tiistai 2.3.2021 | 19:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Poliisin koulutuspäivä Lohtajan ampuma-alueella keskiviikkona sai dramaattisen käänteen – Kaksi poliisia loukkaantui räjähteiden käsittelyssä: "Erittäin poikkeuksellinen tapaus"

Jouni Nikula, Vili Ruuska
To 28.1.2021 klo 10:29 | päivitetty to 20:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Pohjanmaan poliisin TEPO-koulutuspäivänä keskiviikkona 27.1. Lohtajan ampuma-alueella Kokkolassa loukkaantui kaksi poliisia räjähteiden käsittelyn yhteydessä.

Koulutuspäivänä harjoiteltiin räjähteiden hävittämistä. Hävitettävien nallien siirtämisen yhteydessä olivat nallit toistaiseksi tuntemattomasta syystä räjähtäneet.

1970-luvulla syntynyt miespoliisi loukkaantui vakavasti. Lisäksi hieman kauempana räjähdyksen keskipisteestä ollut poliisi loukkaantui lievästi. Hän on 1980-luvulla syntynyt mies. Tapahtumapaikalla ollut kolmas miespoliisi välttyi fyysisiltä vammoilta.

Loukkaantuneet poliisit saivat ensiapua tapahtumapaikalla, minkä jälkeen vakavasti loukkaantunut poliisi kuljetettiin lääkärihelikopterilla sairaalaan.

Pohjanmaan poliisi tutkii tällä hetkellä asiaa työtapaturmana.

TutkinnanjohtajaJohn Forslund Pohjanmaan poliisista kertoo, että paikalla olleista poliiseista kaksi on kotoisin Keski-Pohjanmaalta, yksi Etelä-Pohjanmaalta. Forslund ei erittele, mistä loukkaantuneet poliisit ovat kotoisin.

Epäilläänkö loukkaantuneiden poliisien toimineen virheellisesti, mikä olisi mahdollisesti aiheuttanut nallien räjähtämisen?

– Ei epäillä mitään tässä vaiheessa. Tapaus menee aluehallintovirastoon työsuojeluun. He laativat siellä raportin. Sen jälkeen katsotaan, mihin suuntaan tutkinta menee, Forslund vastaa.

Työtapaturmia poliisin tehtävissä ei Forslundin mukaan tapahdu paljoa. Tämänkertainen tapaus oli erittäin poikkeuksellinen.

– Ovat kokeneita poliiseja, ovat erikoistuneet näihin räjähteisiin, hän toteaa.

Forslund kertoi IS:lle, että räjähteisiin erikoistuneet poliisit harjoittelevat räjähteiden hävittämistä muutamia kertoja vuosittain. Hän sanoi, ettei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, mistä harjoituksen räjähteet olivat peräisin.

Lohtajan räjähdeonnettomuus oli pysäyttävä tieto Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Heikkilälle.

– Ajatukseni ovat loukkaantuneissa virkaveljissä ja heidän läheisissään. Tämä tapaus koskettaa koko organisaatiota.

– Korostan, että on selvää, ettei ole vaarattomia räjähteitä. Usein poliisin työhön liittyy riskejä, Heikkilä muistuttaa.

Heikkilä oli ehtinyt jutella tapauksesta kollegoidensa kanssa ennen haastattelua. Hänen tekemänsä soittokierroksen perusteella vastaavia tapauksia saati edes vakavia vaaratilanteita ei ole sattunut TEPO-koulutuspäivinä.

– Nämä ovat todella harvinaisia tapauksia, hän vahvistaa.

Lyhenne TEPO on perua sanasta terroripommi. TEPO-toiminnassa poliisi varautuu pommitilanteisiin – esimerkiksi rikolliseen toimintaan liittyviin pommitilanteisiin. Kaikkien räjähteiden nouto ei kuitenkaan ole poliisin kontolla.

– Puolustusvoimien tai vieraan vallan laittamat räjähteet kuuluvat lain mukaan Puolustusvoimille. Poliisi vastaa siviiliräjähteistä, Heikkilä selvittää työnjakoa.

TEPO-koulutuksen harjoitteet vaihtelevat laidasta laitaan. Koska löytöräjähteitä pitää hävittää, sitä pitää luonnollisesti harjoitella.

– Erinäköiset esineet tehdään vaarattomiksi, erilaisia esineitä tunnistetaan... Harjoitekirjo on laaja, Heikkilä avaa.

Miten turvallisuus varmistetaan TEPO-koulutuspäivissä?

– Se lähtee siitä, että ainoastaan erikseen koulutetut poliisit saavat käsitellä räjähteitä. Heillä pitää olla peruskoulutus ja työpaikkakoulutus pohjalla. Tietysti pitää olla asianmukaiset suojavälineet, kuten pommipuku ja kypärä, Heikkilä päättää.

// 28.1. kello 11.12 Täydennetty juttua.

//28.1. kello 14.38 Päivitetty juttua kauttaaltaan poliisista saaduilla tiedoilla. Muokattu otsikkoa.

//28.1. kello 14.54 Täydennetty juttua tutkinnanjohtajan kommenteilla. Muokattu otsikkoa.

//28.1. kello 15.03 Täydennetty juttua.

//28.1. kello 15.13 Päivitetty juttua.

//28.1. kello 15.36 Täydennetty juttua poliisitarkastaja Marko Heikkilän kommenteilla

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »