sunnuntai 20.6.2021 | 21:56
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Kun korona leviää kulovalkean tavoin, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen – Sunnuntai toi entistä karmeampia lukuja

Su 16.5.2021 klo 08:30 | päivitetty su 17:32

Kun epidemia leviää kuin kulovalkea, on tilanne varsin kriittinen. Koronapandemian tähän asti vaikeinta vaihetta eletään juuri nyt Keski-Pohjanmaalla eli Soiten alueella. Keskustelu rokotusaikatauluista ja sen nopeudesta on toistaiseksi väistynyt.

Rokotteita annetaan koko Keskipohjanmaa-lehden vaikutusalueella tiivistä tahtia. Nyt jokaisen on itse pidettävä huolta siitä, että rokotusaika varataan heti, kun siihen on mahdollisuus. Koronaan sairastuneet ja karanteenissa olevat eivät rokotuksiin pääse.

Hyvältä vaikuttanut koronatilanne lähti räjähtämään käsiin toukokuun alusta lähtien. Jokainen päivä tuo tullessaan uusia, huonoja uutisia. Keski-Pohjanmaalla on nähty perusvaihe ja kiihtymisvaihe. Leviämisvaihe alkoi olla toukokuun puolivälin lähestyessä vain ajan kysymys.

Soiten johtajaylilääkäri Pirjo Dabnell totesi Keskipohjanmaalle jo lauantai-iltana, että "meidän silmin näyttää pahasti siltä, että ollaan leviämisvaiheessa". Se tarkoitti sitä, että Soiten sisäinen koronajohtoryhmä kokoontui sunnuntaina aamupäivällä. Se puolestaan päätti viranomaistyöryhmän koolle kutsumisesta. Viranomaisryhmä päättää alueen epidemiavaiheen määrittelystä. Ilmoitusta leviämisvaiheesta odotettiin jo lauantaina. Tieto tuli sitten sunnuntaina. Leviämisvaihehan on se vakavin epidemialuokittelun kolmesta tasosta.

Koronatartunnat liittyvät pääsääntöisesti vapun laajaan tartuntaketjuun. Vapun jälkeen sairastuneita on tiedossa noin sata ja karanteenissa on nyt kaikkiaan toista tuhatta ihmistä. Johtajaylilääkäri on tällä hetkellä erityisen huolissaan nuorten keskuudessa leviävästä koronasta. Epäilemättä koko tilanne on mahdollisimman vaikea. Koronavirus leviää aggressiivisesti eikä ihminen toimillaan ehdi mihinkään väliin.

Keskipohjanmaa seuraa tiiviisti koronatilannetta ja jakaa myös ohjeistusta maksuttomissa jutuissa verkkosivuillaan ja edelleen maanantaina printtilehdessä ja näköislehdessä.

Se, mitä jokainen voi nyt tehdä, on nimenomaan seurata ja noudattaa ohjeita. Viranomaisten tiedotteista selviää, mihin kannattaa soittaa ja milloin nimenomaan ei tarvitse soittaa mihinkään, koska puhelut ruuhkauttavat terveydenhoitoa. Keskipohjanmaa julkaisee säännöllisesti ajantasaiset toimintaohjeet.

Tiina Ojutkangas

//Pääkirjoitus päivitetty kauttaaltaan klo 17.30

#

Kommentoi 1 Kommentti

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »