keskiviikko 21.10.2020 | 08:02
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Keskipohjalaisten siirtolaisuus elää syvällä meissä

Tiina Ojutkangas
Ke 7.10.2020 klo 20:00

Historiallisen Keski-Pohjanmaan alueelta on lähdetty 1800-luvulta lähtien moneen paikkaan: Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan sekä Ruotsiin ja jopa Venäjälle. Siirtolaisuus on tuttuakin tutumpaa ja lähteneiden määrät ovat valtavia.

Mikä sitten houkutteli muualle ja millaisia ihmisten kokemukset ovat olleet? Näihin kysymyksiin saadaan vastauksia keskipohjalaisten siirtolaisten tutkimushankkeessa, jota esiteltiin Kokkolassa keskiviikkona.

Keski-Pohjanmaan siirtolaiset selvittää vuosina 1860–1960 siirtolaisiksi historiallisen Keski-Pohjanmaan alueelta lähteneiden vaiheita. Tutkimus käsittää Kokkolan, Perhonjokilaakson, Lestijokilaakson, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun. Tärkeitä ovat myös palaajat, jotka ulkomailla asumisen jälkeen ovat muuttaneet takaisin kokemuksineen.

Mielenkiintoisen hankkeesta tekee se, että tällä kertaa ei tyydytä pelkkiin numeroihin. Järjestöneuvos Kauppi Virkkala kertoo, että nyt haetaan tarinoita ihmisistä: muuttaneista ja palanneista. Kiehtovaa on se, että tarinat ovat vieläkin kerättävissä ja tarinoita muistavia ihmisiä on olemassa. Tarinoita kootaan muun muassa kuvien, postikorttien ja vaikkapa matkalippujen kautta.

Virkkala itse on mukana ainakin siksi, että hänellä on kiinteä henkilökohtainen suhde siirtolaisuuteen. Hänen isänisänsä Jalmari Virkkala oli hiilikaivostyöläisenä Utahissa ja ehti asua Yhdysvalloissa kymmenen vuotta. Samanlainen yhteys siirtolaisuuteen on tavattoman monella ihmisellä ja suvulla historiallisen Keski-Pohjanmaan alueella.

Siirtolaisuushankkeen perimmäinen idea on se, että keskipohjalaiset henkilöt kiinnostuisivat sukukuntiensa siirtolaisuudesta ja selvittäisivät sitä. Keski-Pohjanmaan kulttuuriliitto ja Keski-Pohjanmaan liitto aloittivat hankkeen viime talvena ja mukana olevat tekevät töitä kolme vuotta.

Miksi hanke on tärkeä? Vastaus on moniulotteinen, mutta historian ymmärtäminen on tärkeätä. Ei ole uusi ajatus, että ymmärtääkseen nykyisyyttä on hyvä tuntea menneisyyttä. Meidän alueemme on juuri sellainen kuin on, myös voimakkaan siirtolaisuuden vuoksi.

Historiallinen Keski-Pohjanmaa on juuri sellainen kuin on, myös voimakkaan siirtolaisuuden vuoksi.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »