Paikallisuutiset

Kuudesluokkalaiset totuttelevat nyt maskiarkeen – Pietarsaaressa suojaimet otettiin käyttöön jo syksyllä: "Ookoo, mutta aluksi ne tuntuivat vähän ärsyttäviltä"

Pietarsaaren Etelänummen koulun kaiuttimista kaikuva ääni katkaisee välitunnin.

– Huomenta, sää on tänään aika myrskyisä. Välitunnin saa viettää sisätiloissa, ääni lupaa.

Suurin osa oppilaista katsoo parhaaksi pysyä sisätiloissa. Useimmilla on maski kasvoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

THL suosittelee kasvomaskien käyttöä nyt myös kaikille yli 12-vuotiaille. Maskisuositus koskee nyt peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja.

He ymmärtävät hyödyt, koska asiasta puhutaan paljon. Jaana Lundqvist Kouluterveydenhoitaja

Suosituksen taustalla on Maailman terveysjärjestön suositus, jonka mukaan 12-vuotiaiden ja sitä vanhempien pitäisi noudattaa aikuisten maskisuositusten periaatteita.

Ennen tätä ohjeistusta maskin käyttösuosituksen alaraja kouluissa kulki yläasteikäisten kohdalla, mutta Pietarsaaressa myös kuudesluokkalaiset ovat jo tottuneet maskiarkeen. Kuudesluokkalaiset käyvät samaa Etelänummen koulua kuin yläkoululaisetkin.

Etelänummen koulun henkilökunta alkoi sivistysviraston esityksestä käyttää kasvomaskeja ja visiirejä lokakuun alussa. Viikkoa myöhemmin sama suositus laajentui koskemaan myös oppilaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

12-vuotiaiden maskisuosituksen katsottiin olevan käytännön järjestelyjen kannalta järkevintä heti alusta alkaen, koska koulussa on 6-9 -luokkalaisia eikä yhtä vuosiluokkaa kannattanut jättää sivuun paitsi terveydellisistä syistä, myös sen takia, että kaikki saavat olla ”menossa mukana”

– Oppilaat käyttävät samoja luokkatiloja ja käytävä- sekä ruokailutiloja. Lisäksi oppilailla on yhteisiä opettajia, jotka opettavat työpäivän ja työviikon aikana useita ryhmiä. Olisi ollut erittäin riskialtista, mikäli suositusta ei koulun sisällä olisi ulotettu koskemaan koko koulun henkilöstöä ja oppilaita, sanoo rehtoriKim Pitkäkangas.

Maskisuositus on toiminut käytännössä sekä 6-luokkalaisten että muiden vuosikurssin oppilaiden kohdalla hyvin. Oppitunneilla käyttöaste on erittäin korkea, yli 90 -prosenttinen.

– Välitunneilla käyttöaste on alhaisempi, noin kolmasosa käyttää maskia tuolloin. Etelänummen koulun välitunnit vietetään kuitenkin ulkona lukuun ottamatta ruokavälituntia, joka ei ole kaikilla luokka-asteilla samanaikaisesti, kertoo Pitkäkangas.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Henkilökunta ohjeistaa ja muistuttaa oppilaita maskisuosituksesta lähes päivittäin.

– Muutoin käyttö olisi ehkä alhaisempaa, Pitkäkangas arvelee.

Kuudennen luokan oppilaatVenla Kautiainen,Veera Kontio jaRawan Alshaban kertovat, että maskin kanssa on vaikea hengittää, mutta sen kanssa pärjää.

– Maskin käyttäminen on ihan ookoo, sanoo Alshaban.

– Ookoo, mutta aluksi ne tuntuivat vähän ärsyttäviltä, sanoo Kautiainen.

– Maskit istuvat joskus hyvin kasvoille, toisinaan taas ei, mutta hyvin niihin on tottunut, sanoo Kontio.

Tytöt käyttävät maskeja myös asioidessaan kaupoissa.

– Eniten maskit ärsyttävät silloin kun ne kastuvat hengityksestä, sanoo Alshaban.

Maskin käyttösuosituksen ikärajan laskeminen koskemaan peruskoulun kuudesluokkalaisia on yksi keino hidastaa koronaviruksen leviämistä väestössä.

WHO antoi 12-vuotiaita ja sitä vanhempia koskevan maskinkäyttösuosituksen jo alkusyksystä.

Uuden lukuvuoden alku oli sopiva hetki maskisuosituksen käyttöönotolle.

12-vuotiaiden motoristen taitojen arvioidaan riittävän maskin pukemiseen ja pois ottamiseen. KouluterveydenhoitajaJaana Lundqvistin mukaan kuudesluokkalaisetkin ymmärtävät maskin käytön hyödyt, ja ovat motivoituneita niiden käyttöön.

– Asiasta puhutaan paljon. Maski antaa ainakin jonkin verran suojaa pisaratartuntaa vastaan, sanoo Lundqvist.

Fakta

Muistilista

Varmista, että maski asettuu tiiviisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.

Älä pue käytettyä maskia uudelleen.

Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.

Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen.

Uudelleen käytettävä kangasmaski laitetaan muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.

Lähde: THL

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä