Paikallisuutiset

Moni autoilija luuli, että poliisi lopetti puhalluttamisen koronan takia, ja se näkyy nyt tilastoissa: Rattijuoppojen määrä on lisääntynyt

Rattijuopumukset ovat vähentyneet vuosi vuodelta, mutta nyt ne ovat jälleen yleistyneet. Ensimmäisen vuosipuoliskon lukemat ovat synkkää luettavaa.

Samanaikaisesti myös huumeidenkäyttö ja sekakäyttö ovat yleistyneet.

Rattijuoppoja on jäänyt kiinni kuluvan vuoden aikana enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona, vaikka poliisi lopetti koronan takia puhallusratsiat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Poliisihallitus ohjeisti maaliskuussa poliisilaitoksia lopettamaan puhallusratsiat koronaviruksen takia.

Vaikka luovuimme massaratsioista, niin puhallutuksia on suoritettu koko ajan. Pohjanmaan poliisin liikennesektorin johtaja Janne Kangas

Esimerkiksi valtakunnalliset puhallusratsiat eli niin sanotut R-ratsiat jäivät viime keväänä väliin.

Pohjanmaan poliisin liikennesektorin johtaja, ylikomisarioJanne Kangas uskoo rattijuopumusten lisääntyneen muun muassa sen vuoksi, että autoilijat ovat luulleet, ettei puhallutuksia tehdä koronan takia ollenkaan.

Autoilijat ovat herkemmin ottaneet riskejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vaikka luovuimme massaratsioista, niin puhallutuksia on suoritettu koko ajan normaalin valvonnan yhteydessä, Kangas sanoo.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen arvioi HS:n haastattelussa, että rattijuopumusten kasvun syynä on valvonnan tehostuminen. Korona peruutti tai siirsi suurimman osan poliisien koulutuksista, jolloin liikennevalvontaan vapautui enemmän resursseja.

Poikkeusaikoina ihmisillä on ollut enemmän vapaa-aikaa, jolloin he ovat käyttäneet päihteitä enemmän.

Joillakin alueilla ei ole ollut mahdollisuutta käyttää julkista liikennettä, jolloin on herkästi käytetty omaa autoa päihtyneenäkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronan takia puhallutuksissa on luovuttu kuppipuhallutuksista ja palattu vanhaan pillipuhallutukseen. Kuppipuhallutuksessa kuljettaja puhaltaa alkometriin 10–20 sentin päästä.

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti tällä viikolla erityisesti kesämökkipaikkakunnilla koko maassa.

Viime vuonna kuolemaan johtaneista onnettomuuksista reilu kolmannes tapahtui kesä-elokuussa. Tyypillinen kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen kovalla nopeudella taajama-alueen ulkopuolella.

– Kesällä rattijuopumusten ja suurten ylinopeuksien kaltaisten törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrät kasvavat. Viime vuonna alkoholionnettomuudet keskittyivät heinä-elokuussa lauantain ja sunnuntain ensitunneille, viikonloppuyöt ja aamuyön tunnit olivat onnettomuusherkkiä ajankohtia, poliisitarkastajaKari Onninen sanoo Poliisihallituksen tiedotteessa.

Kuluvan vuoden tammikuun ja kesäkuun välisellä ajanjaksolla poliisin tietoon tuli rattijuopumusrikoksia yhteensä 10 265, jossa lisäystä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon on 1 123 tapausta eli 11 prosenttia.

Erityisesti nousua oli muun huumaavaan aineen kuin alkoholin osalla. Näissä lisäystä viime vuoteen verrattuna oli 1 270 tapausta.

Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella poliisin haaviin on tarttunut suunnilleen yhtä paljon rattijuoppoja kuin viime vuonna samana aikana. Kuluvan vuoden lukema on 399, viime vuonna kolme tapausta vähemmän.

– Puhallutuksia on tehty vähemmän kuin viime vuonna, mutta rattijuoppojen määrä on suunnilleen sama, kertoo Kangas.

Kiinnijääneistä lähes puolet ovat ajaneet huumeiden vaikutuksen alaisena. "Huumerattien" osuus kävi alkuvuonna 50 prosentin lukemassa, mutta nyt niiden osuus on laskenut 45 prosenttiin.

Kommentti

Synkkä suunta

Kuluvan vuoden tammikuun ja kesäkuun välisellä ajanjaksolla poliisin tietoon tuli rattijuopumusrikoksia yhteensä 10 265, jossa lisäystä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon on 1 123 tapausta eli 11 prosenttia.

Erityisesti nousua oli muun huumaavaan aineen kuin alkoholin osalla. Näissä lisäystä viime vuoteen verrattuna oli 1 270 tapausta.

Kiinnijääneistä lähes puolet ovat ajaneet huumeiden vaikutuksen alaisena.

Lähde: Poliisihallitus

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä