sunnuntai 26.9.2021 | 16:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Autokaupan trendi on vääjäämätön – hybridit ja täyssähköautot kasvattavat kakkuaan

Jukka Anias
Pe 23.7.2021 klo 20:00 | päivitetty la 20:25

Hieman yli vuosi sitten autokauppiaitten keskuudessa tunnelmat olivat synkät. Koronapandemia iski autoalaan hirmuisella voimalla. Kysyntä törmäsi maaliskuun lopussa 2020 seinään, joka tuntui olevan läpipääsemätön.

Ei se lopultakaan ollut. Viime vuosi ei ollut missään nimessä autokaupalle hyvä, mutta syksyn myötä siitä tuli pahimpia pelkoja siedettävämpi. Toipuminen on jatkunut tänä vuonna.

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina (23.7.) käytettyjen autojen kaupan käyvän "ennätyksellisen kuumana". Ilmiö oli nähtävissä jo viime vuonna. Uusien autojen myynnin sakatessa kuluttajien katseet kääntyivät käytettyihin. Lisääntynyt kysyntä puolestaan nosti markkinatalouden peruslogiikan mukaisesti hintoja.

Käytettyjä autoja myydään Suomessa vuosittain noin 580 000 kappaletta. Niiden varastot eivät loputtomiin riitä. Käytettyjä autoja ei tule kaupan, mikäli uusia autoja ei myydä. Kaava on niin yksinkertainen.

Uusien autojen kaupassa suunta on selvä: hybridit ja täyssähköautot ovat yhä useamman ostajan harkinnassa. Yhä useampi myös päätyy jompaankumpaan vaihtoehtoon. Trendi aivan varmasti jatkuu ja vahvistuu.

Vajaan puolentoista vuosikymmenen jälkeen vaihtoehtoja ei enää edes ole. Viime viikolla julkistetun EU-komission ilmastopaketin mukaan uusien EU:ssa myytävien autojen tulisi olla vuonna 2035 täysin päästöttömiä, mikä tarkoittaa polttomoottoriautoista luopumista.

Iso kysymys on, mitä tuo päästöttömyysvaatimus käytännössä tarkoittaa ja mitä se maksaa tavallisille autoilijoille.

Osuuskauppa KPO:n autokaupasta vastaava talousjohtaja Matti Laukka korosti viime viikolla Keskipohjanmaassa, että autoilusta ei saa tehdä liian kallista ja jopa mahdotonta. Pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen Suomessa oma auto on monilla seuduilla välttämättömyys.

Toisaalta sekin on syytä tunnustaa, että ilman velvoittavia normeja – käytännössä siis pakon sanelua – autonvalmistajat tuskin olisivat oma-aloitteisesti panostaneet vähäpäästöisempään teknologiaan. Ainakin se olisi tapahtunut hitaammin..

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa jokainen meistä joutuu lopulta maksamaan konkreettisesti hintaa. Vaikka tekee kuinka kipeää.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta.

Suomessa oma auto on monilla seuduilla välttämättömyys.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »