perjantai 27.11.2020 | 10:55
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

"Kyllähän minä olen tämän palkinnon ansainnut" – lähes 100 kantaesitystä urallaan tehnyt kokkolalaissyntyinen sopraano Anu Komsi yllättyi iloisesti Madetoja-palkinnosta

Päivi Savela, Anni Saari
To 29.10.2020 klo 18:40 | päivitetty pe 12:47

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

75-vuotisjuhlaansa viettävä Suomen Säveltäjät ry on myöntänyt Madetoja-palkinnon kokkolalaislähtöiselle koloratuurisopraanolle Anu Komsille.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Komsi on tehnyt mittavan kansainvälisen uran, jonka aikana hän on työskennellyt maailmankuulujen kapellimestareiden ja orkestereiden kanssa sekä levyttänyt merkittävän määrän uutta ohjelmistoa. Komsi on tilannut ja kantaesittänyt lukuisia uusia sävellyksiä suomalaisilta säveltäjiltä.

Anu Komsi sanoo yllättyneensä palkinnosta täysin.

– En osannut yhtään odottaa tällaista, varsinkin kun palkintoa on viime vuosina jaettu niin harvoin. Mutta kun aloin miettiä kaikkea, mitä olen tehnyt, niin kyllähän minä olen sen ansainnut!

Komsi ei ole laskenut yhteen kaikkia kantaesityksiään, mutta arvioi niitä kertyneen lähes 100.

2000-luvulla Komsi on kantaesittänyt mm. Kaija Saariahon laulusarjan Leino-laulut, Jukka Tiensuun Voice Verser -teoksen sekä Esa-Pekka Salosen teoksen Wing on Wing -sävellyksen yhdessä Piia Komsin kanssa. Vuodesta 2016 Komsin ohjelmistossa on ollut Magnus Lindbergin Accused, jota hän on esittänyt jo 15 kertaa ympäri maailmaa.

– Se ohjelmisto, mitä teen on hardcore-nykymusiikkia, siis taidemusiikkia, joten se on saanut paljon huomiota kansainvälisesti, Komsi toteaa.

Näin oli myös Kokkola Operan kanssa. Sen kantaesitykset nousivat useita kertoja esiin kansainvälisessä musiikkimediassa.

Komsi johti Kokkola Operan toimintaa vuosina 2004-2018. Kokkola Opera tilasi ja kantaesitti mm. kolme uutta suomalaista oopperaa. Levytys Sebastian Fagerlundin Döbeln-oopperasta sai vuonna 2010 YLEn vuoden levy -palkinnon.

Komsi sanoo, että sillä ei niinkään ole merkitystä, missä tekee – tärkeämpää on se, mitä tekee.

– Minähän olen kranttu, eivät minulle kaikki säveltäjät kelpaa. OIen aina tehnyt parhaiden kanssa ja nostanut nuoria säveltäjiä.

Tätä hän tekee parhaillaan Lontoossa, jossa hän esiintyy perjantaina BBC:n konserttiorkesterin solistina. Kapellimestarina on Anna-Maria Helsing.

– Meillä on ranskalais-suomalainen konserttiohjelma. Heta Ahon laulusarjan tekstit ovat Edith Södergranin runoja, Anu Komsi kertoo.

– Ahon laulusarja Kolme laulua Edith Södergranin teksteihin on jo ollut olemassa mieslaulajalle, siitä löytyy musiikkifilmi Youtubestakin tenori Taavi Oramon laulamana. Ihastuin sarjan Revanche-lauluun ja tilasin Aholta uuden version koloratuurille ja orkesterille. Se saa Lontoossa perjantaina ensiesityksen

Konsertin ohjelmassa on myös mm. Nadia Boulangerin Un grand sommeil noir Turkka Inkilän sovituksena sekä Sibeliuksen ja Debussyn lauluja Sakari Oramon sovituksina.

– Tällaisena aikana on käyttöä kamariorkesterisovituksille, Komsi toteaa.

Korona-aika on koetellut erityisesti freelancer-musiikoita. Komsi sanoo, että ensi vuosi on niin epävarmaa ooppera- ja orkesteriesiintymisten osalta, että jotain muuta on tehtävä.

Ensi vuoden alussa hän tuleekin Kokkolaan levyttämään Kaija Saariahon lauluja. Kaikkia Saariahon pianosäestyksellisiä lauluja ei ole koskaan aiemmin levytetty.

– Siitä kuvataan talvella myös musiikkifilmi nettiin, Komsi kertoo.

BBC:n konserttiorkesterin konserttia voi kuunnella suorana BBC Radio 3 -radiokanavalta perjantaina 30.10. kello 21.30. Suomen aikaa.

//juttua muokattu 30.10. klo 12.45. Heta Ahon laulusarja on jo ollut olemassa mieslaulajalle, ja Anu Komsi tilasi siitä uuden version koloratuurille ja orkesterille.//

FAKTA

Madetoja-palkinto

Myönnetty vuodesta 1998 alkaen henkilölle tai taholle, joka on erityisen ansiokkaasti toiminut suomalaisen luovan säveltaiteen hyväksi.

Palkinto on kuvanveistäjä Matti Koskelan suunnittelema veistos ja sen jakamisesta päättää Suomen Säveltäjät ry:n hallitus.

Edellisen kerran palkinto myönnettiin vuonna 2015 Susanna Mälkille.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »