lauantai 26.9.2020 | 23:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

"Pirulainen ei ole poistunut" – Hanna Rautio muistuttaa kolumnissaan, että koronan uhasta ei olla vielä päästy

Ma 20.7.2020 klo 07:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Jalkapallon miesten Ykkösessä pelaava Kokkolan Pallo-Veikot näyttää sunnuntain tietojen valossa selviävän säikähdyksellä joukkueen jäsenen koronavirustartunnasta. Muiden testattujen joukkuelaisten testitulokset näyttivät negatiivista. Joukkoaltistumista ei näytä tapahtuneen. Mikä tuuri ja helpotus!

Pahimmassa tapauksessa sairastunut olisi voinut olla kokoonpanossa ollut pelaaja tai tiiviisti joukkueen mukana liikkuva valmentaja tai muu tiimin jäsen. Yhteinen pukukoppi, yhteinen bussi – sairastuneiden määrä olisi voinut olla toistakymmentä. Ja kerrannaisvaikutukset päälle. Tämä on tietysti pahin skenaario, jota pelättiin ennen kuin Suomen korkeimmat palloilusarjat viimein alkoivat kolmisen viikkoa sitten.

Nyt voi vain toivoa, että KPV:n osalta loputkin ja mahdolliset uusintatestit näyttävät edelleen negatiivista.

Kyse ei tietenkään ole pelkästään yhdestä joukkueesta tai jalkapallosta, vaan turvallisuuden tunteen järkkymisestä. Kun kaikki normaali, tuttu ja turvallinen riistettiin keväällä, oppi kummasti arvostamaan harrastuksiaan ja huvituksiaan, livetyökavereita ja tietysti perheen ja ystävien tapaamista.

Nyt mielessä on pelko siitä, että kaikki suljetaan jälleen, vanhukset eristetään ja etätyöt jatkuvat. Paluu kurimukseen ja kurjuuteen.

Soiten infektiolääkäri ei pitänyt KPV:n tartuntatapausta yllättävänä, kun koronarajoituksia on purettu heinäkuun mittaan jatkuvasti. Tästä tilanne voi oikeastaan jälleen vain huonontua Suomessa. Ja siltä viikonlopun tartuntaluvut vaikuttivatkin. Sekä lauantaina että sunnuntaina kirjattiin 17 uutta tartuntaa. Eniten sitten kesäkuun.

Lomakausi on kuumimmillaan ja ihmiset rallattelevat ympäriinsä vailla huolen häivää. Tai koronahuoli halutaan ehkä tietoisesti unohtaa. Ei meillä enää. Ehkä Ruotsissa ja maailmalla, mutta ei minun takapihallani.

Minulle viikonlopun tapahtumat toimivat muistutuksena siitä, että pirulainen ei ole poistunut vaan ennemminkin tekemässä paluun, jos vaan annamme sille mahdollisuuden.

Nyt voi vain toivoa, että KPV:n osalta loputkin ja mahdolliset uusintatestit näyttävät edelleen negatiivista.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »