Paikallisuutiset

Hallitus linjasi alueellisista ravintolarajoituksista joulukuun puoliväliin: näin ruokaravintoloiden ja yökerhojen rajoitukset eroavat toisistaan

Huhtikuun alussa ravintolat sulkeutuivat koko maassa toukokuun loppuun asti lukuun ottamatta take away -myyntiä. Tavoitteena oli ehkäistä koronaviruksen leviämistä, kun epidemia oli pahimmillaan.
Huhtikuun alussa ravintolat sulkeutuivat koko maassa toukokuun loppuun asti lukuun ottamatta take away -myyntiä. Tavoitteena oli ehkäistä koronaviruksen leviämistä, kun epidemia oli pahimmillaan. Kuva: Arttu Laitala

Hallitus päätti torstaina uusista ravintolarajoituksista, jotka tulevat voimaan marraskuun alussa eli sunnuntaina. Uudet rajoitukset joustavat alueen epidemiatilanteen mukaan ja ovat voimassa 15. joulukuuta asti.

PeruspalveluministeriKrista Kiurun (sd.) mukaan rajoitukset on jaettu neljään portaaseen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä