Paikallisuutiset

Pahin pelko romuttui – autokaupassa elettiin keväällä katastrofitunnelmissa – koronavuosi jää myynniltään vaisuksi, mutta romutuspalkkion myötä näkymät ensi vuodesta ovat varovaisen toiveikkaita

Autokaupan taivaalla ei huhti-toukokuussa näkynyt pilkahdustakaan sinistä. Auringosta puhumattakaan. Uusien henkilöautojen romahtaneiden rekisteröintitilastojen perusteella taivas oli putoamassa koko autoalan niskaan.

Marraskuun taittuessa kohta jälkipuoliskolleen katastrofitunnelmat ovat väistyneet. Alkoivat itse asiassa pikkuhiljaa hälvetä jo kesän myötä, kun varsinkin käytettyjen autojen kauppa alkoi käydä.

Kokonaisuutena autokauppa näyttää väistäneen suoraan silmien väliin matkalla olleen luodin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtajaPekka Rissa makustelee tovin ennen kuin kuittaa ehdotuksen alan ensi vuoteen kohdistuvista näkymistä.

– Varovaisen toiveikas, kyllä. Jos olisit kysynyt tätä huhtikuun lopussa tai toukokuun puolessa välissä, olisin sanonut, että konkursseja tulee ja autoala on aivan rähmällään, Rissa palaa vielä kevään synkkiin tunnelmiin.

Uusien ja ennen kaikkea vähäpäästöisten henkilöautojen kauppaa edistämään on parhaillaan eduskunnan käsittelyssämääräaikainen laki henkilöautojen romutuspalkkiosta.

Kyse on kolmannesta kerrasta, kun romutuspalkkioita maksetaan. Ensimmäinen oli vuonna 2015 ja toinen vuonna 2018.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tänä vuonna uusia autoja myydään arviolta 91 000. Ilman romutuspalkkioita olemme ennakoineet ensi vuonna määrän olevan 103 000. Sillä olettamalla, että koronatilanne helpottuu. Romutuspalkkion vaikutukseksi olemme budjetoineet 4–5 000 uutta myytyä autoa. Tämän perusteella tulemme ehkä jo ensi viikolla korottamaan ennustettamme 107 000:een, Pekka Rissa kertoo.

Osuuskauppa KPO:n talousjohtaja ja autokaupan toimialajohtajaMatti Laukka suhtautuu ensi vuoden näkymiin positiivisesti.

– Jos mietitään miltä keväällä maailma näytti, kyllä tästä vuodesta päästiin autoalalla huomattavasti vähemmällä kuin mitä pahimmillaan pelättiin. Olen varovaisen optimistinen ja positiivinen, että ensi vuonna aletaan pikkuhiljaa mennä kohti normaalia, Laukka pohtii.

Kun keväällä autotehtaitakin suljettiinkin eri puolilla maailmaa, päättyvän vuoden kokonaissaldo ei mitenkään voi olla erityisen hyvä uusien autojen osalta. Pelätty katastrofi kuitenkin vältettiin. Käytettyjen autojen kauppa kävi suorastaan hyvin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KPO:n autoliikkeistä Nystedt ja Automaa edustavat autokaupan volyymimerkeistä mm. Toyotaa, Volvoa ja Fordia. Laukan mukaan se on ollut varsinkin tämän vuoden poikkeusolosuhteissa selvä etu.

– Odotusarvo on, että syksy tulee olemaan ihan ookoo. Isoa pudotusta ei ole varmaankaan luvassa. Toki vuosi kokonaisuutena jää kevään takia vaatimattomaksi. Laukka arvioi.

Todennäköisesti joulukuun alussa voimaan tuleva romutuspalkkio jatkuu ensi vuoden loppuun saakka – mikäli siihen varattu kahdeksan miljoonaa euroa riittää. Vaikka kokonaisvaikutus myyntiin ei valtavan dramaattinen ole, Laukka pitää sitä tervetulleena piristysruiskeena.

Joka tapauksessa uusien autojen myyntilukujen eteen jää vuonna 2020 miinusmerkki. Ei ensi vuosikaan mitenkään loistavalta näytä, mutta selvästi paremmalta kuin vielä muutama kuukausi sitten näytti.

– Jos puhutaan alle 110 000 myydystä uudesta henkilöautosta ensi vuonna, eihän se vielä missään tapauksessa hyvä markkinatilanne ole. Se olisi kuitenkin toipumista tästä vuodesta, Matti Laukka korostaa.

Kaikki käytetyt autot ovat joskus olleet uusia. Tähän yksinkertaiseen itsestäänselvyyteen käytettyjen autojen kauppa perustuu. Tätä korostaa Alavetelissä käytettyjä autoja myyvän WB-Auton yrittäjäMatias Brännström.

– Ainahan tulevaisuus on kysymysmerkki. Kaikki tietysti lähtee uusien autojen myynnistä. Jos niitä myydään aina vain vähemmän, käytetyistä tulee isompi pula.

Onko niistä ollut pulaa?

– Kyllä käytettyjen ostaminen on ollut huomattavasti vaikeampaa kuin takavuosina. Kilpailu on kovaa, kun isoilla liikkeilläkään ei ole ylitarjontaa.

Keväällä koko Suomi pantiin käytännössä lukkoon, mutta kesän tullen alkoi nimenomaan käytettyjen autojen kysyntä kasvaa. Alavetelissäkin autot ovat vaihtaneet omistajaa vähintäänkin tyydyttävää vauhtia.

– Tyytyväinen voi olla. Ihan normaalitahti meillä on ollut, vaikka toki keväällä olikin vähän paussia. Koronan vaikutus varmaankin näkyy siinä, että ainakin meillä kysytyimmät autot ovat olleet aikaisempaa edullisempia eli mieluummin siinä 15 000 euron nurkilla kuin yli 20 000 euroa, Brännström kertoo.

Mistä hankitte käytetyt autot?

– Pääsääntöisesti Etelä-Suomesta, mutta myös Ruotsista on haettu. Ehkä kolmasosa Ruotsista ja kaksi kolmasosaa Suomesta.

Nousivatko käytettyjen hinnat?

– Eivät ainakaan laskeneet.

Minkälaisen uskot romutuspalkkion vaikutuksen olevan?

– En näe siinä ainakaan mitään negatiivista. On se hyvä lisä jelppaamaan uusien autojen myyntiä, Brännström sanoo.

// Otsikkoa muokattu 14.11. klo 16.54

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä