sunnuntai 19.9.2021 | 05:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Kokkolankin kasvun ehtona on syvällinen suunnittelu

Jukka Anias
Su 25.7.2021 klo 20:00

Yhden tuhatluvun rikkoutuminen ei ole historiallisessa väestökehityksessä kovin mullistava asia. Varsinkaan kun tasakymppituhannet eivät pauku. Aiheellisesti Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila ja kehitysjohtaja Jonne Sandberg silti hehkuttivat Tilastokeskuksen julkaisemia ennakkotietoja väkiluvun kehityksestä. Toisen vuosineljänneksen aikana Kokkolan väkiluku ylitti 48 000.

Väestönkasvu maakuntakeskuksissa on tietenkin kaupungeille itselleen erinomainen asia. Juuri sitähän kaikki tavoittelevat. Monissa maaseutukunnissa eri puolilla valtakuntaa tilanne on päinvastainen. Väestö vähenee, harmaantuu, eläköityy ja maksaa vähemmän veroja. Kielteisen kierteen katkaiseminen on monin paikoin käytännössä mahdotonta.

Väestökehitys on jatkuvassa lähes reaaliaikaisessa seurannassa myös Kokkolassa. Paljon puhutut veto- ja pitovoima ovat kuitenkin kestävyyslaji, joka tarkoittaa pitkäjänteistä ja näkemyksellistä kaupunkisuunnittelua. Stina Mattilan ja Kokkolan kaupunkisuunnittelupäällikkö Jouni Laitisen haastattelu Keskipohjanmaassa kertoo, että asioita on mietitetty – ja jatkuvasti mietitään.

Ykkösprioriteetti Kokkolan kaupunkisuunnittelussa on tällä hetkellä keskustan elävöittäminen. Siinä riittää tekemistä. Ihan niin kuin Mattila toteaa, puhetta on kyllä piisannut. Ei minkään kaupungin keskusta elävöidy, jos keskustaan ei saada asukkaita ja monipuolista asumista. Ihan oma juttunsa on, pelastaako sekään kivijalkaliikkeitä, joista monet joutuvat käymään epätasaista taistelua verkkokaupan kasvua vastaan.

Mattila ja Laitinen eivät usko keskustan kasvun johtavan asuntojen hintojen merkittävään nousuun. Se on arvio, joka saattaa pitää paikkaansa. Varmasti sitä ei voi kukaan tietää. Asuntomarkkinatkin toimivat perimmiltään niin kuin markkinatalous ylipäätään toimii. Hinnat ovat viime kädessä riippuvaisia tarjonnasta ja kysynnästä.

Mielenkiintoinen pointti Mattilan ja Laitisen pohdinnassa on Kokkolan Keskuskentän alueen tilanne. Kaksikko puhuu ikään kuin varmana asiana Keskuskentästä uutena, erityisesti korkean asumisen kohteena. Taustana on suunnitelma Kokkolan Urheilupuiston rakentamisesta ja ennen kaikkea hybridiareenasta. Keskuskenttä jäisi asuntorakentamisen alueeksi ja jalkapallo siirtyisi uudelle stadionille.

Tämä asia ei ole lopullisesti ratkaistu. Suurin osa kaupungin jalkapalloväestä kannattaa pelien jatkumista perinteisellä kentällä, jonka merkittäväkin ehostus tulisi aivan varmasti suunniteltua hybridiareenaa oleellisesti edullisemmaksi. Lopullisesti tämän asian päättävät puolitoista kuukautta sitten valitut kaupunginvaltuutetut.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta.

Paljon puhutut veto- ja pitovoima ovat kestävyyslaji.

#

Kommentoi 5 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »