maanantai 20.9.2021 | 04:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Pohjoismaisen taidekoulun perilliset -blogi: Ajatuksia taiteesta ja muistoja opettamisesta

Anne Rolfsen
La 31.7.2021 klo 07:30

Kaikkea mitä voi ajatella taiteesta – omasta taiteesta, toisten taiteesta! Pohdinnasta ei tule koskaan valmista. Aivan kuin kysyisi itseltään: kuka minä olen – kuka sinä olet?

Opiskellessa ja ensimmäisten vuosien aikana opintojen jälkeen sitä haluaa taiteilijaksi ja tehdä taidetta. Sitten kestää pitkän aikaa ennen kuin alkaa ymmärtää, mitä taide oikeastaan on.

Itse tiedän sitä tuskin tänäänkään: tiedän vain, mistä pidän, ehkä mitä jopa ymmärrän – kun taas toisista imaisumuodoista en ylipäänsä saa minkäänlaista otetta. Mutta voiko tästä päätellä, että yksi olisi taidetta ja toinen taas ei?

Ehei. Maku, kokemukset, kulttuuri jne. vaikuttavat paljon. Yhtä lailla uskon, että kokemus saa meidät näkemään aitouden halutun ja hyväksytyn yläpuolella. Tämä johdattaa meidät taas vanhaan kysymykseen: kuka olen. Mitä sellaista minulla on, jota voisin kutsua ihan omaksi?

Miten taide syntyy, missä tilassa se ilmenee? Mikä pistää koko prosessin liikkeelle? Siteeraan saksalaista romantikkoa Novalista: ”Ulkoinen maailma näyttäytyy yhtenä salaisuuden tilassa olevan sisäisen maailman kanssa.”

”Salaisuuden tila on paikka ihmisen sisäisessä tietoisuudessa, jossa on mahdollista oivaltaa jotakin ulkoista, siis maailmaa – jos ihminen on avoin harhailemaan eksyksissä, kunnes asiat loksahtavat itsestään paikoilleen.” (Inger Christensen ”Hemmelightestilstanden”).

Kadottaa itsensä… silloin tulisi olla edes aavistus siitä, kuka on, ettei joudu kokonaan vieraalle kiertoradalle!

Opiskeluaikoinani Valtion Käsi- ja taideteollisuuskoulussa Oslossa (nykyisin Oslo National Academy of the Arts) ja myöhemmin Taideakatemiassa minulla oli opettaja, joka NÄKI minut ja ohjasi tielle, joka myöhemmin osoittautui merkitykselliseksi.

Tajusin sen vasta monta vuotta myöhemmin, ja se on vahvistanut kokemuksen, että olen yhteydessä johonkin sisäisesti todelliseen, joka syntyy siitä, kuka olen.

On siis tärkeää tulla nähdyksi, kun opiskelee taidekoulussa. Tätä ajattelin paljon opettaessani sekä Kokkolassa että Oslossa, jossa asun vakituisesti.

Olen huono pedagogi – sen tiedän kyllä, mutta olen yhtä kaikki onnistunut NÄKEMÄÄN oppilaani. Se on ollut tärkein panokseni. Joskus olen osunut oikeaan – niitä opiskelijoita en unohda ikinä – enkä usko heidänkään unohtavan minua. Olen onnistunut johdattamaan heidät polulle, joka johtaa heidän itsensä luokse – tai ainakin sinne, missä kuvittelen heidän löytävän itsensä – sen perusteella mitä he tekevät ja mitä ilmaisussaan hakevat.

Olen muuttunut paljon niiden 40 vuoden aikana, jolloin olen ollut aktiivinen taiteilija. Maalattuani elävää mallia viisi vuotta Taideakatemiassa aloitin figuratiivisena maalarina, innoittuneena italialaisesta trans-avantgardismista 80-luvulla. Vähitellen aloin etsiä naispuolisia esikuvia, ja koska olin – olen – kiinnostunut kasvien muodoista, tuli Georgia O´Keefestä inspiraation lähde joiksikin vuosiksi. Seuraavaksi ponnahti Hilma af Klint pinnalle. Hänestä tuli suuri innoittajani. Ei niin, että häntä voisi matkia, mutta hän johdatti minut ”salaisen tilan” jäljille. Täytyy oppia kuuntelemaan!

Nyt kuuntelen paljon. Tämä on johtanut siihen, että työskentelen rinnakkain kahden projektin parissa. Yhtä ajattelen enemmän, sommittelen, ideoin (usein maalauksia) – ja toisen kanssa leikin, suunnittelen jonkin verran, nautiskelen itsekseni. Meditatiivisempi lähestymistapa. (Piirustus) Käsittelen jälkimmäistä vielä vähän: Kun olin vielä Akatemiassa, sain eräänlaisen metafysiikan oppaan asuessani Ateenassa noin puoli vuotta (vuosina 1978-79). Tarkoitus oli oppia parantamaan kasveja heilurin ja geometristen piirustusten avulla. Tämä hanke keskeytyi alkaessani odottaa lasta rakkaani kanssa Norjassa.

Vuonna 1987 löysin Hilma af Klintin. Vuonna 1988 hänen kymmenen suurinta maalaustaan esitettiin Järnassa Söderteljessä Ruotsissa. Kävin näyttelyssä. Hilman kuvat oli juuri purettu - ja istuin ja selasin hänen luonnoskirjojaan yhdessä nyt kuolleen taidehistorioitsijan Åge Fantin kanssa. Tämä teki minuun niin syvän vaikutuksen, että kirjoitin tämän jälkeen artikkeleita ja pidin monia luentoja ja näytin kuvia Hilma af Klintistä Taideakatemiassa ja muissa taidekouluissa.

Kuten sanoin, tämä oli kohtalokas tapaaminen! Jotain avautui - tunnistin jotain.

(Tällä hetkellä minulla oli myös tietoa Emma Kunzista.!)

Olen koulutettu taidemaalariksi, ja minulla oli ensimmäinen piirustusnäyttelyni vuonna 2006 Oslossa. En ollut piirtänyt sitten opiskeluaikojeni Taideakatemiassa 80-luvulla. Minulle oli annettu näyttelytila Tegnerforbundetissa (Piirustusseura), mutta mitä minun pitäisi piirtää? Istuin ja ihmettelin, luonnostelin, enkä tiennyt mitä tuleman piti. Tuloksena oli lukuisia piirustusarkkeja, joilla oli erilaisia yrityksiä – ripustin kaikki esille; siitä tuli urani toistaiseksi suurin menestys.

Olin kuunnellut paljon!

Teokset, joita ei myyty, esittelin hienossa, pienessä galleriassa Kokkolassa (Galleria VISU).

Kokkola, kyllä - se oli hienoa ja unohtumatonta aikaa. Taidekoulussa oli vallalla eräänlainen intiimi ilmapiiri, joka sai ihmiset viihtymään - sekä opiskelijat että opettajat! Siellä koulussa oli jotain täysin ainutlaatuista. Kokkola on sinänsä kiehtova paikka - eksoottinen erityisellä puukaupunginosallaan, hienoilla museoillaan, kielellisellä ympäristöllään - koko ilmapiirillään. Kun olen vieraillut siellä opettamassa viikon verran joka vuosi muutaman vuoden ajan, sain erityisen suhteen sekä Suomeen, suomen kieleen, mahdollisesti suomen-ruotsiin kielenä, ja varsinkin itse Kokkolaan.

Norjalainen Anne Rolfsen on kuvataiteilija, joka on erityisesti tunnettu keskeissommittelua hyödyntävistä piirustuksistaan. Rolfsenin teoksia on lukuisissa kokoelmissa, mm. Norjan Kansallismuseossa, joka hankki kuluneena vuonna 15 Rolfsenin piirustusta kokoelmiinsa. Rolfsenin näyttelytoiminta on aktiivista ja hän oli erittäin pidetty opettaja Pohjoismaisessa Taidekoulussa, jossa vieraili lukuisia kertoja 2000-luvulla.

Tanker om kunst, minner fra undervisning, særlig fra Nordiska Konstskolan i Kokkola

Alle tanker man gjør seg om kunst – egen kunst, andres kunst!

Man blir aldri ferdig med den refleksjonen. Det er som å spørre seg: hvem er jeg – hvem er du?

Mens man er under utdanning, og de første årene etterpå – man vil være kunstner, lage kunst. Så tar det så lang tid å forstå hva kunst egentlig er. Jeg vet det knapt i dag; jeg vet bare at det er noe jeg liker, kanskje til og med forstår - mens det er andre uttrykk jeg overhodet ikke får kontakt med. Men betyr det igjen at det ene er kunst, og det andre ikke? Neppe. Mye har med smak, erfaringer, kultur, osv, å gjøre. Likevel, jeg tror erfaring er med på å gjøre en mer var ovenfor det som er ekte, oppriktig, og ikke “villet”.

Da kommer det inn igjen, dette spørsmålet: hvem er jeg. Hva er det jeg har, som er mitt helt eget?

Hvordan oppstår kunst, i hvilken tilstand blir den til? Hva setter det hele gang?

Jeg siterer den tyske romantikeren Novalis: “Den ytre verden er en i en hemmelighetstilstand oppløftet indre verden.”

“Hemmelighetstilstanden er et sted i ens indre bevissthet hvor det er mulig å komme til erkjennelse om noe ytre, altså verden – hvis man er åpen for å la seg fare vill på en særskilt måte, inntil tingene ordner seg selv” (Inger Christensen fra “Hemmelighetstilstanden”.)

For å la seg fare vill….så skal man vite litt om hvem man er, så man ikke roter seg helt bort!

Under min egen utdannelsestid på Statens Håndverks-og Kunstindustriskole i Oslo (nå Kio) og senere på Statens Kunstakademi, hadde jeg en enkelt lærer som SÅ meg, og satte meg på sporet av noe som siden viste seg å være viktig. Jeg skjønte det først mange år senere. Det har bekreftet noe i meg, at jeg er i kontakt med noe som er sant ut i fra hvem jeg er.

Altså – det er viktig å bli sett når man går på kunstskole. Dette tenkte jeg mye på da jeg selv underviste , både i Kokkola og i Oslo der jeg bor. Jeg er en dårlig pedagog – det vet jeg E, men jeg har i hvert fall prøv å SE studentene mine. Det har vært mitt viktigste bidrag. Noen ganger har jeg truffet – de studentene glemmer jeg ikke – tror kanskje ikke de glemmer meg heller. At jeg har greidd å sette dem på sporet av hvem de er – eller i hvert fall hvem jeg tror de er, ut i fra hva de gjør, hvilke lengsler som kommer til uttrykk i det de gjør.

Jeg har forandret meg mye i de ca.40 årene jeg har vært aktiv kunstner. Etter å ha malt aktmodell i 5 år på Kunstakademiet, startet jeg ut som figurativ maler, inspirert av den italienske trans-avantgardismen på 80-tallet. Etterhvert søkte jeg kvinnelige forbilder, og ettersom jeg var – er - opptatt av planter og plante- former, ble Georgia O’Keefee en inspirasjon i noen år.

Så dukket Hilma af Klint opp! Hun ble den store inspirasjonen. Ikke at man kan herme henne, men hun satte meg på sporet nettopp av denne “hemmelighetstilstanden”. At ting ligger latent – man må lære seg å lytte!

Nå lytter jeg mye.

Det har ført til at jeg i grunnen har to parallelle produksjoner. En som jeg tenker mer over, komponerer, får ideer til (ofte malerier) – og en der jeg kun leker, planlegger lite, bare hygger meg. En mer meditativ tilnærming. (Tegning) (Jeg skal utdype dette siste litt mer: Mens jeg ennå gikk på Akademiet, fikk jeg en slags vegleder i metafysikk, bosatt i Aten, der jeg selv oppholdt meg ca ½ år (I 1978-79) for å lære å helbrede planter ved hjelp av pendel og geometriske tegninger. Dette oppholdet ble avbrutt da jeg skulle ha barn med min kjæreste i Norge.

I 1987 oppdaget jeg Hilma af Klint. I -88 ble de ti største maleriene hennes stilt ut på Järna i Södertelje i Sverige. Jeg var der og så utstillingen, bildene til Hilma var nettopp pakket ut – og jeg satt og bladde gjennom skissebøkene hennes sammen med nå avdøde kunsthistoriker Åge Fant. Dette gjorde så dypt inntrykk på meg at jeg etter dette skrev artikler og holdt mange foredrag om og viste bilder av Hilma af Klint, på Kunstakademiet og andre kunstskoler rundt omkring.

Som sagt var dette et skjebnesvangert møte! Noe åpnet seg - jeg gjenkjente noe.

(På dette tidspunktet hadde jeg også kjennskap til Emma Kunz.!)

Jeg er utdannet maler, og hadde min første tegneutstilling i 2006 i Oslo.

Jeg hadde ikke tegnet siden jeg altså tegnet akt på Kunstakademiet på 80-tallet. Jeg hadde fått utstillingsplass i Tegnerforbundet, men hva skulle jeg tegne? Jeg satt og krotet, drodlet, visste ikke hva det skulle bli. Det ble mange ark med forskjellige forsøk – alt ble stillt ut; det ble den største suksessen i min karriere så langt.

Jeg hadde lyttet mye!

De arbeidene som ikke ble solgt, stilte jeg ut på det fine, lille galleriet i Kokkola.

Kokkola, ja – det var en fin og uforglemmelig tid, Konstskolan var en så fin skole, den hadde en type intimitet som gjorde at man trivdes. Både elever og lærere! Det var noe helt unikt med den skolen, med det stedet. Kokkola er i seg selv et fascinerende sted – eksotisk med den spesielle bygningsmassen i tre , fine museer, det var språket – hele atmosfæren. Etter å ha vært der en ukes tid hvert år i noen år, fikk jeg et spesielt forhold både til Finland, det finske, evnt. finsk-svenske språket, og særlig til Kokkola selv.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »