Paikallisuutiset

Ahkera, hitaasti lämpiävä ja turhankin vaatimaton – Maakuntaan muuttaneet johtajat kertovat näkemyksensä keskipohjalaisuudesta: "Harvassa paikassa identiteetti tulee niin voimakkaasti esille"

Näät, kuinka rannat viljavat

on virtain kahta puolta

ja kylät suuret kansoineen,

mi maasta pitää huolta

Keskipohjalaiset katsovat ensin, millainen kaveri on ennen kuin jää murtuu hiljalleen. Jyrki Kaiponen vt. maakuntajohtaja

Likimain täydellisen onnistuneina voi pitää Oskari Metsolan sanoituksellisia valintoja noin 90 vuoden takaa. Kalajokinen kanttori kykeni kielentämään Keski-Pohjanmaan maakuntalaulun kahteen ensimmäiseen säkeeseen kuvauksen maisemasta, joka suuren osan iästään alueella asuneelle assosioituu.

Kylien suuruudesta voi esittää eriävän mielipiteen. Ainakin siinä tapauksessa, että koko on määritelty väkiluvun mukaan. Tuolloin valikoisin jonkin muun laatusanan kuin suuren. Niin paljon väestöpohjamme ei ole voinut huveta vajaassa vuosisadassa.

Yhtä kaikki, Metsolan mestariteos – siinä missä Zacharias Topeliuksen Maamme Kirjakin – on toiminut vuosikymmeniä tiekarttana (keski)pohjalaisuuteen. Maakuntalaulu identiteettiämme rakentavana tai vähintäänkin ylläpitävänä kertomuksena on kovin sisäsyntyinen. Tarinan kertoja kulttuurisen maakunnan edustajana kun on kuulunut kerrottavan tarinan hahmoihin.

Vaan miltä näytämme ulospäin? Mitä muut meistä ajattelevat? Jälkimmäistä kysymystä epävarmat suomalaiset ovat miettineet päänsä puhki – asuinpaikastaan riippumatta.

Tässä jutussa Keski-Pohjanmaan maakuntalaulu joko toisinnetaan tai sanoitetaan uusiksi. Alueen ulkopuolella syntyneet ja sittemmin tänne muuttaneet, työnsä kautta keskipohjalaiset tuntemaan oppineet ihmiset kertovat näkemyksensä. Keskipohjalaisuuden ytimeen porautuvat vt. maakuntajohtajaJyrki Kaiponen, OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtajaJyrki Rantala ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän eli Kpedun johtajan tehtävästä heinäkuun lopussa virallisesti väistyväLiisa Sadeharju.

Olemmeko todella ylitsevuotavan nöyriä? Karttaako keskipohjalainen yhä itsensä kehumista kuin ruttoa? Onko keskipohjalaisuutta ylipäätään enää olemassa? On aika tarttua härkää sarvista.

Niin viehättävä näky kuin maakuntalaulun aloituksen maaseutuidylli onkin, ei se ilmeisesti kerää kaikkien ulkopaikkakuntalaisten katseita. Kunhan totean neutraalisti vailla paheksuvia taka-ajatuksia haastattelujen perusteella.

Yksikään haastateltavista ei nimittäin vastaa ”alueen kuvankauniit pelto- ja jokimaisemat” kysymykseen, mikä on ensimmäinen muistikuva Keski-Pohjanmaasta. Aika hatariksi ovat jääneet kaikkineen mielikuvat alueesta tai alueen ihmisistä ennen tänne muuttoa.

Kymmenen vuotta sitten vaimonsa synnyinseudulle Kokkolaan asettunut Kaiponen oli kartuttanut kokemuksensa Keski-Pohjanmaasta ohikulkumatkoilla. Kaksi vuotta sitten Sastamalan Kokkolaan vaihtaneen Rantalan ensituntuma Keski-Pohjanmaasta oli jalkapallojoukkueensa vieraspeleistä. Ne olivat käyntiluontoisia pistäytymisiä, joilla ymmärrettävästi ei voinut rakentaa syvällistä tietämystä alueesta.

Oli työnsä perässä maakuntaan saapuneilla johtajilla silti ennakkokäsityksiä ja -odotuksia. Ne osoittautuivat ennen pitkää oikeiksi.

– Olin ollut asianajotoimistossa töissä ennen kuin tulin tähän tehtävään. Olin oppinut tuntemaan keskipohjalaisia toimijoita. Siinä työssä huomasi, että keskipohjalaiset ovat ahkeria, työtä tekeviä ihmisiä. Sen, mitä he tekivät, he tekivät kunnolla. Tämä mielikuva on vahvistunut, Oulussa syntynyt Kaiponen muistelee.

– Vaimoni suku on Keski-Pohjanmaalta. Minulle oli syntynyt ajatus, että täällä on hyvin... Kaiponen keskeyttää lausuman ja hakee tovin sopivaa ilmausta.

– ...isänmaallisuus on ehkä huono sana (kuvaamaan), mutta semmoinen juurevuus. Ihmiset lähtevät juurevasti Keski-Pohjanmaalta liikkeelle. He ovat syntyneet täällä ja kasvaneet täällä. Keskipohjalaisuus merkitsee heille paljon, hän kuvailee kotiseuturakkauden tai -ylpeyden tapaista ilmiötä.

– Olen seurannut seutukuntien elinvoimaisuustutkimuksia. Ne näyttävät, että rannikkoseutu ja Ylivieska kaupan keskuksena tulevat pärjäämään. Tämä tieto oli minulla jo ennen (tänne tuloa), ja odotukset ovat vain vahvistuneet, Rovaniemeltä lähtöisin oleva Rantala puolestaan nostaa esiin.

Sittemmin keskipohjalaiset ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Keskipohjalainen maakuntaidentiteetti on konkretisoitunut – ”tullut päin pläsiä” kuten Kaiponen asiaa havainnollistaa.

Millainen on keskipohjalainen maakuntaidentiteetti? Yksi sana riittää kiteyttämään paljon mutta kertomaan vähän. Keskipohjalainen maakuntaidentiteetti on haastateltavien mielestä vahva, voimakas – mitä lähisynonyymiä halutaankaan käyttää.

Keskipohjalaiseksi saattaa mieltää itsensä, vaikkei olisi osa Keski-Pohjanmaata. Sinänsä harmittomaan ristiriitaan ei voi olla törmäämättä Keskipohjanmaan toimituksessakaan. Aina ei ole helppoa määritellä, mikä on alue nimeltä Keski-Pohjanmaa tai mitä siihen sisältyy.

– Vuonna 1868 tehtiin kuntamuutos. Tuolloin päätettiin maakuntien jaot. Siten monella kunnalla on tullut 150 vuotta täyteen pari vuotta sitten.

– Kiersin silloin eri kuntia. Reisjärvellä – pohjoispohjalaisessa kunnassa – laulettiin tilaisuuden lopuksi Keski-Pohjanmaan maakuntalaulu. Tästä huomaa, että vaikka ollaan hallinnollisesti missä muualla tahansa, keskipohjalaisuus ja historiallinen Keski-Pohjanmaa näkyvät hyvin, Kaiponen sanoo.

Keskipohjalaisuus jyrää paitsi hallinnollisten rajojen myös kielirajojen yli. Tekeminen yhdistää – käytettiin vuorovaikutuksen välineenä suomea, ruotsia tai näiden paikallisia variantteja. Kaiponen hahmottaakin Pietarsaaren alueen osaksi keskipohjalaisen maakuntaidentiteetin vaikutuspiiriä.

Klassinen esimerkki raja-aitojen kaatumisesta on perinteikäs Keski-Pohjanmaan hiihdon maakuntaviesti. Samalle viivalle asettuvat pääosin ruotsinkielinen Uusikaarlepyy Pohjanmaan maakunnasta, kaksikielinen Kokkola Keski-Pohjanmaan maakunnasta ja käytännössä täysin suomenkielinen Pyhäjärvi Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Savon maakuntarajan tuntumasta.

Sopuisasti suksitaan ja sivakointia katsotaan – siinä määrin kuin se kilpaurheilussa on mahdollista. Yleisöä tapahtuma kerää vuosittain tuhansia eri puolilta aluetta. Eräänlainen osoitus on tämäkin vahvasta maakuntaidentiteetistä, joka ei sovi maakuntajaon ääriviivojen sisälle.

Valtakunnan mittakaavassa Keski-Pohjanmaa luokitellaan pieneksi maakunnaksi. Sitä se demografisesti ja pinta-alaltaan kiistatta onkin. Metropolit loistavat poissaolollaan maakunnastamme.

Haastateltavat näkevät pienuudessa positiivisia puolia. Se on voimavara – monin tavoin.

– Kun ollaan pienellä alueella, yhteistoimintaan joudutaan ja halutaan kiinnittää huomiota. Keskipohjalaisuus sitoo. On äärimmäisen helppoa katsoa sitä aluetta, joka on historiallinen Keski-Pohjanmaa. Ihmiset ovat hyvin samankaltaisia ja samaan suuntaan ajattelevia, Kaiponen tuumii.

– Kun mietin vaikka Pohjois-Pohjanmaata, siellä on Oulu, Taivalkoski, Kuusamo... Pohjois-Pohjanmaa on maantieteellisesti sen verran hajallaan, ettei siellä synny sellaista identiteettiä, joka meillä keskipohjalaisilla syntyy, Kaiponen vertaa kotiseutuunsa.

– Nämä työyhteisöt, joiden kanssa ammatillisessa koulutuksessa olen ollut tekemisissä, tekevät paljon yhteistyötä. Väki tuntee toisensa, jolloin on helppoa toimia, Sadeharju puolestaan järkeilee.

Yhteistyöhalukkuudesta ei ole pitkä matka talkoohenkeen – katoavaksi kansanperinteeksi tituleerattuun vastikkeettomaan ponnisteluun. Keski-Pohjanmaa ja talkoohenki ovat kulkeneet perinteisesti keskusteluissa käsikynkässä. Haastateltavien kokemuksien perusteella ne eivät ole erkaantuneet toisistaan todellisuudessakaan.

– Kun kuuntelee ruokapöytäkeskusteluita isossa työyhteisössä, porukka on ollut siellä täällä erilaisia asioita pystyttämässä. Mielellään lähdetään mukaan. Jos on jokin erikoistilaisuus asiakkaille tai talon sisäisesti, löytyy tekijöitä, Rantala kertoo.

Väliyhteenvetona tyydyn toteamaan sen, ettei vahva maakuntaidentiteetti maakunnan koosta tai koostumuksesta riippumatta ole automaatio. Identiteettitematiikkaan palataan tekstin lopussa. Nyt koukataan keskipohjalaisen ihmisen mielenmaisemaan: siihen, millaisia olemme.

”Keskipohjalainen on vaatimaton mutta hiukan varuillaan oleva.” Sitaatti on välillisesti peräisin Kaiposen suusta. Tekijänoikeudet eivät kuitenkaan ole hänen. Kokkolalainen kulttuurivaikuttaja Elvi Löhönen lausui näin viime vuonna Perhon maakuntapäivillä.

Seitsemän sanan virkkeeseen mahtuu kaksi ominaisuutta, joista ensimmäinen on stereotyyppisesti – ja aivan perustellusti – keskipohjalaisuuteen liitetty. Elementit lienee syytä analysoida erikseen.

Jokainen haastateltava allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan keskipohjalainen on vaatimaton. He ovat törmänneet täkäläiseen nöyryyteen lukemattomia kertoja.

Kontrasti viereisiin eteläpohjalaisiin on merkittävä. Rantala havainnollistaa keskipohjalaisten ja eteläpohjalaisten välistä käyttäytymiseroa traktorivertauksella. Kun eteläpohjalainen ostaa isomman traktorin kuin naapurilla on, tämä esittelee empimättä julkisesti ostostaan. Kun keskipohjalaisisäntä hankkii vastaavan traktorin, sitä saatetaan seisottaa tallissa.

– Yksi kirjailija sanoi aika osuvasti vammalalaisista: ”Ulospäin näytettävä vaatimattomuus on sisältäpäin kumpuavaa ylemmyyden tunnetta”. Se pätisi myös keskipohjalaisiin. Määrittelyksi sopisi hyvin myös oma elämänfilosofiani: ”Nöyrästi mutta ei nöyristellen”, Rantala sanailee.

Ei se nöyristely tosin täysin tavatonta ole. Leuka hipoo syyttä maata, vaikka sen voisi aivan hyvin nostaa ylemmäs – ainakin normaaliin asentoon.

– Yrittäjä saattaa sanoa: ”Minulla on vain tämmöinen pieni paja”, vaikka olisi liikevaihtoa kymmeniä miljoonia. Hyvin varovaisin sanankääntein arvioidaan omaa osaamista ja tekemistä, Rantala virkkoo.

– Meillä on Esko Aho, Kyösti Kallio, Jutta Urpilainen ja Mika Lintilä politiikassa, Veikko Vionoja ja nykyisin Esa Riippa taiteessa, Mika Myllylä ja Helena Takalo urheilussa. Eihän meillä ole mitään syytä nöyryyteen. Voi olla vain tyytyväinen, että tämmöiseltä alueelta nousee tämmöisiä vaikuttajia, Kaiponen puuskahtaa.

Todistettu on, olemme siis vaatimattomia. Kuten edellä on käynyt ilmi, maakuntarajan eteläpuolen asukkaat ovat aivan toista maata. Voisiko vaatimattomuus olla reaktio, eräänlainen signaali muille siitä, ettemme ole emmekä halua olla kuin nuo toiset?

Keskipohjalainen vaatimattomuus ei näyttäydy Lappajärvellä syntyneelle Sadeharjulle tämänkaltaisena vastailmiönä vaan pikemminkin tapana olla. Muiden haastateltavien kommentit pönkittävät teoriaa. Vaatimattomuus vaikuttaa olevan alueella sosiaalisesti tunnustettu käyttäytymismalli, joka on omaksuttu aikoja sitten ja siten juurtunut etikettiimme.

Vaatimattomuus on yhteydessä Löhösen toteamuksen toiseen ominaisuuteen: varuillaan olemiseen. Keskipohjalainen ei mene suuna päänä rehvastelemaan saavutuksillaan. Keskipohjalainen ei myöskään hyökkää keskustelukumppanin iholle kysymyslitanialla yhteyden muodostaakseen. Aloitteellisuus pidetään visusti kommunikaation työkalupakin pohjalla.

– Keskipohjalaiset katsovat ensin, millainen kaveri on ennen kuin jää murtuu hiljalleen. Kun jää murtuu, sitten päästään samalle aaltopituudelle, Kaiponen mallintaa.

Aikansa keskipohjalaista lähestyminen saati lähentyminen voivat ottaa, mutta ne ovat kaiken vaivan väärtejä.

– Kun otetaan lähelle, otetaan lähelle todella lämpimästi. Se on hyvin luontaista ja luontevaa. Minut on otettu hyvin uutena paikkakuntalaisena vastaan, Rantala kehuu.

– Keskipohjalainen mielenlaatu on sellainen, että ihminen otetaan sellaisena kuin hän on. Ihmiset suhtautuvat toisiinsa aika käytännönläheisesti. Minulla on semmoinen käsitys, että ihmiset ottavat ihmiset ihmisinä, katsovat, mitä ihminen on saanut aikaiseksi ja sitten lähtevät rakentamaan yhteistyötä. Ei se välttämättä ole aina kauhean värikästä ja räiskyvää mutta asialähtöistä, Kaiponen arvioi.

– Keskipohjalaisen ihmisen arvostuksen saa siten, miten asiansa hoitaa ja työnsä tekee, Kaiponen tiivistää.

Ihminen on perimmäiseltä olemukseltaan sosiaalinen olento. Yhteiskuntajärjestelmät ovat vaihdelleet aikojen saatossa, mutta yksi asia on pysynyt matkassa ihmiskunnan kehityksen kelkassa: jokainen haluaa kuulua johonkin.

Tapoja identifioida itsensä on monia – kenties enemmän kuin ennen. Kaukaa haettua ei ole, että ihminen peilaa itseään ympäröimiinsä yksiköihin eri tavalla kuin aiemmin. Ei ainakaan samoin kuin maakuntalaulun synnyn aikoihin.

Väitteen puolesta puhuvat kieleen liittyvät muutokset. Ihmiset liikkuvat paikasta toiseen aivan erilaisella volyymilla kuin vielä sotien jälkeen 1950-luvulla. Saman ajanjakson aikana ”puhtaat” murteet ovat sekoittuneet toisiinsa. Ilmiöiden välinen yhteys on diagnosoitu puhekielen tutkimuksissa.

Tätä taustaa vasten maakuntaidentiteettien voisi kuvitella kuolleen tai kuolevan sukupuuttoon. Näin ei kuitenkaan ole. Autenttinen todiste elää keskuudessamme ja esiintyy tämän jutun pääaiheena.

Identiteetin määrittely lähtee ihmisen sijainnista, samoin siitä, kuinka suuren palasen hän hallitsee kokonaisuutena. Kylä, kunta, seutukunta, maakunta, ilmansuuntaa hyödyntävä aluerajaus (Pohjois-Suomi), valtio – kategoria(t) valitaan yksilöllisesti. Asiaan perehtyneen Kaiposen mielenkiintoinen, moninäkökulmainen pohdinta toimii tämän tekstin lopetuksena.

– Joku näkee pienuuden haittana – tässä kohtaa se on etu. Maakunta pystyy itse rakentamaan maakuntaidentiteettinsä. Kyllä se muuallakin rakentuu mutta vähän eri tavalla. Se ei lähde maakunnan vaan paikkakunnan kautta.

– Jos miettii vaikka Helsinkiä, siellä puhutaan vuosaarelaisista ja Kaivopuiston ihmisistä. Siellä nämä kaupunginosat ovat jopa kärjistyksen kohteina. Ei se, että on Kokkolasta, Kannuksesta tai Kaustiselta, kärjistä vaan rakentaa.

– Harvassa paikassa identiteetti tulee niin voimakkaasti esille kuin Keski-Pohjanmaalla. Näen sen äärimmäisen myönteisenä. Sen varaan pystytään rakentamaan paljon.