Paikallisuutiset

Nuoruuden hurmaa ja vaikeita muistoja – Tatuoinnit kertovat eletystä elämästä

Tatuointi ei ole vain kuva iholla. Toki se voi sitäkin olla, mutta usein tatuointiin liittyy kokonainen tarina, käännekohta, tunne tai muisto.

Ykspihlajan kulttuuriviikolla avattiin rohkeasti tatuointien tarinoita, jotka ovat usein henkilökohtaisia mutta myös kurkistusaukkoja menneiden vuosikymmenten elämään. Tässä jutussa kerromme tarinoista kolme.

Janne Niemellä on oikeassa kädessään risti, jonka sakarat ovat tasamittaiset. Tatuointi on jo sen verran haalea, että vähänkään hämärässä sitä joutuu tihrustamaan keskittyneesti.

Ei ihme, sillä tatuointi tehtiin 70-luvun alussa. Vaikka jo jäämies Ötzillä oli tatuointeja, 70-luvun Kokkolassa niitä ei ollut Janne Niemen mukaan lähestulkoon kellään.

Äiti meinasi saada sydänhalvauksen. Janne Niemi eläköitynyt merimies

Ei kellään paitsi merimiehillä. Ja se työ oli myös 13-vuotiaan Janne Niemen mielessä.

– Perheen miehet olivat olleet merillä, ja heillä oli tatuointi oikeassa kädessään, joten minunkin piti saada, Niemi muistelee.

– Satamakaupunginosassa kasvamisesta varmaan tuli sellainen tunne, että haluaa kuulua samaan sakkiin.

Tatuoinnin tekijäksi valikoitui Heikki Raatikainen, joka takoi kuvioita muidenkin kaupunginosan merimiesten ihoon. Parivaljakko haki Mäntysaaren kirjakaupasta tatuoinnin tekoon soveltuvia, ohuita hyönteisneuloja ja mustetta – ja suuntasi Forssinmäen metsään.

– Ei sitä kotonakaan voinut tehdä, Niemi naurahtaa.

Hän muistelee, että kokemus oli kivulias, mutta siitä selvittiin puremalla hammasta yhteen. Lopputuloksena oli ensin mahtava rupi ja myöhemmin mainittu risti. Niemen kotona taideteos sai vähemmän iloisen vastaanoton.

– Äiti meinasi saada sydänhalvauksen. Minun piti pitää siinä laastaria niin kauan kuin hän eli, Niemi kertoo.

Vuosikymmeniä myöhemmin kyseinen tatuointi ei merkitse Niemelle mitään hauskaa tarinaa kummempaa. Sen sijaan merimiesvuosina otetut kaksi muuta tatuointia ovat edelleen merkityksellisiä matkamuistoja.

– Nuorena poikana sitä katseli vanhempia ukkoja, ja iltaisin puhuttiin messissä kaikenlaista. Kyllä siinä maailma aukesi.

Niemi oppi muun muassa sen, ettei muita merimiehiä oikeastaan kiinnostanut, kenellä oli tatuointi ja kenellä ei.

Koo, kaks yytä ja niinku sika sanoo rö. Tämä arvoituksellinen lausahdus tulee kokkolalaisenAntti Kyyrön suusta noin vain. Luettuna sen jokseenkin ymmärtää mutta kuultuna se menee aluksi ohi, ja niin on tarkoituskin.

Litania on tehty hämmentämään. Se on pelastanut Kyyrön monta kertaa kiusaajien kynsistä. Kyyröä kiusattiin peruskoulussa vuosia hänen siskonsa maineen vuoksi.

– Minut yhdistettiin häneen. Keksin etten sano enää sukunimeäni.

Kun mahdollinen kiusaaja kysyi nimeä, Kyyrö vastasi "koo, kaks yytä ja niinku sika sanoo rö". Usein tämä riitti aiheuttamaan sen verran hämmennystä, että Kyyrö ehti paeta.

Kokemukset koulukiusaamisesta yhdistävät Antti Kyyröä ja hänen vaimoaanMia-Teresa Kyyröä. Molemmat kävivät peruskoulun Ykspihlajassa, ja molempia kiusattiin pitkään.

– Minua kiusattiin siksi, ettei minulla ollut sisaruksia. Lasta syytettiin vanhempien valinnoista, Mia-Teresa Kyyrö kertoo.

Heidän puheestaan kuulee, ettei koululaitos 70-luvun puolivälissä osannut tai ymmärtänyt puuttua kiusaamiseen. Antti Kyyrön sanoin "joko sait turpaa tai et saanut". Kiusatun tunteisiin suhtauduttiin Mia-Teresa Kyyrön mukaan kylmästi, ja väkivaltainen suhde toiseen oli nykyistä hyväksytympää.

– Jos itkin, se kuitattiin, että etkö ymmärrä leikkiä. Se oli tiettyjen ihmisten harrastus.

Antti ja Mia-Teresa Kyyrö puhuvat kipeistä kokemuksistaan avoimesti ja jopa hyväntuulisesti. Vuosien mittaan vaikeat muistot ja tunteet on käyty rehellisesti läpi. Niistä on kehkeytynyt vahva pariskuntaa yhdistävä tekijä.

Kymmenvuotishääpäivän alla jostain ilmestyi idea yhteisestä tatuoinnista, kuvasta joka kertoisi jotain molemmista ja olisi molemmille merkityksellinen.

Mia-Teresalla tatuointi on vasemmalla rinnan yläpuolella, Antilla solisluun tietämillä lähellä kaulaa. Mikäpä muukaan siinä on kuin sika ja puhekupla, puhekuplassa "rö".

Kyyröille kuvassa kiteytyy yhdessä selviytyminen ja rankoista kokemuksista toipuminen.

– Kiusaamisesta voi selvitä, Mia-Teresa kiteyttää.

– Ja vieläpä hyvin!, Antti jatkaa.

Heidän tyttärensä, 14-vuotiasHelmi-Lilja Kyyrö ei ole vielä ehtinyt hankkia tatuointia, mutta aihe on jo mietitty: perhonen.

– Se kuvastaa toivoa. Jos perhosta jahtaa, se lähtee pakoon. Sama pätee toivoon.

Ari Junttilan tatuoinnit kertovat tarinaa hurjasta nuoruudesta Ykspihlajassa ja villeistä vuosista merimiehenä. Junttila lähti merille toukokuussa 1973. Hän oli silloin 15 vuotta ja kymmenen päivää vanha.

Vuoden työrupeaman päätteeksi Junttila pääsi ensimmäistä kertaa kotikulmille lomille taskussaan vuoden palkka. Hän suuntasi satamaan ja Puomi-baariksi kutsuttuun kohtaamispaikkaan.

– Se oli kaunis kesäpäivä ja kaikki olivat ilman paitaa. Huomasin, että muilla merimiehillä oli tatuoinnit mutta minulla ei.

Epäkohta oli korjattava pian. Junttila etsi käsiinsä jo mainitun Heikki Raatikaisen, jonka Junttila muistaa tehneen tatuointeja kokin pukuun pukeutuneena.

Idean tatuoinnista Junttila oli saanut luonto-ohjelmasta: hän halusi iholleen tiikerin.

Tiikerin puutteessa tatuoinnin mallina käytettiin naapuruston kissaa.

Kahden viikon päästä oli toisen tatuoinnin aika. Junttila päätti pitäytyä luontoteemassa ja ikuistaa rintaansa kotkan.

Kotkan puutteessa mallina käytettiin navetan katolla istunutta harakkaa, jonka ulkomuodon tatuoija painoi lujasti mieleensä.

Junttila hankki vajaassa neljässä vuodessa neljä tatuointia, jotka kaikki tehtiin Ykspihlajassa samalla metodilla, eli hyönteisneuloilla ja musteella. Kipulääkkeeksi kului jonkin verran viinaa.

Vuonna 1979 Junttila otti viidennen tatuointinsa, tällä kertaa Kööpenhaminassa ja vakavin mielin. Käsivarteen taottiin ruusu ja tytön nimi.

Vuonna 1980 nimi sutattiin pois. Niin kävi kuulemma monelle muullekin nuorelle merimiehelle.

– Sitä oli silloin niin nuori, ja aina oli eri tyttöystäviä.

Vaikka tatuoinnit ovat jo parhaat päivänsä nähneet ja yksi on poistettukin, Junttila sanoo, ettei kadu tatuointien ottamista. Hänen mukaansa ne kuuluvat merimieskulttuuriin. Ne kertovat, että merillä on oltu.

– Ylpeänä minä niitä kannan. Ne ovat osa minun historiaani.

37 vuotta sitten Junttila otti vielä yhden tatuoinnin: nuolen ja pienen sydämen sekä nimet Ari ja Raija. Näitä nimiä ei ole tarvinnut piilottaa eikä uusia tatuointeja sittemmin ottaa.

– Naimisissa ollaan. Meillä on kaksi poikaa ja kuusi lastenlasta, Ari Junttila kertoo hymyillen.

TatuoijaStina Järnström Uudestakaarlepyystä saa usein kuulla tatuointiaiheiden taustalla olevia tarinoita ja ajatuksia. Tatuoijan ja työn onnistumisen kannalta henkilökohtaistenkin tarinoiden avaamisesta on hyötyä.

– Siten pääsen paremmin mukaan henkilökohtaiseen ajatukseen kuvan takana. Voin vähän sitten myös auttaa ja muokata tatuointia niin, että ajatus tulee paremmin esille.

Järnström on tehnyt tatuointeja 90-luvulta saakka. Hänen mukaansa niiden tekoon liittyy paljon teknisiä yksityiskohtia, joita asiakas ei välttämättä tule ajatelleeksi. Huono toteutus voi pilata hyvänkin idean.

– Aika usein kuva, esimerkiksi potretti tai eläin, on pienennetty kopiokoneella viiden–kuuden sentin kokoiseksi. Voin sitten muistuttaa, että silmät tulevat silloin vain pisarana ja se levenee vuosien mittaan. Sitten silmän alueella on vain musta klöntti.

Tatuoijan asiakkaat voi jakaa karkeasti kahteen ryhmään: niihin, jotka haluavat ikuistaa iholleen ajatuksen tai tarinan, ja niihin, jotka haluavat vain hienon kuvan. Järnström ei halua ottaa kantaa siihen, onko pitkälle mietitty idea pelkkää kuvaa parempi valinta.

– En voi sanoa, että parempi, mutta ehkä ne silloin pysyvät vähän arvokkaampina ihmisille.

Järnströmin kokemuksen mukaan, ihmiset tatuoivat iholleen esimerkiksi lapsiin, parisuhteisiin tai elämäntapaan liittyviä kuvia. Moni asiakas haluaa iholleen lastensa nimet tai niiden alkukirjaimet, harvempi taas puolisonsa nimen.

– Puolison nimiäkin otetaan silloin tällöin mutta ei usein. Se riippuu, kuinka vahvoja tunteita on, Järnström naurahtaa.

Hänen uransa varrelle on sattunut katumatapauksia, joissa tatuoidusta ex-puolison nimestä halutaan myöhemmin eroon. Monesti exän nimi jää kuitenkin iholle kummittelemaan.

– Siihen voi tatuoida peittokuvan päälle, mutta kaikki tummat ääriviivat, joita iholle on laitettu, voivat kuultaa vähän läpi uudesta tatuoinnista.