Paikallisuutiset

Kuk kula -tuotteet pomppasivat hitiksi, skeittaus palasi suosioon – Monet ideat pelastivat korona-alholta Jonas Forsströmin ja Jan-Mikael Ahosen Boardvillage-liikkeen Kokkolassa

Rantakadulla ei jääty murehtimaan, vaan käännettiin kaikki kivet ja kannot korona-alhon päihittämiseen

Kun koronapandemia saavutti keväällä Kokkolan, hiljeni myös vaate- ja kenkäliike Boardvillagen toiminta Rantakadulla.

– Vähän siinä mietittiin, että mitäs nyt. Mitä nyt pitäisi tehdä, toinen Boardvillagen omistajistaJonas Forsström toteaa.

– Mutta sitten onneksi pandemia hiljeni kesällä ja väki alkoi palata liikkeeseen. Lisäksi skeittipuolella myynti kasvoi kesällä ja jouduimme lopulta myymään jo ei oota, Forsström kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Skeittaus löi kesällä uudelleen läpi koronaturvallisena harrastuksena. Valtakunnalliset trendit näkyivät Kokkolassa saakka.

Nyt tilanne näyttää jo hyvältä. Ehkä kaikki kääntyy vielä voitoksi. Jonas Forsström Yrittäjä, Boardvillage, Kokkola

Nyt kun pandemian saapumisesta Suomeen alkaa tulla kohta vuosi, Rantakadulla aletaan olla varsin rauhallisin mielin.

– Nyt tilanne näyttää jo hyvältä. Ehkä kaikki kääntyy vielä voitoksi, Forsström tuumaa.

Jan-Mikael Ahonen ja Jonas Forsström myyvät nuorekasta katumuotia.
Jan-Mikael Ahonen ja Jonas Forsström myyvät nuorekasta katumuotia. Kuva: Clas-Olav Slotte

Boardvillagessa tunnelma nousi uudelleen loppuvuodesta, kun Kokkolan kaupunki, Boardvillage ja Solmu Desingn käänsivät yhdessä kohua herättäneen Kuk kula -kampanjan voitokseen. Kaupunki ja yritykset alkoivat valmistuttaa ja myydä Kuk kula -teeman mukaisia hauskoja t-paitoja, collage-puseroita ja kangaslaukkuja koronan aiheuttamaa ankeutta lievittääkseen. Ideasta tuli suuri hitti ja tuotteet menivät kaupaksi kuin häkä ja lopulta loppuivat hyllystä. Nyt varastoja täydennetään ja myynti jatkuu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se oli alkuvaiheessa hurjaa aikaa. Logistiikkamme testattiin kerta heitolla. Myimme osan tuotteista kaupasta ja osan verkossa, Jonas Forsström kertoo ja sanoo että kampanjan myyntiä lasketaan parhaillaan ja samalla on tarkoitus kohtapuoliin julkistaa Kuk kula -tuotekampanjan hyväntekeväisyyskohde.

– Lahjoitamme jokaisesta myydystä tuotteesta euron hyvään tarkoitukseen, Forsström kertoo.

Boardvillagen toinen omistaja ja toimitusjohtajaJan-Mikael Ahonen kertoo, että idea kohutuotteen hyödyntämiseen tuli Solmu Designin suunnittelijalta Elisa Warstalta.

– Olimme heti mukana. Jatkamme tuotteiden myyntiä niin kauan kuin kiinnostusta niitä kohtaan ilmenee, Ahonen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mennyttä vuotta Forsström pitää vaiheikkaana. Tunteet ja mielialat vaihtelivat moneen suuntaan. Nyt mieli on vakaa ja rauhallinen.

– Seuraavaksi satsaamme yhä enemmän verkkoon. Sitä satsausta ei tehdä yksin koronan vuoksi, mutta korona toi siihen uutta pontta. Verkon osuus kaupasta on vielä vähäinen, mutta se kasvaa koko ajan, Forsström ja Ahonen kertovat.

Valitettavasti kaikissa muissa kivijalkakaupoissa, joita Boardvillagekin edustaa, ei huominen näytä yhtä valoisalta. HanhisaloLaw Lakiasiaintoimiston yrittäjä, varatuomariKimmo Hanhisalo kertoo monien huolien painavan yrityskenttää.

– Yrittäjien tuntoja leimaa epävarmuus ja huoli, mutta varsinaista konkurssipelkoa on varsin vähän. Yrittäjien suuri enemmistö uskoo selviävänsä. Palveluissa ja erikoiskaupassa tilanne on vaikea, mutta monilla teollisuusyrityksillä menee hyvin ja esimerkiksi monet teollisuuden laitetoimittajat kertovat viime vuoden olleen parhaan koskaan, Suomen Yrittäjissä pitkään neuvontatyötä tehnyt Hanhisalo pohtii.

Juuri tällä hetkellä vaikeuksissa ovat Hanhisalon mukaan lähinnä pienet yritykset, jotka palvelevat ihmisiä kohdakkain. Tällaisia ovat muiden muassa parturikampaajat, ravintoloitsijat, kahvilanpitäjät, hierojat, kuntosaliyrittäjät ja monet muut palvelualan yrittäjät. Myös erikoisliikkeissä ovi saisi käydä useammin. Yhtään tilannetta ei Hanhisalon mukaan helpota se, että helmikuun alussa konkurssilainsäädännön määräaikaisia löysennyksiä tiukennetaan taas.

– Koronan vuoksi konkurssilakia muutettiin niin, että velkoja ei voinut hakea konkurssia vain saatavan laiminlyönnin perusteella. Helmikuun alusta tämä on taas mahdollista, joskin aiemman seitsemän päivän sijasta konkurssiuhkaisen maksukehotuksen maksuaika on 30 päivää. Kuukausi on lyhyt aika, ja oletettavasti se lisää konkurssien määrää, Hanhisalo kertoo.

Fakta

Konkurssilaki muuttuu

Yrittäjän oltava aktiivinen konkurssihakemusten torjumisessa

Konkurssia voi hakea taas konkurssiuhkaisen saatavan laiminlyönnin jälkeen

Mahdollisuus estettiin määräajaksi 31.1.2021 saakka

Uusi pykälä voimassa 30.9.2021

Sen nojalla konkurssiuhkainen saatava maksettava 30 päivässä.

Ennen koronapandemiaa konkurssiuhkainen saatava oli maksettava 7 päivässä

Konkurssia ei voi hakea lyhytaikaisen maksuvaikeuden vuoksi

Lähde: Suomen Yrittäjät

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä