maanantai 20.9.2021 | 05:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Kolumni: Eloonjäämisen etuoikeus

Su 25.7.2021 klo 07:00 | päivitetty su 08:59

Tiettyjä asioita ei unohda koskaan: Miltä, esimerkiksi, tuntuu nostaa rinnalle juuri syntynyt ihminen, tai kokea avuttomuutta hädän hetkellä.

Jälkimmäistä koin tällä viikolla, kun muistoveneretki päättyi hengenpelastustehtäviin.

Näkyä on vaikeaa saada silmistään: lapsi roikkumassa väylämerkissä kovassa aallokossa. Kun sisarukseni saivat nostettua lapsen veneeseen ja käärittyä viltteihin, pystyin ajatella vain, millaista olisi, jos tämä olisi arkipäiväistä.

Näky veden varaan joutuneista lapsista toi tahtomatta mieleen uutiskuvastot Välimereltä, johon on hukkunut viime vuosina tuhansia ja tuhansia ihmisiä yrittäessään rajan ylitystä Eurooppaan.

Vuonna 2015 pakolaiskriisin symboliksi noussut lehtikuva on jäänyt mieleen kummittelemaan erityisesti, koska rantahiekkaan huuhtoutunut taaperon ruumis lepäsi täsmälleen samassa asennossa kuin oma taaperoni nukkuessaan turvallisessa pinnasängyssään.

Samalla tavalla kuin uutiskuvat ja tosielämän näyt herättävät meissä kauhua ja muistoja, niin on myös läheisten kuolemien kohdalla. Kun yksi ihminen kuolee, tuntuu, että vanhatkin vainajat lähtevät liikkeelle: samalla, kun itkee yhtä, on mahdollista surra kaikkia edeltäviä, ja pelätä tuleviakin, menetyksiä.

Elämän ja kuoleman kerrokset sekoittuvat, ja henkien maailma aina hieman lähestyy menetyksen tuulten puhaltaessa korvan juuressa.

Vaikka kuolema on eristetty elämästämme niin tehokkaasti niin monin keinoin, koronan myötä tietoisuus sen ikuisesta läsnäolosta on tuntunut jotenkin käsin kosketeltavammalta.

Yleensä kriisit eivät tunnu koskevan meitä, vaikka lähelle tulevatkin.

Presidentti Tarja Halosen sanat Ylen Kutsuvieras-ohjelmassa tällä viikolla tuntuivat uppoavan omia menetyksiä surevalle osuvilta: Elämä on aina luopumista, mutta toisaalta luopuminen antaa aina tilaa jollekin uudelle. Ihmisen ikuinen haaste on elämän rajallisuuden ja mysteerin hyväksyminen.

Juice Leskinen ilmaisi asian synkemmin: Elämä on kuolemista. Joka hetki annamme jotain pois, ja saamme jotain uutta tilalle.

Näin sen on oltava, muuten kai tämä ei olisi elämää.

Rajallisuutta ei tee mieli hyväksyä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Välillä historian kerroksia ajatellessa muistuu mieleen, että edustan vasta toista tai kolmatta sukupolvea, joka voi odottaa omien lastensa jäävän todennäköisimmin eloon hyvän hygienian, ravinnon ja terveydenhuollon ansiosta. Se on valtava etuoikeus.

On myös valtava etuoikeus toimittaa kylmettynyt merestä nostettu lapsi osaavien ensihoitajien käsiin, eikä esimerkiksi rajavartiolaitoksen palautettavaksi.

Joka hetki annamme jotain pois, ja saamme jotain uutta tilalle.

#

Kommentoi 2 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »