Paikallisuutiset

Käteisen rahan käyttö romahti Kokkolan marketeissa – Nyt käyttö on kuitenkin palautunut lähes ennalleen eli aikaan ennen koronakriisiä

Katoaako käteinen, kun maksaminen muuttuu? Tätä on pohdittu jo vuosien ajan, kun käteisen käyttö on vähentynyt. Maksaminen hoituu kortin lisäksi myös puhelimella, älykellolla tai ladattavalla rannekkeella.

Kokkolan Halpa-Hallissa asioivaHelen Riuttanen asettaa hihnalle deodorantin ja vauvantalkkipullon, ja maksaa ostoksensa käteisellä.

– Käytän molempia maksutapoja, mutta pääasiassa korttia. Pienet ostokset maksan yleensä käteisellä, sanoo Riuttanen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän uskoo, että voisi elää kokonaan ilman käteistä rahaa. Seuraava asiakas hoitaa maksamisen kortilla.

Käteistä rahaa käytetään suhteellisesti enemmän maaseudulla. Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen

– Koronan myötä siirryin pankkikortin käyttäjäksi. Muutos on ilman muuta pysyvä. En palaa käteisen käyttäjäksi, lupaaHeikki Hirvikoski.

Reilu kymmenen vuotta sitten Halpa-Hallissa käteisen osuus oli lähes puolet myynnistä. Korttimaksamisen ja varsinkin lähimaksamisen osuus nousi vuosikymmenen loppua kohti.

– Pari vuotta sitten huomasimme isomman muutoksen korttikannan täydentyessä ja korttien monipuolistuessa. Myös lähimaksun yleistyminen on vauhdittanut merkittävästi korttien käyttämistä, sanoo Halpa-Hallin toimitusjohtajaJanne Ylinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korona on kiihdyttänyt maksamisen murrosta entisestään.

Halpa-Hallissa käteisen osuus putosi huhtikuussa vain 12,4 prosenttiin, eikä se ole palannut entisiin lukemiin. Kesäkuussa käteisen osuus oli 13,40 prosenttia, kun se oli ennen koronaa 17.5 prosenttia.

– Käteistä rahaa käytetään suhteellisesti enemmän maaseudulla, samoin iäkkäämmän väestön joukossa, kertoo Ylinen.

Kokkolan K-Citymarketissa käteisen käyttö on hieman laskenut koronan aikana, mutta se on palautunut lähes ennalleen eli aikaan ennen koronakriisiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pitemmällä jaksolla käteisen käyttö maksuvälineenä on vähentymään päin, sanoo tavaratalopäällikköAnu Leppänen.

Käteisen rahan käytön vähentyminen näkyi myös Osuuskauppa KPO:n myynnissä koronan alkuaikoina.

– Käteisen osuus vaihtelee kuukausittain. Nyt se näyttäisi jäävän pysyvästi alle 15 prosenttiin, sanoo talousjohtajaMatti Laukka.

Laukan mukaan merkittävin tekijä korttimaksun suosion kasvuun on lähimaksurajan nostaminen 50 euroon vuosi sitten.

– Lähimaksun käytön yleistyminen yleensä on vaikuttanut merkittävästi korttimaksujen suosioon ja rajan nosto vain vauhditti siirtymää entisestään. Trendi käteisen käytön vähenemisestä on ollut selvästi havaittavissa jo useamman vuoden, sanoo Laukka.

50 euroa on suurin mahdollinen summa, jonka eurooppalainen pankkivalvoja tällä hetkellä korttien lähimaksuille hyväksyy.

Jäljelle jää kysymys käteisen rahan tulevaisuudesta. Suomen Pankin kyselytutkimuksen mukaan Suomessa on yhä noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka suosivat käteistä. Uhkana on, että osa kansalaisista jää ilman tarvitsemaansa palvelua.

– Käteinen raha on edelleen tärkeä monelle suomalaiselle. Käteistä pitää olla tarjolla ja sitä pitää pystyä käyttämään, jotta vähintäänkin arkielämän kannalta tärkeimmät asiat hoituvat, sanoo Suomen Pankin rahahuoltotoimiston toimistopäällikköHeli Snellman.

Pankit ovat luottolaitoslain mukaan velvollisia huolehtimaan asiakkaidensa peruspankkipalvelujen toteutumisesta. Oikeus nostaa ja tallettaa käteistä tililleen on yksi peruspankkipalveluista.

– Sitten on sekin puoli, että jos korttimaksamiseen tulee laajoja ongelmia, pitäisi käteistä pystyä käyttämään varajärjestelynä, sanoo Snellman.

Ruotsissa käteisen käyttö on vähentynyt maailmanennätystahtia ja siellä on lähdetty lainsäädäntötielle. Tammikuun alussa Ruotsissa tuli voimaan laki, joka velvoittaa suurimmat pankit varmistamaan käteisen saannin koko maassa.

Snellmanin mielestä Suomessakin olisi syytä nostaa keskusteluun käteisrahan saannin turvaaminen lainsäädännön kautta.

– Se vaatii poliittista keskustelua ja tahtoa, sanoo Snellman.

Käteisen käyttö vähenee

Päivittäistavarakaupassa maksukortin käyttäjien määrä on kasvanut kolmessatoista vuodessa 55,6 prosentista 83,9 prosenttiin.

Saman ajanjakson aikana käteisen rahan käyttäjien määrä on vähentynyt 33,5 prosentista 6,5 prosenttiin.

Yhtä paljon molempia maksutapoja käyttävien osuus on pysynyt noin 10 prosentissa.

Lähde: Suomen Pankki

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä