois koulusta, kun kuukautiset alkavat, koska kunnollisia suojia ei ole olemassa. Monilla ei ole varaa kertakäyttöisiin kuukautissuojiin.

– Suojina käytetään sitä, mitä löytyy: banaaninlehtiä, sukkia, rättejä, jotkut käyttävät jopa multaa, Lassila kertoo.

Kuukautisia voidaan myös hävetä, kun riittävää ymmärrystä ja tietoa niistä ei ole. Valistus on tärkeää.

Lassila tekee vapaaehtoistöitä kristillisten Youth With A Mission ja The Dignity Campaign -järjestöjen kautta. Järjestöjen kautta hän on käynyt tekemässä vapaaehtoistöitä myös muissa Afrikan maissa.

– Tämä on ollut uskomaton kokemus. En vieläkään aivan ymmärrä, mistä sain rohkeutta ryhtyä tähän, hän myöntää.

Jos joku olisi muutama vuosi sitten kertonut Lassilalle, mihin elämä hänet veisi, hän ei olisi uskonut.

25-vuotias Lassila on ammatiltaan kokki. Hän opiskeli alalle Kokkolan ammattilukiossa ja työskenteli ravintola-alalla muutaman vuoden, mutta se ei tuntunut merkitykselliseltä. Hän alkoi kyseenalaistaa omaa elämäänsä.

Lassila on uskonnollisesta perheestä, mutta nuorempana hän halusi pysytellä etäällä uskosta ja uskonnosta, jotka tuntuivat itselle vierailta.

Lassila tuli uskoon 2017. Se muutti maailmankuvaa radikaalisti. Yhtäkkiä hän koki voimakasta kutsumusta ja johdatusta juuri vapaaehtoistöiden pariin.

– Ajattelen, että ei tämä ollut minusta kiinni. Tämä polku oli jo valittu minulle.

Ensimmäisen kerran Lassila lähti Afrikkaan kolme vuotta sitten. Hän teki Keniassa vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten kanssa, sekä osallistui yhteisöprojekteihin joissa esimerkiksi rakennettiin erääseen kylään kaivo. Syksyllä 2018 Lassila teki toisen vastaavan matkan Keniaan ja Ugandaan.

Etelä-Afrikkaan Lassila lähti viime vuoden keväänä ja keskittyi tällä kertaa opiskeluun. Hän kävi kursseja, joilla opetettiin esimerkiksi kuinka työskennellä haavoittuvassa asemassa olevien lasten kanssa.

– Se aika vahvisti käsitystäni siitä, mitä haluan elämälläni tehdä.

Opiskelu oli Lassilalle tärkeä etappi.

– En halunnut lähteä matkaan "minä tiedän" -asenteella. Se voi olla todella haitallista, hän painottaa.

Elämä Afrikan mantereella yllätti heti alkuunsa.

– Elämä siellä paljastui aivan erilaiseksi kun mitä olin etukäteen ajatellut, Lassila nauraa.

Etelä-Afrikassa vietetyn kevään jälkeen, Lassila palasi kesäksi Suomeen, nyt uuden päämäärän kanssa. Hän myi ylimääräiset tavaransa ja anoi uutta viisumia. Elokuussa 2019 hän matkusti jälleen Etelä-Afrikkaan. Siellä Lassilan olisi tarkoitus olla nytkin.

– Korona tuli ja sekoitti asioita, hän harmittelee.

Maaliskuussa korona-aallon pyyhkiessä maailmaa, tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta myös Afrikan mantereella. Useat maat alkoivat suunnitella rajojen sulkua, ja voimaan tuli tiukkoja ulkonaliikkumiskieltoja.

– Ajattelin, että on helpompi olla jumissa Suomessa.

Ikävä Etelä-Afrikkaan on kuitenkin kova.

– Kyllä minun kotini on tällä hetkellä Kapkaupungissa. Aion palata sinne heti, kun se vain on mahdollista.

Lassila on vasta 25-vuotias, mutta hän on ehtinyt nähdä paljon. Etelä-Afrikassa erot rikkaiden ja köyhien välillä ovat suuret, ja 1990-luvulla päättyneen apartheid-politiikan jäljet näkyvät maassa edelleen.

– Väkivaltaa ja jengejä on edelleen paljon, ja köyhyys on suuri ongelma.

Monien muiden afrikkalaisten kaupunkien tapaan Kapkaupunki voi olla vaarallinen paikka erityisesti naiselle. Lassila tiedostaa vaarat, mutta ei turhaan murehdi.

– Totta kai on oltava varuillaan, mutta minua ei ole kertaakaan pelottanut oman henkeni puolesta.

Eläminen on Kapkaupungissa hyvin erilaista kuin Evijärvellä. Kapkaupungissa täytyy olla ulkona liikkuessaan tietoinen siitä, minne on menossa, mitä kantaa mukanaan ja kenen kanssa liikkuu. Mitä tahansa ei voi tehdä, eikä minne tahansa mennä.

– Suomessa kaipaan eniten juuri turvallisuutta, mutta en usko, että pelolle kannattaa antaa periksi, Lassila sanoo.

Nuoret naiset törmäävät usein kyselyihin siitä, milloin he aikovat asettua aloilleen. Lassila hymähtää aiheelle, joka on hänelle hyvinkin tuttu.

– Ajattelen, että minun elämäni näyttää nyt tältä, ja olen siihen tyytyväinen.

Lassilan elämäntapa ei kieltämättä ole aivan tyypillisin. Koska hän tekee vapaaehtoistyötä, hän ei myöskään saa tekemästään työstä palkkaa. Sen sijaan hän saa rahallista tukea muutamilta yksityisiltä ihmisiltä, jotka eivät itse ole voineet lähteä vapaaehtoiseksi, mutta ovat halunneet jollain tavalla auttaa.

– He mahdollistavat elämäni ja työni siellä, ja olen todella kiitollinen siitä, Lassila sanoo sydämellisesti.

Lassila kertoo, että hän elää Kapkaupungissa aivan tavallista ja melko vaatimatonta elämää.

Se, että muut ovat olleet halukkaita mahdollistamaan rahallisesti Lassilan vapaaehtoistyön, lämmittää hänen sydäntään. Se saa työn tuntumaan entistä merkityksellisemmältä.

– Kun joku haluaa sillä tavalla kulkea rinnalla, se saa tuntemaan, että tämä on meidän yhteinen juttumme, eikä vain minun.

Lassila iloitsee siitä, kuinka paljon hänen perheenä ja lähipiirinsä on ollut hänen tukenaan. Vaikka hänen läheisensä olisivatkin pelänneet joskus hänen puolestaan, Lassilalle he eivät koskaan ole pelkoaan ilmaisseet.

Afrikassa vietetty aika on muuttanut Lassilaa paljon. Jos kaikki se pitäisi kiteyttää yhteen asiaan, se olisi tämä: muuttunut käsitys rakkaudesta. Lassila on oppinut ymmärtämään ensimmäistä kertaa elämässään, että hän on rakastettu sellaisena kuin hän on.

– Rakkaus ei ole vain tunne, se on tekoja, joilla rakkautta voidaan osoittaa muille.

Lassila on oppinut rakkaudesta paljon. Afrikkalaisissa kulttuureissa ihmisten toisilleen osoittama lähimmäisenrakkaus on aivan toisella tasolla kuin länsimaissa, sillä maissa joissa yhteiskunta ei tue jäseniään, ihmiset joutuvat tukeutumaan toisiinsa.

Nykyään Lassila ymmärtää, että sanat "minä rakastan sinua" eivät riitä, jos niitä ei pysty teoilla osoittamaan todeksi.

– Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä olen oppinut. Meillä länsimaalaisilla olisi paljon opittavaa afrikkalaisilta erityisesti yhteisöllisyydestä.

Vaikka Lassila toimii vapaaehtoisena lähetysjärjestöissä, hänelle työssä ei ole kyse uskonnollisuudesta. Kyse on nimenomaan rakkaudesta.

– En usko traditioihin, sääntöihin tai rakennuksiin. En usko siihen, että sanotaan mihin pitää uskoa.

Matka, jonka Lassila on kulkenut tähän pisteeseen, on ollut jännittävä ja mielenkiintoinen. Vapaaehtoistyö on ollut palkitsevaa.

– En ole katunut päivääkään!

Vapaaehtoistyössä tärkeintä on olla ihminen ihmiselle. Tarkoitus on että kun vapaaehtoiset lähtevät, paikallisille jää työkaluja ja tietotaitoa jatkaa järjestöjen aloittamaa työtä. Näin toimitaan myös esimerkiksi kuukautissuojien kanssa.

– Minulle oli suuri ilonaihe, kun kuulin että Keniassa tapaamamme naiset ovat löytäneet materiaaleja kestositeiden valmistamiseen ja ovat ommelleet niitä jo parille sadalle tytölle yhteisössään, Lassila iloitsee.

Koronasta ja Suomeen paluusta huolimatta Lassila on voinut jatkaa työskentelyään. Hän tekee töitä etänä muiden vapaaehtoisten tavoin. He ovat järjestäneet varainkeruitta, ja suunnitteilla on myös etäkoulutuksia.

Nyt Lassila toivoo, että maiden rajat avattaisiin mahdollisimman pian, että hän pääsisi palaamaan Kapkaupunkiin. Hän kertoo kaipaavansa paikallista elämäntyyliä.

– Etelä-Afrikka on todella monikulttuurinen. Se on suuri rikkaus.

Monikulttuurisuus on tietysti välillä myös sotkuista, hankalaakin, mutta kaikkeen Lassila on oppinut suhtautumaan oikealla asenteella.

Entä mitä sen jälkeen, kun Lassilan viisumi reilun vuoden päästä umpeutuu?

– En tiedä mitä sitten tapahtuu, mutta minusta tuntuu että aikani Afrikassa ei ole vielä tullut loppuun.

Ehkä Lassila anoo uutta viisumia, kuka tietää. Myös opiskelemaan palaaminen kiinnostaisi. Yksi asia tuntuu tällä hetkellä selvältä.

– En usko, että Suomi tulee olemaan se maa, mihin lopulta aion jäädä.