perjantai 24.9.2021 | 14:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Kokkolan kulttuurikesä alkaa olla kuumimmillaan – Ykspihlajan omaleimaisilta rantahiekoilta siirrytään kohti Kirkkomusiikkijuhlia ja Viinijuhlien alla kimaltelevaa uutta asfalttia

Jouni Nikula
La 24.7.2021 klo 20:00

Keski-Pohjanmaan tapahtumakesä vyöryy eteenpäin koronan ehdoilla ja koronasta huolimatta.

Haapavesi Folk järjestettiin lähes normaalivuoden tyyliin, mutta Kaustisella tunnelmasta nautittiin tiukkojen rajoitusten ehdoilla ja ilman ravintolatelttoja. Yhtenä syynä olivat kahden eri sairaanhoitopiirin suositukset.

Yleisötilaisuuksiin määrätyt kokoontumisrajoitukset lopetettiin Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuun alussa. Keski-Pohjanmaalla epidemialuokittelun perustasolle palattiin vasta kesäkuun puolivälissä. Se vaikutti Kaustisen linjausten lisäksi siihen, että heinäkuun alussa perinteisesti järjestetty iskelmäfestivaali Mustakari Memories päätettiin perua kokonaan jo toisena vuonna peräkkäin. Päätös oli ymmärrettävä, sillä Keski-Pohjanmaan koronaryöpsähdyksen taustalla oli juuri Kokkolan Mustakarilla järjestetty vappubrunssi.

KPO:n Original Sokos Hotel Kaarlen hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen kritisoi alkukesästä valtiovallan sekavia koronaohjeistuksia. Selviä suuntaviivoja siitä, kuinka tapahtumia voi järjestää, oli vaikea saada.

Mustakari Memoriesin järjestäminen tavallista pienempänä olisi ollut mahdollista, mutta ylimääräiseen säätöön nähden taloudellinen riski olisi jäänyt liian suureksi. Taakkana oli myös se, että kulku saareen tapahtuu vain yhden reitin kautta. Helpointa oli pitää suosiolla välivuosi ja luottaa siihen, että tapahtuma muistetaan vielä ensi vuonna.

Koronavarovainen aika tuntuu kaukaiselta, kun Keski-Pohjanmaan tapahtumakarttaa katsoo juuri nyt.

Ykspihlajan kulttuuriviikko on sunnuntaina huipentumassa Sataman kierros -tapahtumaan, takakenojuoksukilpailuun sekä Työn, runon ja rakkauden lauluja -konserttiin. Kokkolan Viinijuhlat puolestaan kolkuttelee jo malttamattomana ovella.

Samaan aikaan Suomen koronarokotuskattavuus on kivunnut reippaasti yli 70 prosentin.

Ykspihlajan Kulttuuriviikko ja Kokkolan Viinijuhlat ovat Kokkolan kesän isoimmat kulttuuritapahtumat. Kulttuuriviikolla saatetaan ylittää 10 000 kävijän rajapyykki, Viinijuhlien lauantaille oli myyty jo reilu viikko sitten yli 4 000 lippua. Tapahtumista toinen juhlitaan rantojen hiekkamailla, toinen uutuuttaan kiiltävällä asfaltilla.

Maaperä on erilainen myös tapahtumien taustalla. Ykspihlajan Kulttuuriviikko on osoitus satamakaupunginosan aktiivisuudesta, omaleimaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Vahva identiteetti ja ennakkoluulottomuus ovat poikineet uniikin tapahtuman, jonka avulla Kokkolasta kasvaa hetkeksi valtakunnallinen ilmiö.

Ykspihlajan Kulttuuriviikon merkitys Kokkolalle on valtava.

Kokkolan Viinijuhlat puolestaan on kaupallisesti järjestäytyneempi tapahtuma, jonka askelmerkkejä Nordic Live Productions on hionut taustatutkimuksilla ja muun muassa Vaasa Festivalia ja Seinäjoen Solar Sound Festivalia järjestämällä.

Ennakkomyynnin ja kahvipöytäkeskusteluiden perusteella näyttää siltä, että Kokkola Rockin ja sitä edeltäneiden festivaalikokeilujen epätasainen matka Kokkolassa on päättymässä. Viinijuhlien kaltaiselle, erityisesti keski-ikäisiä kävijöitä kalastelevalle tapahtumalle on ollut selvä markkinarakonsa. Nyt ottaja palkitaan.

Iso iskelmäfestivaali rock-mausteilla on samalla hieno avaus Kokkolan tapahtumapuistolle, joka on juuri valmistunut.

Kokkolan rikas tapahtumatarjonta jatkuu keskiviikkona Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla. Elokuun puolella on Kokkolan pienpanimofestivaali Kahakan aika. Elokuun lopulle tultaessa Kokkolan Venetsialaisissa esiintyvät muun muassa Vesterinen yhtyeineen, Behm, William ja Maustetytöt.

Tarjontaa on, mikäli koronarintama pysyy rauhallisena. Tilanne voi muuttua nopeastikin, mikä koettiin keväällä. Viimeisin joukkoaltistus Keski-Pohjanmaalla sattui häissä Perhossa viime viikon lauantaina.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »