Paikallisuutiset

Koronapandemian aikainen viestintä on koettu sekavaksi – jopa koronan vastaisen taistelun eturintamassa: "Mekään emme aina tiedä muutoksista kuin lehdistä lukemalla", toteaa infektiolääkäri Marko Rahkonen

Hyvältä näyttää. Kokkolan Tiikerien ensimmäinen kotiottelu viime lauantaina vaati tosin veronsa otteluvastaavaJuhani Lehdolta, joka toimii myös Tiikerien joukkueenjohtajana.

– Ottelutapahtuman järjestäminen teetti hirveästi töitä. Unettomia öitä meni varmaan viikon verran, Lehto naurahtaa.

Peli sujui kotijoukkueelta mainiosti ja koronakurimuksen vinkkelistä vielä paremmalta näytti katsomossa. Totta kai yleisöä olisi voinut olla rutkastikin enemmän, mutta ainakin paikalle saapuneet noudattivat kiltisti ohjeita. Lehtereillä oli väljää ja katsojilla maski kasvoillaan. Niin kuin pitikin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– En huomannut yhtään maskitonta katsojaa. Siitä iso kiitos yleisölle.

Tämä on malliesimerkki siitä, jos organisaation sisäinen viestintä ei ole kunnossa, mitä ulkoinen viestintä voi olla. Jaakko Kuusisto Pietarsaaren kaupunginhotellinvaratoimitusjohtaja

Myönteistä palautetta menee myös liiton suuntaan.

– Lentopalloliitolta on tullut erittäin hyvin ohjeet. Olemme koettaneet toimia niiden mukaan. Ei ottelutapahtuman järjestäminen ylitsepääsemätöntä ollut, mutta töitä se teetti. Lehto sanoo.

Eli selkeät ohjeet, joiden mukaan toimitaan. Sitäkö on korona-Suomi lokakuussa 2020? Ei ehkä ihan. Eikä ehkä lainkaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jos toimintaa ohjaava ajatus on riittävän väärä, saattaa huonokin toiminta tekijästä itsestään tuntua hyvältä.

Katsotaanpa.

Osuuskauppa KPO:n toimialue on laaja. Se ulottuu Korsnäsistä Kärsämäelle. Tarkoittaa viittä sairaanhoitopiiriä ja viittä maakuntaa.

Siitä seuraa omat haasteensa, kun koronaepidemian rajoitustoimia, ohjeita ja suosituksia sovelletaan koko alueella.

KPO:n market-toimialajohtajaAntti Paananen tämän hyvin tietää. Kun ohjeita tulee hallituksen tiedotustilaisuuksista, THL:stä, aveista ja sairaanhoitopiireistä, pitää olla todella tarkkana pysyäkseen kyydissä mukana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä on useita tahoja, joista tietoja pitää tarkastaa. On tullut aivan uusi kulma omaan työhön pysyä jäljillä mitä tapahtuu. Jos putoaa kyydistä, on aikamoinen kiriminen päästä takaisin, Paananen sanoo.

Ei ole liiketoiminnan kannaltakaan hyvä asia, jos ohjeita ei noudateta. Vanhan sananlaskun mukaan ”hyvä kello kauas kuuluu”, mutta varsinkin nykyisessä some-ajassa paha kello vielä olennaisesti kauemmaksi.

Paananen hieman tapailee sanojaan viranomaisohjeista.

– Sanamuodot ovat hieman... (tulkinnanvaraisia). Onko kyseessä suositus, vahva suositus vai ohje, näiden kanssa pitää olla tarkkana. Nämä luovat hieman pulmaa, että mikä on pakollista, mikä on suositus ja mitä tarkoittaa vahva suositus.

Voisiko KPO mennä ikään kuin etunojassa ja ohjeistaa koko henkilöstönsä käyttämään maskeja?

– Maski päässä oleminen koko päivän ajan ei ole mitään herkkua. Emme lähde tekemään ikään kuin liian vahvaa turvautumista hirveästi etukenossa, Paananen pohtii.

Kokonaan toinen juttu – valitettavan mahdollinen – että koronan toinen aalto pyyhkii koko KPO:n toimialueenkin yli ja pakottaa nostamaan kaikkien alueella toimivien yritysten, yhteisöjen ja kansalaisten suojaustasoa.

Maskia vai ei? Poliitikot ovat päättyneen viikon väitelleet jankkaamiseen saakka maskien käyttösuosituksesta.
Maskia vai ei? Poliitikot ovat päättyneen viikon väitelleet jankkaamiseen saakka maskien käyttösuosituksesta. Kuva: Markku Jokela

Hotelli- ja ravintola-alalla koronan aiheuttamat ongelmat ovat olleet ja yhä ovat toista luokkaa kuin päivittäistavarakaupan puolella.

Pietarsaaren kaupunginhotellin varatoimitusjohtajaJaakko Kuusisto antaa palaa kunnolla, kun häneltä tiedustelee kokemusta viranomaisohjeistuksesta. Ei pelkästään viime viikoilta tai päiviltä, vaan koko korona-ajalta.

– Tosi sekavaa viestintä on ollut. THL sanoo, että joku asia menee STM:n (sosiaali- ja terveysministeriö) piikkiin, STM sanoo, että menee THL:n piikkiin, joku syyttää pääministeriä ja joku Krista Kiurua...

Tiedotusoppia Tampereen yliopistossa opiskellut Kuusisto arvioi viranomaisviestintää tästäkin näkökulmasta. Se on murskaava.

– Tämä on malliesimerkki siitä, jos organisaation sisäinen viestintä ei ole kunnossa, mitä ulkoinen viestintä voi olla. Kun ei tiedä kuka ylipäätään johtaa ja päättää, sehän tekee tämän sekavuuden.

Kuusisto siteeraa Nokian entistä pääjohtajaa Olli-Pekka Kallasvuota.

– Kallasvuo on sanonut hienosti, että jos toimintaa ohjaava ajatus on riittävän väärä, saattaa huonokin toiminta tekijästä itsestään tuntua hyvältä.

Onko viestinnän sekavuus aiheuttanut tuskastumista?

– On kyllä. Ennen kaikkea se, että yhdellä viikolla päätetään jotain ja toisella viikolla sitten jotain toista. Ei työaikalaki eivätkä alan työehtosopimukset taivu tällaiseen. Meillä on työvuorolistat tehtynä kolmeksi viikoksi. Ravintola-ala ylipäänsä on todella tuskastunut tähän, Kuusisto sanoo.

Oliko eduskunnan perustuslakivaliokunta tuskastunut vai ei, mutta juuri ravintoloita koskevan hallituksen esityksen perustuslakivaliokunta tumppasi torstaina tylysti.

Kritiikin ydin oli sama kuin Jaakko Kuusistolla. Ei voi olla niin, että yökerho, à la carte -ravintola ja huoltoaseman baari sidotaan yhteen toimenpidenippuun.

– Kun toimenpiteet kohdistuvat kollektiivisesti kaikkiin, se tuntuu rangaistukselta, Kuusisto pelkistää.

Pietarsaaressa tilanne ymmärrettävästi sapettaa, kun se joutuu Vaasan sairaanhoitopiirin jäsenenä maksamaan hintaa Vaasassa tapahtuneesta koronaräjähdyksestä.

Tekee kipeää, mutta rajanveto-ongelman Kuusisto ymmärtää.

– Johonkin kohtaan viiva pitää vetää. Onko se sitten Kokkolan ja Pietarsaaren välillä vai Pietarsaaren ja Vaasan välillä, mutta jossakin sen on oltava. Nyt se on Pietarsaaren ja Kokkolan välillä ja tietenkin tuntuu Pietarsaaressa pahalta.

Vaikka perustuslakivaliokunta asioihin nyt puuttuikin, Kuusisto ei suhtaudu mitenkään luottavaisesti tulevaisuuteen.

– Minulla ollut koronan tulosta lähtien tunne kuin juoksisin Lapin jänkhällä enkä näkisi metsän reunaa. Suon silmäkkeet vain kasvavat ja syvemmälle vajotaan. Voisi sanoa niinkin, että tunnelin päässä voi ehkä kajastaa valo, mutta se ei ole aurinko vaan vastaantuleva juna.

Mitä sitten ajattelee etulinjassa Keski-Pohjanmaalla koronaa vastaan taisteleva Soiten infektioylilääkäriMarko Rahkonen.

Ehkä hieman yllättävääkin, että Rahkonen komppaa näkemyksiä koronaohjeistuksen monipolvisuudesta ja sekavuudesta.

– Myös ammattihenkilön silmin on sekavaa seurata tätä polveilevaa keskustelua. Mekään emme aina tiedä muutoksista kuin lehdistä lukemalla. Hyvin voi kuvitella, että kansalaisille on hyvin vaikeaa seurata ohjeistuksia, kun itsellekin on haastavaa pysyä näissä (ohjeistuksissa) mukana.

Vaikeusastetta lisää ajan niukkuus. Uusia, edellisiä täydentäviä tai kumoavia ohjeita tulee sitä tahtia, että alueilla tekee tiukkaa pysyä perässä.

– Monesti muutokset tulevat hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Muutokset vaativat usein aika paljon työtä. On lisäksi mietittävä ja pohdittava kuinka ne sovelletaan eri organisaatioihin. Uusi ohjeistus ei ole aina mikään läpihuutojuttu, Rahkonen sanoo.

Rahkonen ei itse ota asiaa esille, mutta ei poliitikkojen keskinäinen jankkaaminen ole tilannetta varsinaisesti selkiyttänyt. Aikaa ja energiaa on mennyt siihen, kuka mitäkin keväällä lausui, sai lausua ja mitä mahdollisesti olisi pitänyt ohjeistaa – vai olisiko sittenkään...

Kaiken pohjalla tietysti on jo keväällä hyväksytty iso linja eli hybridistrategia. Kulkutaudin suitsiminen ja yhteiskunnan pitäminen mahdollisimman avoimena alkaa olla koronan toisen aallon maininkien kohotessa ympyrän neliöimiseen verrattavaa puuhaa.

Hallituksen torstaina tekemien linjausten perusteella toista aaltoa lähdetään patoamaan alueellisilla täsmätoimilla.

Periaate varmastikin hyväksytään laajasti, mutta siinä on nimenomaan viestintään liittyvät riskinsä. Pahimmillaan tilanne voi mennä entistä sekavammaksi.

– Viestinnän haasteet kasvavat kyllä. Valtionhallinnon ohjeissa puhutaan vielä usein ristiin. Puhutaan sairaanhoitopiireistä ja puhutaan maakunnista. Määrittely mistä alueista puhutaan ei ole aina eksaktia.

Sen pitäisi olla. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite ei ole yhtä kuin Keski-Pohjanmaan maakunta. Soiteen kuuluu Pohjanmaan maakunnasta Kruunupyy sekä osajäsenenä Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Reisjärvi.

– Toimenpiteitä suunnittelevat alueelliset nyrkit ovat sairaanhoitopiiritasoisia. Valtakunnallisessakin viestinnässä termit menevät sekaisin, kun puhutaan jonkin maakunnan siirtymisestä tiettyyn (perustaso, kiihtymis- ja leviämisvaihe) vaiheeseen. Meillekin on joskus epäselvää puhutaanko maakunnista vai sairaanhoitopiireistä, Rahkonen huomauttaa.

”Alueellinen nyrkki” on sairaanhoitopiirikohtainen koronaviranomaisryhmä, johon Keski-Pohjanmaalla kuuluu Soiten lisäksi aluehallintovirasto (avi), Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) sekä elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus (ely).

– Sen rooli on ollut viime viikkoina keskeinen. Se kokoontuu vähintään kerran viikossa ja tarvittaessa nopeamminkin, jos tilanne muuttuu. Annettavat suositukset keskustellaan nykyisin pitkälti tässä ryhmässä. Viime keskiviikkona kokoontui edellisen kerran ja seuraavan kerran ensi keskiviikkona ellei tilanne muutu. Se pystyy kokoontumaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, jos tarve on.

Kun ohjeistus on vaikuttanut sekavalta, millä sitä voisi selkiyttää?

– Se kun keksittäisiinkin. Se vaatisi Helsingin päässä selkeyttä siihen kuka tulee mistäkin asioista ulos. Meidänkin pitää varmaan tehdä selvempi linja, julkaiseeko meidän viestintämme joka tapauksessa arkipäivisin tiedotteen, vaikka tilanne ei olisi muuttunutkaan.

Rahkonen myöntää karun realiteetin. Tilanne Soiten alueellakin saattaa hyvinkin muuttua – ennen parempaa huonompaan suuntaan.

//18.10. kello 8.04 Muokattu otsikkoa.

Lue myös:Mikä on sallittua, mikä kiellettyä? Uskallanko matkustaa, saako hoivakodeissa vierailla? – Selvitimme vastaukset viiteen koronaa koskevaan kysymykseen, jotka vaikuttavat arkeen alueemme sairaanhoitopiireissä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä